HKL: Länsimetron testaus etenee – suunniteltu liikennöintiaikataulu osoittautui liian tiukaksi
HKL:n tuotannon esivaihe länsimetron osuudella etenee. Testipäivien kerrotaan sujuneen kokonaisuudessaan hyvin.
HKL kertoo, että Länsimetron osuudella on saatu ajettua kaksi onnistuneeksi laskettavaa koeajopäivää. Teknisiltä järjestelmiltä vaadittava kahden viikon häiriöttömän koekäytön jakso on saatu päätökseen tänään tiistaina. Onnistuneita koeajopäiviä ennen matkustajaliikenteen aloitusta tarvitaan vähintään kolme.
– HKL:n tuotannon esivaiheessa ei ole tullut esille merkittäviä puutteita järjestelmissä. Teknisten järjestelmien koekäyttö keskeytyi kerran kiinteistövalvontajärjestelmän vuoksi. Järjestelmässä ollut puute on nyt korjattu, kertoo HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski.
Liikennöintiaikataulu on liian tiukka
Koeajoissa on todettu, että nykyinen metron liikennöintiaikataulu on liian tiukka. HSL on laatinut uudet aikataulut ja niiden käyttöönotto HKL:ssä on meneillään. Uusien aikataulujen toimivuutta testataan ensi viikon aikana.
– Meidän on saatava varmuus siitä, että metro pystyy liikennöimään suunniteltujen aikataulujen mukaisesti matkustajaliikenteessä, sanoo Lehmuskoski.
Länsimetron osuudella on lisäksi vielä joitakin keskeneräisyyksiä esimerkiksi sähköteknisissä töissä, luovutushuolloissa, dokumentoinnissa ja valvomojärjestelmissä, jotka pitää saattaa valmiiksi ennen päätöstä matkustajaliikenteen aloittamisesta.
Lähde: HKL Kuva: Päivi Tuovinen / Etelä-Suomen Media
Lue myös: Pääkaupunkiseudun odotetuin koeajo: koe länsimetro minuutissa!