2.2.2021

Koronavuonna 2020 liikenteessä kuoli 233 ihmistä

Viime vuonna tapahtui 218 kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta, joissa menehtyi 233 henkilöä. Onnettomuuksia tapahtui kaksi vähemmän kuin edellisvuonna.

Koronavuonna 2020 tapahtui 218 kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta, joissa menehtyi 233 henkilöä. Onnettomuuksia tapahtui kaksi vähemmän kuin edeltävänä vuonna, ja menehtyneitä oli neljä vähemmän.

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimien kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien kokonaismäärä ei poikkea merkittävästi edellisten vuosien määristä, koronasta johtuneista poikkeusoloista huolimatta.

Kuolonkolarien perusteellinen onnettomuustutkinta on aikaa vievää. Onnettomuuksien taustalla vaikuttaneet riskitekijät ovat siten vielä pitkälti tutkimatta, eikä vielä tässä vaiheessa ole tiedossa, missä määrin koronavirukseen liittyvät poikkeusolot mahdollisesti vaikuttivat onnettomuuksien taustalla.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Nuorten onnettomuudet vähenivät

Alle 25-vuotiaat kuljettajat aiheuttivat viime vuonna 31 kuolemaan johtanutta onnettomuutta, mikä on vähiten koko onnettomuuksien tutkintahistorian aikana.

Myönteistä kerrottavaa on myös kaksipyöräisten osalta, sillä moottoripyöräilijöiden aiheuttamia kuolemaan johtaneita onnettomuuksia tapahtui viime vuonna 11, mikä on puolet vähemmän kuin edeltävänä vuonna.

Jalankulkijoita kuoli enemmän

Jalankulku- ja pyöräilyonnettomuuksia sattui edellisvuotta enemmän. Vuonna 2020 liikenneonnettomuuksissa menehtyi 21 jalankulkijaa ja 28 polkupyöräilijää. Jalankulkijoita menehtyi kahdeksan ja polkupyöräilijöitä yksi enemmän kuin edeltävänä vuonna. Jalankulkijoiden kuolemat lisääntyivät ensisijaisesti yli 65-vuotiaiden ikäryhmässä.

– Vuonna 2019 tapahtui ennätyksellisen vähän jalankulkijoiden kuolemaan johtaneita onnettomuuksia, joten onnettomuuksien lisääntyminen vuonna 2020 ei siihen nähden ole poikkeuksellista, Onnettomuustietoinstituutti OTI:n liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari suhteuttaa.

– Kymmenen vuoden aikavälillä tarkasteltuna jalankulkijoiden onnettomuudet ovat kuitenkin vähentyneet tasaisesti. Pyöräilyn lisääntyessä tulee toimenpiteitä kohdentaa pyöräilijöiden turvallisuuteen, Parkkari tähdentää.

Suistuminen yleisin kolarityyppi

Vuonna 2020 moottoriliikenteessä yleisin onnettomuustyyppi oli tieltä suistuminen, suistumisia tapahtui kaikkiaan 72. Toiseksi yleisin oli kohtaamisonnettomuus eli nokkakolari, joita tapahtui kaikkiaan 53. Risteysonnettomuuksia tapahtui 18, joista kolme oli tasoristeysonnettomuuksia.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Teksti: Marko Jokela Kuva: Onnettomuustietoinsituutti OTI Lähde: Onnettomuustietoinstituutti OTI

Luetuimmat