9.7.2021 Liikenne Matkailuautojen – ja vaunujen kauppa käy varsin vilkkaasti Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Uusia matkailuajoneuvoja on puolivuotisjakson aikana rekisteröity ennätyksellisen paljon. Uusia matkailuajoneuvoja on vuoden 2021 ensimmäisen puolivuotisjakson aikana rekisteröity ennätyksellisen paljon, kertovat Matkailuautotuojat ry:n tilastot. Vuoden alkupuoliskon eli kuuden ensimmäisen kuukauden aikana rekisteriin on viety liki 2 000 matkailuajoneuvoa. Yhdistyksen oman arvion mukaan myönteisen kehityksen taustalla on tehty työ sen eteen, että usean vuoden ajan jatkunut terve myynnin kehitys jatkuisi edelleen. Yhdistyksen mukaan harrastajat haluavat panostaa hyviin ajoneuvoihin ja nauttia matkailusta erilaisin turvallisuutta ja mukavuutta lisäävin varustein. Kaiken taustalla vaikuttaa osaltaan myös koronapandemia, joka on saanut monen suomalaisen matkailijan ja perhekunnan katseen suuntautumaan kotimaahan, jonka matkailutäkyihin tutustuminen omaehtoisesti luonnistuu hyvin matkailuautolla. Tammi–kesäkuun välisenä ajanjaksona Suomessa rekisteröitiin 1 327 matkailuautoa. Se osoittaa vuoden takaiseen vastaavaan ajankohtaan nähden yli 34 %:n kasvua. Vastaavasti matkailuvaunuja rekisteröitiin 653, mikä sekin tarkoittaa yli 27 %:n kasvua. Uusia retkeilyautoja on rekisteröity kesäkuun loppuun mennessä 385 autoyksilöä. Tehdasvalmisteisten matkailuautojen merkkien kärki on alaa seuraaville tuttu. Markkinaosuuksien perusteella kärkikymmenikkö on seuraava: Adria, Sunlight, Hobby, Carado, Bürstner, Weinsberg, Detleffs, Hymer, Pössl ja Rapido. Teksti ja kuva: Moottori Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 24.7.2024 Uutinen Käytettyjen autojen kauppa elpyy – sähkö- ja hybridiautojen kysyntä kasvussa 23.7.2024 Uutinen Akun kestävyys mietityttää suomalaisia sähköauton hankinnassa – todellisuudessa akkuvahingot ovat harvinaisia 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 22.7.2024 Uutinen Suomen teiden heikko kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden – moni väistelee päällystevaurioita pujottelemalla 21.7.2024 Autoilu Haamuautot haasteena – romutettavaksi tarkoitetut autot on kierrätettävä 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 17.7.2024 Autoilu Kysely: käytettyjen autojen suosio vahvassa kasvussa 16.7.2024 Autoilu Liikenteen teoriakokeiden vilpistelyä kitketään tallentavalla kameravalvonnalla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan