9.3.2023 Ajoneuvot Maistiainen: Lexus RZ 450e – pelastaako OMG pelin? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Lexus RX 450e on merkin ensimmäinen pidemmän toimintasäteen täyssähköauto, jolle ladataan isot odotukset emomerkin haasteiden jälkeen. Lähtökohdat Lexuksen onnistumiselle sähköautomarkkinoilla eivät ole parhaat mahdolliset. Konsernin emomerkki Toyota soutanut myrskyisiä maininkeja oman BZ4x -sähköautonsa kanssa.Toyotalle on satanut kritiikkiä kulutuksesta, toimintamatkasta ja lautauksesta, eli elementeistä, jotka ovat pitkälti ratkaisevia seikkoja onnistumiselle sähköautoissa. Maailman suurimman autotehtaan alkutaival sähköautoissa ei siis ole ollut pelkkää riemua.Lexus lähtee haastamaan Premium-luokkaa pahasti takamatkalta, ja ehkä juuri siksi eväät ovat erilaiset kuin muilla. Japanilaismerkki panostaa pitkää toimintasädettä enemmän akun pitkäikäisyyteen ja järkevän toimintamatkaan. Usko akkuun on suuri, sillä Lexus lupaa akulleen 10 vuoden tai miljoonan kilometrin takuun. Pitkä akkutakuu onkin asia, jonka vuoksi tehdas on rajoittanut konserninsa sähköautojen pikalatausta.RZ 450e jakaa monta asiaa Toyota-malli BZ4x:n kanssa, joten ei ole sattumaa, että samat haasteet tulevat koskemaan myös premium-mallia. Lataus ei tule olemaan markkinoiden nopein, eikä käyttösäde pisin. Se on realiteetti, joka auton ostajan on hyväksyttävä.Lexuksen akku on Toyotasta tuttu 71,54 kWh paketti, jonka nettolukema on 64 kWh. Tuolla kapasiteetilla WLTP:n mukainen toimintamatka on 404–439 km ja kulutus sadalla kilometrillä 16,9–18,3 kWh. Koeajon aikana lukema piti pitkälti paikkansa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTyyliä ja premium-tunnelmaaSuurimmat erot Toyotan ja Lexuksen välillä löytyvät luonnollisesti tyylillisistä asioista ja ajettavuudesta. RZ 450e omaa reilusti sukunäköä RX, NX ja UX –sarjalaisten kanssa ja RZ:sta ei heti ensivilkaisulla tajua, että kyseessä on täyssähköinen malli. Tämä on katsojasta riippuen etu tai haitta.Ohjaamo kielii laatua, ja muotoilulliset elementit ovat koko lailla tuttuja muusta mallistosta. Keskikonsolista löytyy kookas kosketusnäyttö ja mittaristo on luonnollisesti digitaalilnen. Istuinmukavuus on kohdillaan, mutta reisitukea ei japanilaisvalmistaja ole vieläkään kokenut tarpeelliseksi parantaa. Takapenkillä matkustusmukavuus on kohdallaan.Vaikka Lexus on monella tapaa hieman takamatkalla sähköautoilussa, on piakkoin luvassa jotain, mitä tuotantoautoissa ei ole aiemmin nähty. Merkki on nimittäin tuomassa RZ:aan uudenlaisen OMG-ohjauspyörän. Nimi muodostuu sanoista One Motion Grip ja ajatuksena on, että ohjauslaitteen liike on murto-osa normaalista.Neliönmallinen ohjauslaite on parillakin tapaa erikoinen, sillä noin puoli kierrosta kääntyvä ”ohjauspyörä” kääntää pyöriä pienemmällä liikkeellä, eikä autossa ei ole lainkaan ohjausakselia. Ohjausliikkeet siis välittyvät pyörille sähköisesti ja ilman mekaanista yhteyttä. Pääsimme kokeilemaan 2025 julkaistavaa prototyyppimallia Ranskassa ja kerromme ajotuntumasta piakkoin.Teksti ja kuvat: Tuomas Rajala Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 29.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota Corolla Cross – se C-HR:n konservatiivisempi velipuoli 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota bZ4X Touring – katumaasturi, joka haluaakin olla farmari 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”