1.7.2025 Uutinen Autojen ensirekisteröinnit edelleen alamaissa – romutuspalkkiolla haetaan autokauppaan piristystä Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Uusien autojen ensirekisteröinnit ovat edelleen alamaissa, kun kalenterivuotta on eletty puolet. Suomessa on ensirekisteröity ensimmäisen vuoden puolikkaan aikana useita prosentteja vähemmän uusia autoja. Määrä on viime vuotta 4,9 prosenttia matalampi. Viime vuosikin olii kokonaisuutena heikko, Suomessa on muutaman viime vuoden aikana ensirekisteröity selvästi keskitasoa vähemmän uusia henkilöautoja. – Uusien henkilöautojen ensirekisteröintimäärät ovat olleet laskussa vuodesta 2018 asti. Hallituksen esittämä ja lausuntokierroksella nyt oleva autojen romutuspalkkio tuo positiivista virettä automarkkinaan ja sen myötä Suomen talouteen. Romutuspalkkiolla voi olla laajempiakin vaikutuksia yksityiseen kuluttajakysyntään, sillä positiiviset ostoaikeet autokaupoilla voivat poikia kysyntää myös muihin kestokulutushyödykkeisiin. Romutuspalkkio on perusteltu ennen kaikkea siksi, että sen myötä liikenteestä poistuu vanhoja turvattomia autoja ja tilalle saadaan turvallisempia ja vähäpäästöisempiä autoja, sanoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä. Esitetyssä romutuspalkkiokampanjassa kuluttaja saa 2000 tai 2500 euron romutuspalkkioon viedessään vähäpäästöisen yli kymmenen vuotta vanhan auton kierrätettäväksi viralliseen kierrätyspisteeseen. Romutuspalkkion saaminen edellyttää, että kuluttaja on ollut auton omistaja tai haltija vähintään 12 kuukautta. Suuremman 2 500 euron romutuspalkkion saa, mikäli hankkii uuden sähköauton tai vetyauton ja pienemmän, 2 000 euron romutuspalkkion, mikäli uusi ajoneuvo on alle 140 gramman hiilidioksidipäästöllä oleva polttomoottorikäyttöinen auto. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Pohjoismaissa menee Suomea kovempaa Kun Suomen alkuvuoden ensirekisteröintejä verrataan muihin Pohjoismaihin, niin Suomi on ainoa maa, missä kaupan suunta on ollut vielä laskeva, muissa Pohjoismaissa uusien henkilöautojen kauppa on ollut alkuvuonna kasvusuunnassa. Ruotsissa ensirekisteröinnit ovat tammi-toukokuun aikana kasvaneet 6,1 prosenttia, Tanskassa 5,6 prosenttia ja Norjassa 32,8 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan nähden. Absoluuttiset myyntiluvut ovat myös Suomen kannalta verrokkimaissa aivan eri tasoa kuin Suomessa – Tanskassa ennustetaan myytävän tänä vuonna 170 000 uutta henkilöautoa kun Suomessa autoalan tuore ennuste tälle vuodelle on 74 500. Suomessa autokanta on myös vanhaa verrattuna muihin Pohjoismaihin. Suomessa autokannan keski-ikä on 13,6 vuotta kun se esimerkiksi Ruotsissa on 11 vuotta, Tanskassa 9,6 vuotta ja Norjassa 11,1 vuotta. – Autokannan nykyistä nopeampi uusiutuminen olisi ensiarvoisen tärkeää liikenneturvallisuuden parantamisen ja päästötavoitteiden saavuttamisen kannalta. Nyt esitetty romutuspalkkiokampanja vauhdittaa autokannan uusiutumistahtia ja on positiivinen uutinen myös 50 000 suomalaista työllistävälle autoalalle. Autoalan menestyminen on koko yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta merkittävää, sillä ala tuottaa vuosittain yli 3 miljardin verojalanjäljen, sanoo toimitusjohtaja Tero Lausala Autoalan Keskusliitosta. Pakettiautot ovat menneet kaupaksi Pakettiautoja ensirekisteröitiin Suomessa 1 034 kappaletta tämän vuoden kesäkuussa. Määrä on vain 1,1 prosenttia edellisen vuoden kesäkuuta suurempi, mutta koko alkuvuotta tarkasteltaessa pakettiautojen ensirekisteröintimäärä kasvoi 7,1 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Uusia kuorma-autoja ensirekisteröitiin tammi-kesäkuussa 1 518, mikä on 23,4 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Linja-autoja rekisteröitiin puolestaan 168 eli 35,1 prosenttia vähemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana. Autoliikkeistä käytettynä myytyjen henkilöautojen lukumäärä väheni tammi-kesäkuussa 0,5 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Käytettyjen pakettiautojen osalta lukumäärä oli tammi-kesäkuussa samalla tasolla kuin vuonna 2024 vastaavaan aikaan. Lähde: Autoalan tiedotuskeskus Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 9.10.2026 Autoilun hinta Kuuden euron tähden – ajoneuvoveron alennus iäkkäille autoille riittämätön, kritisoi Autoliitto 7.10.2026 Autoilu Maiden rajat ylittävä tiedonvaihto liikennerikkomuksista tehostumassa 3.10.2026 Uutinen Tiedätkö kikan, jolla lentomatkustuksesta saa siedettävää – ellei peräti mukavaa? 30.9.2026 Uutinen Pikakoe: Tekeekö 30 euron kojelautakameralla mitään? Denver on käyttökelpoinen, mutta ihmeitä ei kannata odottaa 29.9.2026 Sähköautot Ministeri Sari Multala sähköautojen akkujen korjauksesta: ohjeita on syytä selkeyttää 28.9.2026 Uutinen Nyt se on varmaa – Tuukka Taposelle mahtisopimus Formula 2 -sarjaan! 26.9.2026 Matkailuajoneuvot Hymer uutuusmalli GT-S:ssä on olohuone kahdella sohvalla 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Knaus Nordwind 660 PXB – keittiö keulassa, kylpyhuone perässä 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Carado CV595 4×4 X-Edition: Välillä jotain muuta kuin valkoista ja harmaata Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.10.2026 Autoilun hinta Kuuden euron tähden – ajoneuvoveron alennus iäkkäille autoille riittämätön, kritisoi Autoliitto 10.10.2026 Koeajo Koeajo: Ford Mustang Mach-E – autot ovat kehittyneet sadassa vuodessa, mutta millä hinnalla? 10.10.2026 Moottoripyörät Vain 12 790 euroa ja varusteita vaikka muille jakaa – koeajo paljasti Benelli TRK 902:n heikon kohdan 11.10.2026 Sähköautot Tällainen on Volkswagenn ensimmäinen täyssähköinen GTI – nappia painamalla urheilullisuus tappiin 8.10.2026 Käyttötesti Suomen tiet sen kertovat: Kia K4 -farkku voittaa katumaasturin 6–0 6.10.2026 Käytetyt autot Murheellisten laulujen Saab – haimme käytetyn Aeron korjaamolta, mutta kaikki ei ollutkaan kunnossa 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa 5.10.2026 Laivat Jäävuoreen kertaalleen törmännyt loistoristeilijä Norwegian Sun piti Helsinkiä kotisatamanaan kuluneena kesänä - se ei kuitenkaan välttämättä palaa enää koskaan Suomeen 8.10.2026 Käyttötesti Suomen tiet sen kertovat: Kia K4 -farkku voittaa katumaasturin 6–0 9.10.2026 Autoilun hinta Kuuden euron tähden – ajoneuvoveron alennus iäkkäille autoille riittämätön, kritisoi Autoliitto 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys]