Käyttötesti käytetyllä: missä kunnossa Moottorin ostama Volvo V50 oli?

Moottori osti käytetyn ekodieselin. Löydetty yksilö vaikutti ainakin ostohetkellä hienolle, mutta asia päätettiin varmistaa Autoliiton kuntotarkastuksessa.

Kesäkuussa 2009 käyttöönotettu Volvo V50 on vilkaisulla suurin piirtein niin siisti kuin 245 000 kilometriä ajettuna vain voi olla: maalipinta kiiltää miltei uuden lailla eikä sisustuksessa ole naarmuja. Oikeastaan ainoa isompi kauneusvirhe löytyy katon takareunasta, johon on jossain vaiheessa pudonnut ilmeisesti raskas lumikuorma – tai ainakin siihen suurikokoinen lommo viittaisi. Sekään ei silti himmentänyt säihkettä silmistämme.

Volvon speksit ovat muutenkin kunnossa. Katsastus on suoritettu viime heinäkuussa, huoltokirja löytyy eikä muitakaan matoja mahdu mukaan. Ajoltaan auto on niin ikään hyvä: tanakka ja vakaa, eikä kolinoita tai muita ylimääräisiä ääniä kuulu.

Mukana tuli kaksi settiä kohtalaisia renkaita Volvon alkuperäisillä kevytmetallivanteilla, joista kumpikaan ei ollut mallia Libra – mutta kuten kerrottua, niiden puute ei enää sitonut meitä. Ennen tähän juttuun suoritettua kuvaussessiota Jari ehtikin jo kiiren vilkkaa vaihtamaan vanteet vakioiksi.

V50:n mielenkiintoa lisää se, että auto edustaa erittäin arvostettua merkkiä. Todellisuudessa malli rakentuu samalle perusrakenteelle kuin Ford Focus, eikä 1,6-litrainen dieselmoottorikaan ole ruotsalaisten omaa käsialaa. Ulkoapäin sukulaisuus isompaan V70-malliin on kuitenkin vahva.

Pikku-Volvon sisäilme on harvinaisen siisti ja siloinen. Varustelu kattaa perustarpeet: polttonestekäyttöinen lisälämmitin ajastimella, automaatti-ilmastointi, kauko-ohjattu keskuslukitus, vakionopeudensäädin ja ajonvakautus. Lähinnä kaipaamme navigaattorilla ja parkkikameralla varustettua kosketusnäyttöä, joka ei vielä tuohon aikaan ollut yleistynyt.

Kuljettajan istuimen vasemmasta reunasta voi bongata pari pientä repeämää, mutta useissa muissa V50-yksilöissä verhoiluvauriot ovat huomattavasti pahempia – tältäkin osin automme sai siis puhtaat paperit.

Varustukseen kuuluu myös suojaverkko tavaratilan ja matkustamon väliin. Sitä tarvittaneen usein, sillä V50:n kontti ei ole sarjassaan niitä tilavampia – auton kartanoperinteestä huolimatta. Onneksi kattoon asti pakkaamista helpottaa myös tilan kuutiomainen muoto.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tarkastetaan kunto

Volvo päätettiin siis viedä Autoliiton kuntotarkastukseen, jotta saisimme auton kunnosta oikeamman kuvan. Auto läpäisikin tarkastuksen alustan osalta moitteitta. Ero oikean- ja vasemmanpuoleisissa heilahduksenvaimentimissa oli kummallakin akselilla viisi prosenttia.

Myös jarrut pelittivät: kokonaisjarruvoimaksi kirjattiin 4,1 kilonewtonia, vaaditun ollessa 3 kN. Suurin ero vasemman ja oikean puolen välillä oli käyttöjarrulla taka-akselissa (10 %). Seisontajarrussa eroa oli 5 % ja etuakselilla 3 %. Kertauksena: suurin sallittu ero käyttöjarrussa vasemman ja oikean puolen jarruvoimassa on 30 % ja seisontajarrussa 70 %. Nykyäänhän jarruista johtunut hylkäys aiheuttaa myös välittömän käyttökiellon, vaikka kyse olisi ainoastaan huonosti toimivasta seisontajarrusta.

Valoisia ongelmia

Moitteita Volvomme sai valoistaan. Oikean puolen ajovaloumpio oli kerännyt sisäänsä kosteutta, josta tulisi katsastuksessa korjauskehotus. Todennäköisesti alkuperäiset umpiot eivät olleet muutenkaan aivan tikissä, sillä ne olivat ajan saatossa sumentuneet. Ajovalojen lisäksi korjauskehotus olisi tullut kummankin puolen takavalojen väärän värisistä suuntavaloista. Vilkkupolttimoiden värjätystä lasista voi nimittäin ajan myötä hilseillä pinta irti, minkä jälkeen valot ovat liian valkeat – ja näin meidänkin autolle oli käynyt

Kolmaskin vika tarkastuksessa löytyi: takimmaisen äänenvaimentimen kiinnike oli ruostunut puhki. Tämä on nopea korjattava, sillä se vaatii oikeastaan vain pienen teräsharjasession ja pari hitsitäppiä. Vika ei siis ole kummoinen, mutta ainakin 2000-luvun Volvoissa varsin yleistä sorttia.

Ekoautostatuksestaan huolimatta Volvomme tuntuu käyttäytyvän 250 000 kilometriä ajetulle dieselautolle tyypilliseen tapaan: pientä moottoriöljyn hikoilua esiintyy siellä sun täällä. Lisäksi vasemmassa etuiskunvaimentimessa oli havaittavissa alkavaa vuotoa ja kattopellin takaosassa on selvä painauma, josta jo edellisessä numerossa kerroimmekin.

Nämä viat eivät haittaisi katsastuksessa, mutta kuntotarkastuksessa kirjataan ylös myös huomiot yleiskunnosta. Tarkastuksessa huomattiin myös, että auton DPF-partikkelisuodatin – tuttavallisemmin hiukkasloukku – vaikutti vastikään vaihdetulta. Tämä oli erittäin hyvä uutinen, sillä suodattimen vaihto voi joissain automalleissa käydä kukkaron päälle, eikä kyseistä V50 1.6 Drivea tunneta järin pitkästä suodattimen vaihtovälistä.

Puhelu auton entiselle omistajalle varmisti asian: hän kertoi vaihtaneensa suodattimen vuosi sitten. Samassa yhteydessä autoon vaihdettiin molemmat alatukivarret eteen, takajarrusatulat sekä takapään ”koiranluut” eli kallistuksenvakaajan pystytangot.

Helppo perushuolto

Seuraavaksi olikin sitten käyttötestiautoillemme perinteisen alkuhuollon aika. Tällä kertaa toimenpiteet teetettiin Helsingin Öljypisteellä – nestemäisestä toiminimestä huolimatta kyseisessä liikkeessä tehdään myös muita huoltoja kuin pelkkiä öljynvaihtoja. Volvomme huoltoon kuului öljynvaihdon lisäksi tavanomaiset polttoainesuodattimen, ilmansuodattimen ja raitisilmasuodattimen vaihdot. Lisäksi huollossa tarkastettiin muun muassa vaihteistoöljyn taso, jäähdytysnesteen pakkaskestävyys, vetonivelten suojakumit ja pyyhkijänsulat.

Pyynnöstämme autosta yritettiin myös tarkastaa Eolys-nesteen tasoa, mutta aikansa yritettyään liike joutui toteamaan, että homma pitää todennäköisesti suorittaa merkkiliikkeen kalustolla. Eolys-lisäainetta ruiskutetaan polttoaineen sekaan, ja toimenpiteen tarkoituksena on edellä mainitun partikkelisuodattimen puhdistus. Jos tämä aine pääsee loppumaan, suodatin tukkiutuu huomattavasti suunniteltua nopeammin.

Kaikkiaan vaikutelma Volvomme yleiskunnosta säilyi ennallaan: autosta ei löytynyt varsinaisia vikoja, ja kuntotarkastuksessa huomautuksen ansainneet kohteet on helposti hoidettavissa pois päiväjärjestyksestä.

Teksti: Eetu Kokkonen ja Jari Saarentaus Kuvat: Jari Saarentaus

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy