Qatar Airways

Liikenne Uutinen 2.1.2023

Ilmailuhistorian suurin maalikiista syvenee syvenemistään – tuomari päätti jakaa keissin kahteen osaan

Airbus A350:n hilseilevää maalipintaa on puitu nyt aina valtionpäämiestasolla asti. Siitäkin huolimatta miljardiluokan oikeustaisto näyttää venähtävän jopa vuodella, tuomarin päätettyä sen jakamisesta kahteen osaan.

Lentokonevalmistaja Airbusin ja lentoyhtiö Qatar Airwaysin vääntöä on seurattu pian jo kaksi vuotta. Tammikuussa 2021 Qatari lennätti yhden Airbus A350-koneistaan Irlantiin aikomuksenaan maalauttaa siihen vuonna 2022 Qatarissa pelattujen jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen mainosvärit. Maalaushangaarissa koneen maalipinnan kunto paljastui. Tästä tilanteesta ei ole ollut paluuta, ja epäselvyys eskaloitui lyhyessä ajassa likaisenpuoleiseksi miljardikiistaksi, jota puidaan lontoolaistuomioistuimessa vielä hyvän aikaa.

Airbus A350 maaliongelmat

A7-ALL nousussa Helsinki-Vantaalta. Juuri tähän koneyksilöön piti vuoden 2021 alussa maalata Fifa World Cup 2022 -erikoismaalaukset, kun ongelman laajuus havaittiin.

Liian laaja kerralla käsiteltäväksi

Maalisaagaa ja sen sivuhaaroja on Lontoossa puitu jo viime vuodesta lähtien, ja viimeisimmän istunnon päätteeksi tuomari päätyi jakamaan pääjutun kahteen osaan. Alun perin kolmen kuukauden mittaisen pääkäsittelyn oli määrä alkaa kesäkuussa 2023. Uudella järjestelyllä ensimmäinen osa alkaa juuri tuona ajankohtana, mutta toisen osan myötä juttu venyy varmastikin vuoteen 2024.

Jaon taustalla on yksinkertaisesti jutun laajuus; aika ei riitä koko tapauksen vaatimustenmukaiseen käsittelyyn kerralla. Jotta pääasiaan eli maalikiistan tekniseen puoleen voidaan saada ajoissa ratkaisu, otetaan se etusijalle. Jutun ytimessä on siis kysymys siitä, ovatko koneen pintakäsittelyn ongelmat turvallisuudelle vaarallisia, oikeuttaen näin Qatar Airwaysin toimet Airbusia vastaan, kuten jo valmistuneiden koneyksilöiden vastaanottamatta jättämiset.

Nämä lentoyhtiöt ovat parhaita pandemiassa – Qatar Airways omassa luokassaan pandemia ilmailu matkustus lentäminen

Johtajatkin keskustelivat

Jalkapallokisat on nyt pelattu, ja maalikiista ulotti lonkeronsa jopa finaaliottelun kulisseihin. Voittajaksi selviytynyttä Argentiinaa vastaan pelasi Ranska, joka on Airbusin ensisijainen kotimaa. Ranskan presidentti Emmanuel Macron saapui paikan päälle katsomaan ottelua. Dohan lentoasemalla häntä oli juhlallisesti vastassa Qatar Airwaysin toimitusjohtaja Akbar al Baker. Tämän jälkeen presidentti piti Dohassa valtiotason tapaamisen Qatarin emiirin, sheikki Tamim bin Hamadin kanssa. Valtiojohtajien keskustelussa esiin nousi laajuudessaan myös maalikiista, ja tapaamisen jopa toivottiin helpottavan pattitilannetta. Sen kummempia tuloksia keskustelu ei kuitenkaan tältä osin tuottanut.

14 000 lentoa World Cupin aikana – Finnair korvasi Helsingin-reitillä

Qatar Airways oli kohuttujen MM-kisojen pääsponsori, ja yhtiön toiminta näkyi jättitapahtuman kulussa monin tavoin. Kansallisen lentoyhtiön tärkein tehtävä oli tietysti kuljettaa fanit paikalle ja kotiin. Qatar Airways lensi reilun kuukauden aikana 14 000 lentoa, kuljettaen suurimman osan World Cupin noin 3,4 miljoonasta kisaturistista.

Kuten Moottori aiemmin uutisoi, Qatar Airways solmi Finnairin kanssa sopimuksen kolmesta reitistä Dohan ja pohjoismaisten pääkaupunkien välillä. Finnair on lentänyt Airbus A330-kalustollaan Tukholmasta ja Kööpenhaminasta Dohaan jo marraskuusta lähtien. Helsingin ja Dohan välillä Finnair korvasi kaikki Qatar Airwaysin omilla koneilla lennetyt vuorot joulukuun puolivälistä alkaen. Aikataulut ja jatkoyhteydet säilyivät matkustajien kannalta muuttumattomina, mutta Qatarin konekalustoa Helsinki-Vantaalla ei siis ainakaan säännöllisesti enää nähdä.

Jaa artikkeli