8.3.2022

Ikä ja viat kulkevat käsi kädessä Traficomin katsastustilastossa

traficom katsastus tilasto vika viat 2021

Viime vuonna katsastuksessa käyneiden autojen keski-ikä kasvoi ja samalla myös huomautettavaa oli aiempaa enemmän.

Traficomin katsastusraportti vuodelta 2021 kertoo, että autokannan vanheneminen näkyy myös katsastuskonttoreilla. Kun 2020 autojen keski-ikä oli 14,3 vuotta, on 2021 keski-ikä 14,5 vuotta. Samalla hylättyjen autojen osuus on kasvanut, sillä vanhimmissa autoissa tapahtuu hylkäyksiä moninkertaisesti uudempiin verrattuna.

– Uudempien autojen katsastustulokset eivät kuitenkaan juuri vaikuta kaikista katsastuksista laskettuun hylkäysprosentiin, koska vanhemmissa autoissa havaitaan vikoja ja niitä myös hylätään katsastuksessa moninkertainen määrä uudempiin verrattuna. Kaikista hylätyistä katsastuksista yli 70% kohdistuu 14 vuotta ja sitä vanhempien ajoneuvojen katsastuksiin, kommentoi Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tarkastaja Vesa Lampinen.

Yhteensä katsastuksia tehtiin noin kaksi miljoonaa, mikä on 2,7% vähemmän kuin 2020. Katsastusten määrään vaikuttaa 2018 tulleet uudet katsastusaikavälit, joiden yhteydessä myös arvosteluperusteita muutettiin.

Kaikista henkilöautojen määräaikaiskatsastuksisa hylättiin vuonna 2021 27,2%, mikä on yhden prosenttiyksikön enemmän kuin 2020. Alle 15-vuotiaissa automalleissa hylkäysten kasvua oli 0,3 prosenttiyksikköä. Yhteensä ajokieltoon johtavia vikoja löydettiin noin proentissa katsastuksista, eli 20 000. Yleisimmin ajokieltovika löytyi käyttöjarrusta tai renkaiden kunnosta.

Samalla julkaistiin mallikohtaiset katsastustiedot, joissa esiintyvät ensimmäistä kertaa muun muassa Volvo XC40, Seat Arona, Škoda Karoq ja Volkswagen T-Roc.

Lähde: Traficom Kuva: Moottorin arkisto

a:2:{i:0;s:5:"41087";i:1;s:5:"72957";}

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat