15.12.2016

Jalankulkija, kulje valossa – Paraisilla kokeillaan uutta suojatietyyppiä

Parainen suojatie

Jos näkyvyys ja näkeminen ovat pimeän ajan suurimmat ongelmat, voisiko vastaus olla todellakin lisävalo?

Viimeisen kolmen vuoden keskiarvon mukaan tieliikenteessä menehtyy vuosittain 34 ja loukkaantuu 450 jalankulkijaa. Suojatiellä tapahtui yli puolet loukkaantumisista ja vajaa kolmannes kuolemaan johtaneista onnettomuuksista. Pelkästään Varsinais-Suomen alueella tapahtui viime vuonna 57 poliisin tietoon tullutta jalankulkijaonnettomuutta, jossa on arvion mukaan vain kolmannes kaikista onnettomuuksista.

Suojateiden henkilövahinkoon johtaneista jalankulku- ja pyöräilyonnettomuuksista peräti 58 % tapahtui korkean liikennemäärän alueilla. Tällä tarkoitetaan aluetta, jonka keskimääräinen vuorokausiliikenne on yli 4 000 ajoneuvoa. Kuolemaan johtaneista kevyen liikenteen suojatieonnettomuuksista suurin osa tapahtui juuri vilkasliikenteisillä väylillä. Yleisimmät ongelmat ovat tutut: näkeminen ja näkyminen. Pimeä näkyy myös tilastoissa, sillä noin puolet kaikista jalankulkuonnettomuuksista sattuu neljän pimeimmän kuukauden aikana.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Ei vain tilastojen valossa

Numerot konkretisoituvat hyvin Paraisilla, jossa Saaristotie, virallisemmin seututie 180, täyttää vilkkaasti liikennöidyn tien määritelmän 11 000 ajoneuvon vuorokausiliikenteellään. Siksi Liikenneturva ja ELY-keskus valitsivat tieosuuden pilottihankkeeseensa, jossa kokeillaan uudenlaista suojatien valaistusta kahden suojatien voimin. Kokeilu kestää vuoden 2018 loppuun saakka.

Parainen suojatie

Uudentyyppisillä suojateillä kotimaiset led-valaisimet pitävät ylityskohdan kirkkaana jopa muuten valaistussa liikenneympyrässä. Nappia painamalla jalankulkija voi kuitenkin kertoa ylitysaikeestaan, jolloin valotehoa tulee huomattavasti lisää ja näkyvyys on taattu tummemmillakin vaatteilla. Autoilijan kannalta tilanne on hyvä, sillä ylhäältä alas suunnatut valot eivät häkäise kirkkaallakaan hetkellä.

Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen kertoo, että valoratkaisulla haluttiin välttää esimerkiksi välkkyvaloilla varustettuihin suojatiemerkkeihin liittyvät ongelmat, kuten huonosti toimivat anturit ja autoilijoiden turtumisen vääriin välkkymisiin. Suojatiet on nyt varustettu perinteisin painonapein, mutta myös antureita halutaan testata, sillä väärästä havainnosta seuraa "vain" suojatien kirkastuminen.

Parainen suojatie
Jaakko Klang (vas) ELY-keskukselta ja Tapio Heiskanen Liikenneturvasta uskovat kokeilun tulosten olevan positiivisia jo ennen kokeilujakson päättymistä.

Lisäksi led-valot vertautuvat hinnaltaan hyvin välkkyvaloihin. ELY-keskuksen liikenneturvallisuusinsinööri Jaakko Klang mainitsee valojen verottomaksi hinnaksi 3 500 euroa per suojatie, jos valoihin tarvittavat pylväät löytyvät ylityskohdasta valmiiksi. Pylväiden kanssa hintaa kertyy 5 500 euroa. Täten led-valaistus on jopa hiukan välkkymerkkejä edullisempi ratkaisu. Ei siis ihme, että kiinnostuneita kuntia on löytynyt jo tässä vaiheessa kokeilua.

Kokemuksia odottaen

Kokeiluun onkin kohdistettu kovat odotukset. Eniten toivotaankin nyt käyttäjien kommentteja, eli kokevatko lenkkeilijät, koululaiset ja autoilijat risteyksen turvallisena ja toimivana. Pikaisen testin perusteella kokeilussa ollaan oikeilla jäljillä, sillä sen ratkaisu ongelmaan, goethelainen "lisää valoa", on yksinkertainen ja parantaa luontaisesti liikkujien havaitsemista ja havaituksi tulemista.

Kokeiluristeykset löytyvät Saaristotieltä Kalkkitien kiertoliittymästä sekä Lielahdentien/Alikirjalantien risteyksestä.

Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen

Luetuimmat