Autoliiton ensimmäinen sähköautojen latausasema avattiin Iittalassa
Iittalan latausasema on ensimmäinen Autoliiton latausverkoston asema, ja esimakua valtakunnallisesta asemaverkostosta.
Iittalassa oleva latausasema on niin sanottu pilottipiste, joka koostuu 100 kW latauslaitteesta ja siihen liitetystä lataussatelliitista. Latausasemassa on neljä CCS-latauspistoketta, ja kokonaisuus on kotimaisen Kempowerin käsialaa.
Vuoden 2023 aikana Autoliiton latausverkosto tulee laajenemaan merkittävästi, ja seuraavat uudet asemat tullaan avaamaan Orivedelle, Kangasalle, Forssaan ja Pelloon.
– Tavoitteenamme on noin 20 latausaseman verkosto tämän vuoden loppuun mennessä, kertoo AL-lataus Oy:n toimitusjohtaja Niila Rajala.
Autoliiton latausverkoston on tarkoitus laajentua lähivuosina 80–100 latausaseman laajuiseksi, ja kattaa maantieteellisesti koko Suomi. Syy verkoston rakentamiselle on autoilun sähköistymisessä.
Suomen teillä liikkuu tällä hetkellä 150 000 ladattavaa henkilöautoa, ja Autoliitto haluaa olla mukana latausverkoston kehittämisessä. Sähköautojen määrä tulee lisääntymään entisestään, sillä horisontissa siintää jo EU:n polttomoottorien myyntikielto, joka astuu voimaan vuonna 2035.
– Autoliiton latausverkostolla haluamme varmistaa omalta osaltamme sen, että tarjolla on riittävästi vaihtoehtoja ja palveluita sähköautoilijoille, toteaa Autoliiton omistaman AL-lataus Oy:n toimitusjohtaja Niila Rajala.