8.11.2022

Kysely kertoo – kuljettajat eivät ota väsymystä riittävän vakavasti

Autoilijoista peräti 15 prosenttia on viimeisen vuoden aikana ajanut niin väsyneenä, että on pelännyt nukahtavansa rattiin.

Liikenneturvan tekemät kyselyt kertovat, etteivät kuljettajat ota väsymystä riittävän vakavasti lähtiessään autoilemaan. Kyselyjen mukaan autoilijoista peräti 15 prosenttia on viimeisen vuoden aikana ajanut niin väsyneenä, että on pelännyt nukahtavansa rattiin. Kyselyihin vastanneista 20 prosenttia kertoo myös, että on tuntenut itsensä väsyneeksi ajaessaan autoa talviaikaan. Autoilijoista moni ei kuitenkaan ole valmis siirtämään ajoa väsymyksen takia.

Liikenneturvan suunnittelija Mia Nyholm sanoo, että väsymys täytyy ottaa vakavasti. Nyholm korostaa, että nukahtamisen lisäksi myös vireystilan lasku kasvattaa merkittävästi onnettomuusriskiä. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien mukaan jopa joka viidennen kuolonkolarin taustalla on vaikuttanut kuljettajan väsymys.

– Ratissa väsyneenä sinnittelevä kuljettaja on todennäköisesti jo ylittänyt tai ylittämässä oman toimintakykynsä rajat. Kun väsymys iskee, kuljettajan tarkkaavaisuus herpaantuu, silmänräpäysten kesto pitenee ja tästä voidaan liukua mikrouneen. Mikrounen aikana kuljettaja ei huomioi ympärillään tapahtuvia asioita tai edes huomaa, että valot sammuu. Väsyneenä kuljettajan kyky arvioida omaa ajokuntoaan on heikentynyt, Nyholm selventää.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kellojen siirtely vaikuttaa

Keväisin ja syksyisin tapahtuva kellojen siirto voi vaikuttaa myös monen vuorokausirytmiin. Liikenneturvan viime vuonna toteuttamassa kyselyssä joka viides kuljettaja kertoi tuntevansa olonsa usein väsyneeksi talviaikaan ajaessaan. Kuljettajista kolme viidestä olisi valmis jättämään ajamisen väliin väsymyksen takia.

Nyholm myös sanoo, että tahdonvoimalla ei väsymystä selätetä.

– Kuljettajat pyrkivät usein kompensoimaan väsymystä keinoilla, jotka mahdollistaisivat edelleen ajamisen. Pitemmän päälle väsymystä voi torjua vain nukkumalla. Jos väsymys yllättää kesken ajon, paras keino sen taltuttamiseen on matkan keskeyttäminen. Jos se ei ole mahdollista, voi juoda kahvia tai muuta kofeiinipitoista ja ottaa sen jälkeen vartin tirsat, sillä kofeiinin vaikutus alkaa viiveellä, Nyholm vinkkaa.

Talviaikaan siirtymisen kynnyksellä Liikenneturva kampanjoi myös muusta ajokunnon merkityksestä. Päihteiden lisäksi ajokuntoon vaikuttavat niin flunssat, lääkkeet, tunnekuohut kuin väsymyskin.

– Kuljettajan ajokunnolla on merkittävä vaikutus ajamisen turvallisuuteen. Omasta ajokunnosta tulisi olla kartalla ennen ratin taakse asettumista. Vaihtoehtoiset ratkaisut ajamiselle kannattaa miettiä etukäteen. Oli sitten ratkaisuna ajon siirtäminen, keskeyttäminen, tauottaminen tai joko kuskin tai kulkumuodon vaihtaminen, tärkeintä on, että vain ajokuntoisena ajetaan, Nyholm toteaa.

Viisi tärkeää vinkkiä ajokunnon huomiointiin:

  • Aja vain ajokuntoisena. Kun olet matkustaja, voit seurata myös kuljettajan vointia.
  • Nuku matkaa edeltävänä yönä vähintään kuusi tuntia. Ota tarvittaessa myös torkut ennen lähtöä. Huomioi myös, että moni lääke voi väsyttää.
  • Pidä riittävät tauot ja pysähdykset matkan aikana.
  • Muista levätä kipeänä ja vältä tällöin ajamista. Myös tunnekuohut vaikuttavat ajokuntoon – älä pura stressiä tai pahaa mieltä liikenteessä.
  • Kun ajat, et ota. Alkoholi voi vaikuttaa vielä seuraavanakin päivänä.

Lähde: Liikenneturva

Luetuimmat