8.11.2022 Liikenne Kysely kertoo – kuljettajat eivät ota väsymystä riittävän vakavasti Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Autoilijoista peräti 15 prosenttia on viimeisen vuoden aikana ajanut niin väsyneenä, että on pelännyt nukahtavansa rattiin. Liikenneturvan tekemät kyselyt kertovat, etteivät kuljettajat ota väsymystä riittävän vakavasti lähtiessään autoilemaan. Kyselyjen mukaan autoilijoista peräti 15 prosenttia on viimeisen vuoden aikana ajanut niin väsyneenä, että on pelännyt nukahtavansa rattiin. Kyselyihin vastanneista 20 prosenttia kertoo myös, että on tuntenut itsensä väsyneeksi ajaessaan autoa talviaikaan. Autoilijoista moni ei kuitenkaan ole valmis siirtämään ajoa väsymyksen takia. Liikenneturvan suunnittelija Mia Nyholm sanoo, että väsymys täytyy ottaa vakavasti. Nyholm korostaa, että nukahtamisen lisäksi myös vireystilan lasku kasvattaa merkittävästi onnettomuusriskiä. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien mukaan jopa joka viidennen kuolonkolarin taustalla on vaikuttanut kuljettajan väsymys. – Ratissa väsyneenä sinnittelevä kuljettaja on todennäköisesti jo ylittänyt tai ylittämässä oman toimintakykynsä rajat. Kun väsymys iskee, kuljettajan tarkkaavaisuus herpaantuu, silmänräpäysten kesto pitenee ja tästä voidaan liukua mikrouneen. Mikrounen aikana kuljettaja ei huomioi ympärillään tapahtuvia asioita tai edes huomaa, että valot sammuu. Väsyneenä kuljettajan kyky arvioida omaa ajokuntoaan on heikentynyt, Nyholm selventää. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kellojen siirtely vaikuttaa Keväisin ja syksyisin tapahtuva kellojen siirto voi vaikuttaa myös monen vuorokausirytmiin. Liikenneturvan viime vuonna toteuttamassa kyselyssä joka viides kuljettaja kertoi tuntevansa olonsa usein väsyneeksi talviaikaan ajaessaan. Kuljettajista kolme viidestä olisi valmis jättämään ajamisen väliin väsymyksen takia. Nyholm myös sanoo, että tahdonvoimalla ei väsymystä selätetä. – Kuljettajat pyrkivät usein kompensoimaan väsymystä keinoilla, jotka mahdollistaisivat edelleen ajamisen. Pitemmän päälle väsymystä voi torjua vain nukkumalla. Jos väsymys yllättää kesken ajon, paras keino sen taltuttamiseen on matkan keskeyttäminen. Jos se ei ole mahdollista, voi juoda kahvia tai muuta kofeiinipitoista ja ottaa sen jälkeen vartin tirsat, sillä kofeiinin vaikutus alkaa viiveellä, Nyholm vinkkaa. Talviaikaan siirtymisen kynnyksellä Liikenneturva kampanjoi myös muusta ajokunnon merkityksestä. Päihteiden lisäksi ajokuntoon vaikuttavat niin flunssat, lääkkeet, tunnekuohut kuin väsymyskin. – Kuljettajan ajokunnolla on merkittävä vaikutus ajamisen turvallisuuteen. Omasta ajokunnosta tulisi olla kartalla ennen ratin taakse asettumista. Vaihtoehtoiset ratkaisut ajamiselle kannattaa miettiä etukäteen. Oli sitten ratkaisuna ajon siirtäminen, keskeyttäminen, tauottaminen tai joko kuskin tai kulkumuodon vaihtaminen, tärkeintä on, että vain ajokuntoisena ajetaan, Nyholm toteaa. Viisi tärkeää vinkkiä ajokunnon huomiointiin: Aja vain ajokuntoisena. Kun olet matkustaja, voit seurata myös kuljettajan vointia. Nuku matkaa edeltävänä yönä vähintään kuusi tuntia. Ota tarvittaessa myös torkut ennen lähtöä. Huomioi myös, että moni lääke voi väsyttää. Pidä riittävät tauot ja pysähdykset matkan aikana. Muista levätä kipeänä ja vältä tällöin ajamista. Myös tunnekuohut vaikuttavat ajokuntoon – älä pura stressiä tai pahaa mieltä liikenteessä. Kun ajat, et ota. Alkoholi voi vaikuttaa vielä seuraavanakin päivänä. Lähde: Liikenneturva Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 19.4.2026 Liikenne Näin teet itsellesi mukavan ajoasennon – pienillä valinnoilla parempaa ergonomiaa ja helpompaa havainnointia 15.4.2026 Uutinen Kuinka paljon Kioja mahtuu pieneen Pohjoismaahan? Kia Seltos on hybridiauto, joka tarjoaa sähköautoista tuttuja ominaisuuksia 15.4.2026 Uutinen Lähes puoli miljoonaa harrasteajoneuvoa – Moottori kokosi kokonaiskuvan suomalaisille ilmiselvästä harrastuksesta 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Liikenneturvallisuus Autojen uusi valotekniikka auttaa ja askarruttaa 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 9.4.2026 Uutinen Uusi Cupra Raval sähköistää kokoluokkansa kilpailun – hinnat julki 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 18.4.2026 Lentokoneet Planeetan kahden suurimman lentoyhtiön yhdistymistä on nyt väläytetty - tuloksena olisi ylijättiläinen 2 800 lentokoneella ja yhteensä 200 vuoden historialla 19.4.2026 Ajatuksia autoista Euroopassa ei hyvä heilu, jos kiinalaiset koskaan lukevat Dacian ja Škodan pelikirjaa 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin