Koeajo: BMW M1000R – nakupyörien uusi tehokuningas

BMW M1000R markkinoiden äärimmäisin nakutykki, joka ei jätä kylmäksi. Hyvää: moottori, ajamisen helppous, alusta, varustelu Huonoa: -

Supernakut ovat yksi raaimmin kilpailluista moottoripyöräsegmenteistä tällä haavaa. Luokan perusajatus on yksinkertainen: napataan supersport-pyörän moottori, istutetaan se katteista riisuttuun runkoon ja nipistetään muutama kymmenen hevosta huipputehosta.

Nakupyörät tekevät kauppansa hyvin, mikä ei ole ihme. Supersportia rennompi ajoasento palvelee paremmin arkiajossa, sillä paikat puutuvat kyykkypyörän selässä nopeasti. Ratapyörän geometria sopii radalle, muttei juuri muualle. Ja katteet ne ovat vain koristeena alle 250 km/h vauhdeissa.

Nakujen kilpailluin ryhmä löytyy mallistojen yläpäästä. Supernakuiksi nimitetään 1000+ -kuutioisia pyöriä, jotka tätä nykyä tuottavat 160–210 hevosvoimaa. 200 hevosvoiman ylittäminen nakupyörässä on rajapyykki, johon on ylletty vasta parin viime vuoden aikana, vaikka potentiaali on ollut olemassa jo pidempään.

BMW toi oman supernakunsa markkinoille ensimmäistä kertaa 2014, jolloin sen sydämenä toimi S1000RR:n moottori, vaihteisto ja jousitus. Tuloksena oli raivokas nakupyörä, joka oli kyvykäs radalla ja kadulla. Tupla-R tuotti toki selkeästi enemmän huipputehoa, mutta nakumallin 158 hv oli riittävä määrä voimaa. Ainakin melkein.

Jostain syystä valmistajat ovat halunneet muokata supersportiensa moottoreita vääntävämpään ja miedompaa suuntaan. Syytä tälle on vaikea ymmärtää, sillä pyörien ostajakunta on koko ajan kinunnut lisää tehoa. Tähän virheeseen on sortunut myös BMW, sillä S1000R on aina ollut RR:ää ponnettomampi.

Hyvästit tehonpuutteelle

S1000R:n tehonpuutteen on saapunut korjaamaan M1000R. Ajatusmalli on sama kuin merkin autopuolella. M-lisämerkinnän ansiosta pyörä muuttuu selvästi rajummaksi ja suorituskykyisemmäksi. S1000R:ään verrattuna moottorissa on tehoa 45 hevosvoimaa lisää ja alusta ja jarrut ovat selkeästi paremmat.

S1000R ei sekään ole kärsinyt varsinaisesta tehonpuutteesta, mutta kilpailijat ovat latoneet tauluun kovempia lukemia. KTM SuperDuke R, Aprilia Tuono V4, Ducati Streetfighter V4, Kawasaki Z H2, Yamaha MT-10 ja Triumph Speed Triple ovat kaikki jättäneet BMW:n tehomielessä kauas taakse. Nyt asetelmat ovat kääntyneet.

M1000R on markkinoiden tehokkain nakupyörä. 210 hevosvoimaa ja 113 Nm takaavat suorituskyvyn, jolle muuta kalpenevat. Itse asiassa M-versio on aivan naurettavan tehokas. Pyörän omaavaa voimaa pystyy hyödyntämään aniharva, ja S-version arvot riittävät käytännöllisesti katsoen lähes kaikille.

Pyörän potentiaalia on mahdotonta kokeilla yleisessä liikenteessä, ja koeajopaikkana toimiva Knutstorpin moottorirata tarjoaa paremmat puitteet ajamiselle. Sveamamman eteläisessä osassa sijaitseva rata on tekninen ja hitaan puoleinen, mutta pääsuoralle saa kelattua mukavat 240 km/h vauhdit.

Heti alussa on selvää, että M-sarjan 1000-kuutioinen naku on suorituskykyä pullollaan. Moottori vetää siististi alhaalta ja ylärekisterissä on luvassa todella raivokasta repimistä. BMW:n suora nelonen on aina ollut hieno tapaus, mutta erityisen hyvin se sopii supertehokkaaseen nakupyörään.

Moottori ei ole yhtä luonteikas kuin luokan monessa muussa pyörässä. Esimerkiksi KTM SuperDuke R:n rajusti vääntävä twini tuntuu monella tapaa tehokkaammalta, vaikka numerot kertovat muuta. Ducati Streetfitghter V4 on samaa maata. Tehoa tuntuu olevan useita kymmeniä hevosia enemmän, kuin Bemarissa.

280 km/h nakupyörällä on silkkaa hulluutta

Pyörän suorituskyky on vastaava kuin RR-mallissa, mutta huippunopeudesta pitää tinkiä hieman. 280 km/h on kuitenkin riittävä lukema katteettomalle sportille. Radalla 240 km/h nopeus ei tunnu juuri miltään ja meno on vakaata. Suuri kiitos tästä kuuluu tankin alapuolella sijaitseville siivekkeille, jotka painavat etupyörää alas parhaimmillaan 17 kilon voimalla.

M1000R painaa tankattuna 198 kiloa, mikä on hieman enemmän kuin kevyimmillä kilpailijoilla. Se mitä vaaka sanoo, on kuitenkin toissijaista, sillä BMW tuntuu ajossa enemmän keskiluokan nakulta, kuin malliston kruununjalokiveltä. Pyörä on kevyt ja helppo käsitellä.

Bemarista myös puuttuu ajamisen raskaus, joka on läsnä esimerkiksi KTM SuperDuken R:n, Triumph Speed Triplen ja Ducati Streetfighterin kohdalla. Vaikka M1000R:llä ajaa jarrupaikkaan todella reipasta vauhtia, ei tunnu siltä, että mutka tulee syliin. On hämmentävä tunne ajaa supertehokasta pyörää, jonka käytös on jotenkin niin lempeää. Vaikka tehomielessä kellotetaan luokan pohjat, BMW ei tunnu uhkaavalta ja pelottavalta.

Supernakuluokassa vaihteet potkitaan sisään ilman kytkintä, sillä shifteri on ehdoton edellytys. BMW:n tapauksessa se toimii molempiin suuntiin kuin ajatus. Vaihtoja ei käytännössä huomaa, eikä kiusallisia välivapaita osu kohdalleen kertaakaan. Vaihteiden vaihtaminen ei vaadi voimaa, kuten on vaikkapa KTM:n tapauksessa.

Bremboja ei tule ikävä

Pyörän komponentit ovat huippuluokkaa ja pääosin tehtaan omaa tuotantoa. Etujarrut eivät hieman yllättäen olekaan luokan mittapaaluna toimivat Brembon Stylemat, vaan baijerilaisen omat. Ne tarjoavat hurjan määrän pysäytysvoimaa ja erinomaisen tuntuman. Italialaistehtaan satuloita ei osaa ikävöidä, sillä BMW:n omat ovat hieno tapaus. Etupumput ovat Marzocchin käsialaa, joten ihan kaikkea ei sentään ole tehty omilla voimilla.

Alusta on sähkösäätöinen ja ainakin kookkaammalle kuskille se toimii erinomaisesti. Alusta on tukeva, ja riittävän jämäkkä rataolosuhteissa. Esijännityksen säätö toimii automaattisesti ja alustan jäykkyyden voi valita useammasta vaihtoehdosta. Alusta on niin hyvä, ettei sen toimintaa oikein edes tajua ajatella.

Varusteisiin kuuluu luonnollisesti vakionopeudensäädin ja Race-ajotilat. Niissä pyörän elektroniikkaa voi säätää melkein loputtomiin: luistonesto, ABS, keulimisenhallinta, moottorikartat ja niin edelleen. Dynamic-asetuksellakin toki pärjää, mutta tarvittaessa softa auttaa kuskia vetämään pyörän pienessä sladissa mutkasta ulos. Pyörä tekee sen, minkä kyvykäs ratakuski tekee itse.

Radalla on mahdollista ajaa sekä normaaliversiota, että Competition-paketilla varustettua. Competition-paketti tuo mukanaan reilusti hiilikuituosaa ja mm. hiilikuituset vanteet. Kevyemmät vanteet tekevät pyörän käytöksestä vieläkin ketterämpää, mutta samalla pyörä elää hieman enemmän kovavauhtisissa käännöksissä. Tunne ei kuitenkaan ole epämiellyttävä, vaan homma on koko ajan hallussa.

Competition-paketti on oikeastaan ainoa lisävaruste, jonka pyörään voi hankkia. M on kattavasti varusteltu, joten lisävarusteiden listaa ei tarvitse kurkkia. Comp-paketti maksaa hulppeat 8000 euroa, eli sitä täytyy todella himoita, jotta kukkaronnyörit hellittävät.

M1000R kääntää supernakupelin kertaheitolla päälaelleen. Jos S1000R on joukon maltillisin pyörä, on M1000R porukan hurjin kaveri. Ja mikä hulluinta, se on samalla luokkansa loogisin ja helpoin ajettava. Usein täydellisyys on tylsää, mutta BMW tasaisuus on vakuuttavaa. Supernakujen uusi valtias on kruununsa ansainnut.

Teksti: Tuomas Rajala Kuvat: Jari Saarentaus