9.7.2021

Matkailuautojen – ja vaunujen kauppa käy varsin vilkkaasti

Adria Matrix

Uusia matkailuajoneuvoja on puolivuotisjakson aikana rekisteröity ennätyksellisen paljon.

Uusia matkailuajoneuvoja on vuoden 2021 ensimmäisen puolivuotisjakson aikana rekisteröity ennätyksellisen paljon, kertovat Matkailuautotuojat ry:n tilastot. Vuoden alkupuoliskon eli kuuden ensimmäisen kuukauden aikana rekisteriin on viety liki 2 000 matkailuajoneuvoa.

Yhdistyksen oman arvion mukaan myönteisen kehityksen taustalla on tehty työ sen eteen, että usean vuoden ajan jatkunut terve myynnin kehitys jatkuisi edelleen. Yhdistyksen mukaan harrastajat haluavat panostaa hyviin ajoneuvoihin ja nauttia matkailusta erilaisin turvallisuutta ja mukavuutta lisäävin varustein. Kaiken taustalla vaikuttaa osaltaan myös koronapandemia, joka on saanut monen suomalaisen matkailijan ja perhekunnan katseen suuntautumaan kotimaahan, jonka matkailutäkyihin tutustuminen omaehtoisesti luonnistuu hyvin matkailuautolla.

Tammi–kesäkuun välisenä ajanjaksona Suomessa rekisteröitiin 1 327 matkailuautoa. Se osoittaa vuoden takaiseen vastaavaan ajankohtaan nähden yli 34 %:n kasvua. Vastaavasti matkailuvaunuja rekisteröitiin 653, mikä sekin tarkoittaa yli 27 %:n kasvua. Uusia retkeilyautoja on rekisteröity kesäkuun loppuun mennessä 385 autoyksilöä.

Tehdasvalmisteisten matkailuautojen merkkien kärki on alaa seuraaville tuttu. Markkinaosuuksien perusteella kärkikymmenikkö on seuraava: Adria, Sunlight, Hobby, Carado, Bürstner, Weinsberg, Detleffs, Hymer, Pössl ja Rapido.

Teksti ja kuva: Moottori

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat