3.3.2020 Liikenne Ministeri Timo Harakka: työsuhdeautoista ilmastotalkoiden työkalu Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Liikenneministeri penää liikenteen tulevaisuutta koskevaan päätöksentekoon kokonaisnäkemystä ja vaatii siltarumpupolitiikan hautaamista. Valtiollisista toimista liikenteen haitallisten kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi on päätettävä yhtenä kokonaisuutena, erillistoimet ovat tehottomia. Näin linjasi liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka alustuksessaan liikenneministeriön järjestämässä Liikenne- ja viestintäfoorumi 2020 -tilaisuudessa Helsingissä. Harakan mukaan liikkumisen tarpeet Suomessa on tyydytetty tehottomasti ja ilmaston kannalta vaarallisesti, mutta ihmisten ja tavaroiden liikkuminen ovat kokemassa murroksen. Harakka pitää riittämättömänä, että autoilun tulevaisuudesta puhuttaessa keskitytään usein käyttövoimaan, esimerkiksi bensiiniautoista sähköautoihin siirtymiseen. – Merkittävämpää ovat liikenteen järjestelmätason muutokset. Kaikki politiikka pitää suunnata vapauden lisäämisen. Liikkuminen ja tieto ovat vapauden ytimessä. Harakan puheessa vilahtelee tiuhaan kansalaisten vapaus valita liikkumistapansa, mutta kenties toisin kuin nykyisin. – Jos on pakko omistaa henkilöauto arkensa järjestämiseen, niin sen rinnalle yhteiskunnan pitää tarjota aitoja muita vaihtoehtoja. Yhteiskunnan tulee tarjota entistä paremmat liikkumispalvelut, mikä mahdollistaa kansalaisille kaupunkialueilla luopumisen omistusautosta ja maaseudulla kakkosautosta. Millä edellytyksin ja missä aikataulussa tämänkaltainen ministerin väläyttelemä muutos toteutuisi ja mitä se maksaisi kansalaisille rahassa tai liikkumiseen käytetyssä ajassa, ei käy alustuksesta selville. Harakka myöntää, että tehtävää riittää. – Julkisen liikenteen houkuttelevuutta on tehostettava. Esimerkiksi liityntäliikenne on räätälöitävä aidosti toimivaksi vaihtoehdoksi. Valmistelussa työkaluna on 12 vuoden mittainen valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma, joka ohjaa maan väyläverkoston rakentamista ja julkista liikenteen rahoittamista. Suunnitelmaa tehdään kattavalla poliittisella kokoonpanolla. Harakan mukaan liikenteen siltarumpupolitiikka on historiaa. – Tässä työssä poliitikot eivät edusta äänestysaluettaan vaan koko valtakuntaa, Harakka väittää. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Työsuhdeautoilun veroremontti vireillä Alustuksen konkreettisin linjaus kuultiin sen loppupuolella, ja se koski työsuhdeautoilun mahdollisuuksia liikenteen päästötalkoissa. Harakan mukaan monessa neuvottelupöydässä keskiössä ovat liikenteen ja autoilun verotuksen muutokset, joita parhaillaan pohditaan työryhmässä valtiovarainministeriön johdolla. – Yksi päästövähennyskeino on työsuhdeautoilun verotuksen muutos siten, että jatkossa työsuhdeautot ovat mahdollisimman vähäpäästöisiä autoja. Teksti: Marko Jokela Kuva: Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 17.9.2026 Liikenne Turhauttava viritelmä purettiin Tampereella – väliaikainen liikenneympyrä vaihtui viimein liikennevaloihin 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 14.9.2026 Liikenne Autoliiton koulutuspäällikkö neuvoo: näin vältät parkkisakot pysäköintimerkkien lisäkilpien kanssa 9.9.2026 Liikenneturvallisuus Autoliitto muistuttaa: nämä asiat kannattaa opettaa lapselle turvallisesta bussin käytöstä 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 21.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity Volkswagen Passat 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 16.9.2026 Liikenneturvallisuus Poliisin ennakkovaroitus ei auttanut – autoilijat vastasivat Suomen ennätyksellä: Kehä I:llä 1241 välähdystä neljään tuntiin 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?