Mistä tietää, että vuosimallin 1962 Mercedes-Benz 190D on valmis käynnistymään? – Siitä, kun peukaloa polttaa!

Tämä "heckflosse"-siipievillä varustettu Enso-Gutzeitin entinen edustus-Mercedes voisi toimia sanakirjamääritelmänä eleganssille.

Mercedes-Benzin voi hyvällä syyllä sanoa olevan dieselmoottoreiden suuri ystävä, myös henkilöautopuolella. Saksalaisvalmistaja kuului aikoinaan ensimmäisiin autonvalmistajiin, jotka uskoivat dieselmoottoriin henkilöautoissa. Mercedes-Benz on historiassaan voimakkaasti edesauttanut dieselmoottoreiden käyttöönottoa henkilöautoissa, ja ollut myös mukana kehittämässä henkilöautojen dieselmoottoreita.

Ja toisaalta taas nyt, kun dieselmoottorit ovat vuosien ajan kokeneet suorastaan systemaattista hyljeksintää niin valmistajien, lainsäätäjien kuin asiakkaidenkin taholta, Mercedes-Benz on yksi kohtuullisen harvoista autonvalmistajista, joka on vielä pitänyt dieselit hengissä ja vieläpä ihan hyvinvoivina omassa henkilöautomallistossaan.

Mercedes-Benz on jopa hyvin harvinaisella tavalla yhdistänyt dieselmoottorin tämän ajan suureen trendiin automaailmassa, nimittäin ladattavaan hybridivoimalinjaan.

Erinomaisena esimerkkinä dieselmoottoristen henkilöautojen kulta-ajan aivan alkumetreiltä on tämä kerrassaan upea, vuosimallia 1962 edustava Mercedes-Benz 190D, joka allekirjoittaneella oli hieno mahdollisuus koeajaa Auto- ja liikennetoimittajat ry:n vanhojen autojen koeajopäivässä Mobiliassa kesäkuun alussa.

Siipieväaikakauden Executive-sarjalainen

Tämän Matti Visakoivun omistaman Mercedes-Benz 190D:n historia ei ole taksikäytössä, toisin kuin auton monilla lajitovereilla Suomessa. Varsinaisen leipätyönsä yksilö on nimittäin tehnyt edustusautona metsäteollisuusyhtiö Enso-Gutzeitin pääkonttorin palveluksessa Helsingissä.

Autolla on kenties kuljetettu tämän pörssiyhtiön omaa johtoporrasta tai myös silmäätekeviä vieraita. Autohan on peräisin tasan samalta vuodelta, jolloin Alvar Aallon suunnittelema Enso-Gutzeitin pääkonttori valmistui Helsingin Katajanokalle.

Mercedes-Benzin tyyppilogiikassa tämä malli tunnetaan W110:nä. Se asetettiin ensiesittelyvuonnaan 1961 suurikokoisemman "Sonderklassen" W111:n alapuolelle astetta kevyempänä "Executive"-luokan edustusmallina. Autot vastaavat käytännössä nykyisiä S- ja E-sarjoja, vaikka nämä kauppanimet otettiinkin käyttöön vasta paljon myöhemmin.

Fyysiseltä kooltaan W110 tosin vastaa enemmänkin nykyistä C-sarjaa, sen verran autot ovat tässä vuosikymmenien varrella kasvaneet kokoa.

W110 matkii muotoilullisesti parisen vuotta aiemmin esiteltyä W111:tä eli molemmat edustivat nyt "Heckflosse"-aikakautta, niin sanotun "Ponton"-aikakauden jäätyä historiaan 1950-luvulle. "Heckflosse" on saksankielinen termi siipieville, jotka ovat tämän aikakauden edustus-Mercedesten tunnusomaisin piirre. Näyttävät siipievät saivat inspiraationsa 1950- ja -60-lukujen taitteen amerikkalaisautoista, mutta Mercedes-Benz teki niistä maltillisemmat, sopien paremmin näiden edustussedanien hillityn tyylikkääseen ilmeeseen.

Siinä missä S-luokan W111 oli varustettu kuusi- ja myöhemmin jopa kahdeksansylinterisillä moottoreilla, lanseerattiin E-luokan W110 nelisylinteristen voimanlähteiden kera, vaikka myös se sai vuonna 1965 myös yhden kuusisylinterisen moottorivaihtoehdon.

Vuonna 1962 Mercedes-Benz W110:n sai joko 1,9-litraisella bensiinimoottorilla tai 2,0-litraiseksi poratulla OM621-dieselmoottorilla, jolloin auton mallimerkintä oli 190D. Näistä jälkimmäisen Enso-Gutzeit oli valinnut oman edustus-Mercedeksensä voimanlähteeksi.

Ei missään nimessä nuhainen, mutta sormia voi vähän polttaa

Ennen kovasti odotettua Mercedes-Benz 190D:n koeajoa allekirjoittaneen mielessä oli pari jokseenkin vahvaa ennakkokäsitystä 64 vuotta vanhasta, ahtamattomasta dieselautosta. Osa yksi osoittautui oikeaksi, toinen ei.