Liikenne Liikenneturvallisuus Uutinen 6.3.2022
Autoliitto: pyörille taattava kunnon säilytysmahdollisuus kaupungeissa
Kaupunkiliikennettä on Autoliiton mielestä kehitettävä sujuvammaksi, turvallisemmaksi ja päästöttömäksi – kaikkien eri kulkijaryhmien tarpeet huomioiden.
Kaupunkiliikenteen kehittäminen sujuvammaksi, turvallisemmaksi ja päästöttömäksi on Autoliiton mukaan tärkeää myös Suomessa, vaikkei meillä ole eurooppalaisessa katsannossa monimiljoonaisia suurkaupunkeja, joissa liikenteen tukala ruuhkautuminen on arkipäivää. Kaupunkiliikennettä on Autoliiton mielestä kehitettävä nykyisestä kaikkien eri kulkijaryhmien tarpeet huomioiden.
Viestintäpäällikkö Jukka Tolvanen huomauttaa, ettei Suomessa edes pääkaupunkiseudulla ole varsinaisia ruuhkia kuin poikkeustapauksissa, kuten pääteiden onnettomuustilanteissa tai joukkoliikenteen häiriötilanteissa.
– Kestävien liikkumismuotojen, kuten kävelyn ja pyöräilyn osuutta tulee kasvattaa niiden olosuhteita parantamalla, Tolvanen linjaa.
– On erittäin kannatettavaa, että kaupunkirakentamisessa huomioidaan reittien jatkuvuus, esteettömyys sekä kevyen liikenteen tapauksessa myös riittävät ja turvalliset säilytysmahdollisuudet kulkuneuvoille. Tämä poistaa esteitä näiden kulkumuotojen käytöltä.
Säille emme mitään mahda
Euroopan eri maiden liikkumistapoja ja osuuksia vertailemalla voidaan Tolvasen mukaan haksahtaa tekemään äkkivääriä johtopäätöksiä.
– On otettava huomioon se, että Suomen sää- ja keliolosuhteet heikentävät tulevaisuudessakin pyöräilyn ja kävelyn suosiota tiettyinä vuodenaikoina suosiollisemmissa olosuhteissa sijaitsevia maita enemmän.
Tätäkin kynnystä madaltaa osaltaan sähköavusteisten polkupyörien tulo laajempaan käyttöön. Sähköpyörällä on vaivattomampaa edetä myös talvisissa olosuhteissa, jossa polkeminen käy kesäaikoja raskaammaksi.
– Sähköpyörien hintojen laskiessa yhä useammalla on mahdollisuus lihasvoimalla liikkumiseen kaupungeissa.
Hajanainen rakenne haastavaa
Suomalaisten kaupunkien kaupunkirakenne on Tolvasen mukaan hyvin hajanainen, joka vaikeuttaa järjestää tehokasta joukkoliikennettä tai sen järjestäminen käy kalliiksi.
– Se näkyy jopa maan suurimmassa kaupungissa Helsingissä, jossa keskustaan pääsee tehokkaasti joukkoliikenteellä, mutta poikittaisliikenteessä on pitkät matka-ajat, Tolvanen toteaa.
Hän tuo myös esiin, että muun muassa sujuvan joukkoliikenteen ansiosta henkilöautoliikenne ei Helsingin keskusta-alueella ole lisääntynyt 1980-luvun alun jälkeen.
– Vastaavan palvelutason joukkoliikenne kaikkiin suuntiin kaupunkialueella tulisi kohtuuttoman kalliiksi.
Matka-ajoilla on Tolvasen mukaan iso merkitys ihmisten kulkutapavalinnoissa.
– Monille kaupungeissakin asuville henkilöauto on ainoa todellinen vaihtoehto saada työssäkäynti ja muut arjen askareet hoidetuksi. Todellisten ruuhkien puuttuessa autolla matka-ajat ovat usein reilusti lyhyempiä kuin joukkoliikenteellä.
Tolvanen lisää, että henkilöautoilla kulkee myös merkittävä määrä tavaroita, joiden kuljettaminen pitää jatkossakin hoitaa.
Kaikki kulkutavat, mitään sorsimatta
Kaupunkiympäristön kehittämisessä liikkumisen näkökulmasta tulisi Tolvasen mukaan helpottaa kattavasti ihmisten eri liikkumisvalintoja, mutta niin, ettei toisaalta pyritä heikentämään jonkin toisen liikkumistavan kuten vaikka autoilun edellytyksiä.
– Päättäjien on huolehdittava, että ratkaisuksi näissä tapauksissa ei saa muodostua autolla liikkumisen haittaaminen, vaan arvioinnissa on huomioitava myös kaupunkialueilla liikkumisen sujuvuus matkaketjuissa, matka-ajat ja saavutettavuus.