6.3.2022 Liikenne Autoliitto: pyörille taattava kunnon säilytysmahdollisuus kaupungeissa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kaupunkiliikennettä on Autoliiton mielestä kehitettävä sujuvammaksi, turvallisemmaksi ja päästöttömäksi – kaikkien eri kulkijaryhmien tarpeet huomioiden. Kaupunkiliikenteen kehittäminen sujuvammaksi, turvallisemmaksi ja päästöttömäksi on Autoliiton mukaan tärkeää myös Suomessa, vaikkei meillä ole eurooppalaisessa katsannossa monimiljoonaisia suurkaupunkeja, joissa liikenteen tukala ruuhkautuminen on arkipäivää. Kaupunkiliikennettä on Autoliiton mielestä kehitettävä nykyisestä kaikkien eri kulkijaryhmien tarpeet huomioiden. Viestintäpäällikkö Jukka Tolvanen huomauttaa, ettei Suomessa edes pääkaupunkiseudulla ole varsinaisia ruuhkia kuin poikkeustapauksissa, kuten pääteiden onnettomuustilanteissa tai joukkoliikenteen häiriötilanteissa. – Kestävien liikkumismuotojen, kuten kävelyn ja pyöräilyn osuutta tulee kasvattaa niiden olosuhteita parantamalla, Tolvanen linjaa. – On erittäin kannatettavaa, että kaupunkirakentamisessa huomioidaan reittien jatkuvuus, esteettömyys sekä kevyen liikenteen tapauksessa myös riittävät ja turvalliset säilytysmahdollisuudet kulkuneuvoille. Tämä poistaa esteitä näiden kulkumuotojen käytöltä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Säille emme mitään mahda Euroopan eri maiden liikkumistapoja ja osuuksia vertailemalla voidaan Tolvasen mukaan haksahtaa tekemään äkkivääriä johtopäätöksiä. – On otettava huomioon se, että Suomen sää- ja keliolosuhteet heikentävät tulevaisuudessakin pyöräilyn ja kävelyn suosiota tiettyinä vuodenaikoina suosiollisemmissa olosuhteissa sijaitsevia maita enemmän. Tätäkin kynnystä madaltaa osaltaan sähköavusteisten polkupyörien tulo laajempaan käyttöön. Sähköpyörällä on vaivattomampaa edetä myös talvisissa olosuhteissa, jossa polkeminen käy kesäaikoja raskaammaksi. – Sähköpyörien hintojen laskiessa yhä useammalla on mahdollisuus lihasvoimalla liikkumiseen kaupungeissa. Hajanainen rakenne haastavaa Suomalaisten kaupunkien kaupunkirakenne on Tolvasen mukaan hyvin hajanainen, joka vaikeuttaa järjestää tehokasta joukkoliikennettä tai sen järjestäminen käy kalliiksi. – Se näkyy jopa maan suurimmassa kaupungissa Helsingissä, jossa keskustaan pääsee tehokkaasti joukkoliikenteellä, mutta poikittaisliikenteessä on pitkät matka-ajat, Tolvanen toteaa. Hän tuo myös esiin, että muun muassa sujuvan joukkoliikenteen ansiosta henkilöautoliikenne ei Helsingin keskusta-alueella ole lisääntynyt 1980-luvun alun jälkeen. – Vastaavan palvelutason joukkoliikenne kaikkiin suuntiin kaupunkialueella tulisi kohtuuttoman kalliiksi. Matka-ajoilla on Tolvasen mukaan iso merkitys ihmisten kulkutapavalinnoissa. – Monille kaupungeissakin asuville henkilöauto on ainoa todellinen vaihtoehto saada työssäkäynti ja muut arjen askareet hoidetuksi. Todellisten ruuhkien puuttuessa autolla matka-ajat ovat usein reilusti lyhyempiä kuin joukkoliikenteellä. Tolvanen lisää, että henkilöautoilla kulkee myös merkittävä määrä tavaroita, joiden kuljettaminen pitää jatkossakin hoitaa. Kaikki kulkutavat, mitään sorsimatta Kaupunkiympäristön kehittämisessä liikkumisen näkökulmasta tulisi Tolvasen mukaan helpottaa kattavasti ihmisten eri liikkumisvalintoja, mutta niin, ettei toisaalta pyritä heikentämään jonkin toisen liikkumistavan kuten vaikka autoilun edellytyksiä. – Päättäjien on huolehdittava, että ratkaisuksi näissä tapauksissa ei saa muodostua autolla liikkumisen haittaaminen, vaan arvioinnissa on huomioitava myös kaupunkialueilla liikkumisen sujuvuus matkaketjuissa, matka-ajat ja saavutettavuus. Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto Lähde: Autoliitto a:17:{i:0;s:5:"34485";i:1;s:5:"67825";i:2;s:5:"68348";i:3;s:5:"65233";i:4;s:5:"66363";i:5;s:5:"64053";i:6;s:5:"66642";i:7;s:5:"68142";i:8;s:5:"64799";i:9;s:5:"64122";i:10;s:5:"65755";i:11;s:5:"64765";i:12;s:5:"64760";i:13;s:5:"64221";i:14;s:5:"64524";i:15;s:5:"66336";i:16;s:6:"107778";} Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 4.5.2024 Liikenne Turun seudun Föli-bussiliikenne voitokas 4.5.2024 Liikenne Liikennevakutuuksen historia – satavuotiasta suojaa 2.5.2024 Uutinen Autojen ensirekisteröinnit pahasti jäljessä viime vuodesta 1.5.2024 Uutinen Huollettuna myyty Audi hajosi 1 500 kilometriä kauppojen jälkeen – kuluttajariitalautakunnan puoleen kääntyminen oli auton omistajalle jopa virhe 29.4.2024 Uutinen Kokonaan uudistunut Å koda Superb sai hinnat – ja se kasvaa vain koko ajan 28.4.2024 Matkailuajoneuvot Suomessa kehitetty retkeilyvaunu tähtää samantien kansainväliselle markkinalle 28.4.2024 Uutinen Autohallin rikkonainen ovi aiheutti riidan – sitä ratkottiin kuluttajariitalautakunnassa asti 27.4.2024 Liikenne Suomalaisten tyytyväisyys joukkoliikenteeseen on noussut – takseihin päinvastoin 26.4.2024 Moottoripyörät Testi: Vedenpitävä reppu pyöräilyyn ja moottoripyöräilyyn – vesitiiveys menee käytettävyyden edelle Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 4.5.2024 Kysy Autoista Kysy autoista: voiko automaattivaihteista autoa hinata? 5.5.2024 Moottoripyörät Honda GL 1800 Gold Wing saamassa 8-sylinterisen kilpailijan 3.5.2024 Lentokoneet LATAM:in lennon 800 alustava raportti julki - voiko lentoemännän väärä napinpainallus syöstä Boeing 787 Dreamlinerin syöksyyn? 5.5.2024 Koeajo Maistiainen: Smart #3 – mutta mitä tapahtui Smartille? 5.5.2024 Ajoneuvot Land Rover valmistelee kahta superuutuutta - virallisissa salakuvissa täyssähköinen Range Rover sekä V8-mörkö Defender Octa 1.5.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: ihan sama kumman otat? - Näillä kaikilla Suomessa tällä hetkellä myytävillä henkilöautomalleilla on identtisiä kaksosia 1.5.2024 Uutinen Huollettuna myyty Audi hajosi 1 500 kilometriä kauppojen jälkeen – kuluttajariitalautakunnan puoleen kääntyminen oli auton omistajalle jopa virhe 28.4.2024 Matkailuajoneuvot Suomessa kehitetty retkeilyvaunu tähtää samantien kansainväliselle markkinalle 3.5.2024 Lentokoneet LATAM:in lennon 800 alustava raportti julki - voiko lentoemännän väärä napinpainallus syöstä Boeing 787 Dreamlinerin syöksyyn? 29.4.2024 Uutinen Kokonaan uudistunut Å koda Superb sai hinnat – ja se kasvaa vain koko ajan 24.4.2024 Uutinen Sähköautoista paljastunut yksi merkittävä ongelma – lähes joka viides hylätty katsastuksessa 1.5.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: ihan sama kumman otat? - Näillä kaikilla Suomessa tällä hetkellä myytävillä henkilöautomalleilla on identtisiä kaksosia 28.4.2024 Matkailuajoneuvot Suomessa kehitetty retkeilyvaunu tähtää samantien kansainväliselle markkinalle 14.4.2024 Koeajo Maistiainen: Dacia Duster on nyt kokonaan uusi ja osoittaa tietä koko merkille 1.5.2024 Uutinen Huollettuna myyty Audi hajosi 1 500 kilometriä kauppojen jälkeen – kuluttajariitalautakunnan puoleen kääntyminen oli auton omistajalle jopa virhe