31.10.2022

Airbus ja Qatar Airways jatkoivat kuuluisaa vääntöään oikeudessa – tällä kertaa lusikkansa soppaan pisti myös Boeing

Qatar Airwaysin Airbus A350 -koneiden ympärillä on käyty tiivistä vääntöä jo toista vuotta. Viimeksi lontoolaisessa oikeussalissa väännettiin kättä salaisten dokumenttien paljastamisesta, ja sekös kiinnosti myös Boeingia.

Kahden kaupallisen ilmailun jättiläisen, lentokonevalmistaja Airbusin ja lentoyhtiöjätti Qatar Airwaysin niin kutsuttu maalikiista ei enää kovin suuria pohjustuksia kaipaa, onhan aiheesta kirjoitettu Moottorissakin jo lähemmäs vuoden päivät aina kun jotain uutta on tullut tietoon. Kuitenkin hyvin lyhyesti tiivistettynä kyse on Airbus A350 -koneen pintakäsittelyn ongelmista, joiden vakavuudesta osapuolilla on hyvin erilainen käsitys. Qatar Airways on asettanut lähes 30 A350-yksilöään omaehtoiseen lentokieltoon, kunnes ongelma on sitä tyydyttävällä tavalla ratkaistu, ja vaatii Airbusilta jo miljardiluokan korvauksia.

Nämä lentoyhtiöt ovat parhaita pandemiassa – Qatar Airways omassa luokassaan pandemia ilmailu matkustus lentäminen

Aihetta voidaan pitää tärkeänä myös suomalaisen lentoliikenteen näkökulmasta, sillä Qatar Airways on Finnairin yhteistyökumppani, ja jo kuuden vuoden ajan operoinut säännöllisesti Helsinki-Vantaalle. Lisäksi mielenkiintoa herättää suuresti se tosiasia, että kiistan kohde, Airbus A350, on 17 kappaleen laivastolla Finnairin uusin, suurin ja tärkein laajarunkokonetyyppi.

Helsinki Qatar Cargo Qatar Airways pääkenttä

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Onko jo menty liian pitkälle?

Viimeksi osapuolet syyttivät toisiaan tuomioistuimessa siitä, ettei vastapuoli ole kummankaan mielestä jakanut tarpeeksi luottamuksellisiksi katsottavia dokumenttejä väitteidensä tueksi. Maalivyyhdistä saatiin aiemmin tänä vuonna jo yksi oikeuden päätös, kun lontoolaistuomioistuin totesi, ettei Airbusin ole pakko rakentaa Qatarin tilaamia 50:tä A321neo -konetta, ja että Qatarin täytyisi taipua Airbusin täysin absurdilta kuulostavaan kehotukseen hankkia arkkikilpailija Boeingin 737 MAX -koneita. Qatar Airways teki kesällä Farnborough'n ilmailunäyttelyssä työtä käskettyä, ja tilasi 25 + 25 kappaletta 737-10 MAX:eja.

Jopa 50 koneen vahvuinen 737 MAX -tilaus on osa Qatar Airwaysin isompaa kauppaa Boeingin kanssa. Kaikki tämä on yhtä suurta vastareaktiota A350:n maalipinnan hilseilyyn. KUVA: Qatar Airways

Viimeisimmässä oikeudenistunnossa uuden "avoimuuspolitiikan" vallitessa Qatar Airwaysia pyydettiin paljastamaan alustavan MAX-tilaussopimuksen, joka siis käsittää 25 kappaleen vahvistetun tilauksen ja toisen mokoman optioita 737 MAX:in suurimmasta versiosta. Erityisesti koska vastapuolella on kaupallisesti Boeingin vahvin kilpailija, olisi esimerkiksi tällaisen luokan hintayksityiskohtien paljastuminen liiketoiminnan kannalta huono asia. Siispä Boeing lähetti Lontooseen omat asianajajansa varmistamaan, etteivät Airbusin lakimiehet saa sopimusta käsiinsä.

KUVA: Qatar Airways

Lokakuun puolenvälin puinnissa, jossa siis osapuolia kuultiin, toivat Qatar Airwaysin asianajajat puolestaan esille väitteen, että Airbus olisi yrittänyt vaikuttaa Euroopan lentoturvallisuusviranomaiseen, EASA:aan, asian tiimoilta. Airbusin ohella niin EASA kuin Qataria lukuun ottamatta kaikki muut A350-operaattorit ovat sitä mieltä, etteivät pintakäsittelyongelmat vaikuta lentoturvallisuuteen.

Qatar Airways

Tämänhetkisten lukujen valossa Qatari vaatii Airbusilta noin 1,4 miljardin dollarin korvauksia muun muassa koneiden seisontapäivistä ja -kuukausista/vuosista. Airbusin vastavaade on "vain" reilut 400 miljoonaa dollaria. Lopullisia päätöksiä asiassa odotetaan lontoolaistuomioistuimelta aikaisintaan kesällä 2023.

Teksti: Benjamin Helander Lähteet: Reuters, Simple Flying Kuvat: Qatar Airways, Moottorin arkisto, Benjamin Helander

a:4:{i:0;s:6:"119597";i:1;s:6:"113258";i:2;s:6:"105386";i:3;s:6:"109160";}

Luetuimmat