15.12.2016 Liikenne Jalankulkija, kulje valossa – Paraisilla kokeillaan uutta suojatietyyppiä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Jos näkyvyys ja näkeminen ovat pimeän ajan suurimmat ongelmat, voisiko vastaus olla todellakin lisävalo? Viimeisen kolmen vuoden keskiarvon mukaan tieliikenteessä menehtyy vuosittain 34 ja loukkaantuu 450 jalankulkijaa. Suojatiellä tapahtui yli puolet loukkaantumisista ja vajaa kolmannes kuolemaan johtaneista onnettomuuksista. Pelkästään Varsinais-Suomen alueella tapahtui viime vuonna 57 poliisin tietoon tullutta jalankulkijaonnettomuutta, jossa on arvion mukaan vain kolmannes kaikista onnettomuuksista. Suojateiden henkilövahinkoon johtaneista jalankulku- ja pyöräilyonnettomuuksista peräti 58 % tapahtui korkean liikennemäärän alueilla. Tällä tarkoitetaan aluetta, jonka keskimääräinen vuorokausiliikenne on yli 4 000 ajoneuvoa. Kuolemaan johtaneista kevyen liikenteen suojatieonnettomuuksista suurin osa tapahtui juuri vilkasliikenteisillä väylillä. Yleisimmät ongelmat ovat tutut: näkeminen ja näkyminen. Pimeä näkyy myös tilastoissa, sillä noin puolet kaikista jalankulkuonnettomuuksista sattuu neljän pimeimmän kuukauden aikana. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ei vain tilastojen valossa Numerot konkretisoituvat hyvin Paraisilla, jossa Saaristotie, virallisemmin seututie 180, täyttää vilkkaasti liikennöidyn tien määritelmän 11 000 ajoneuvon vuorokausiliikenteellään. Siksi Liikenneturva ja ELY-keskus valitsivat tieosuuden pilottihankkeeseensa, jossa kokeillaan uudenlaista suojatien valaistusta kahden suojatien voimin. Kokeilu kestää vuoden 2018 loppuun saakka. Uudentyyppisillä suojateillä kotimaiset led-valaisimet pitävät ylityskohdan kirkkaana jopa muuten valaistussa liikenneympyrässä. Nappia painamalla jalankulkija voi kuitenkin kertoa ylitysaikeestaan, jolloin valotehoa tulee huomattavasti lisää ja näkyvyys on taattu tummemmillakin vaatteilla. Autoilijan kannalta tilanne on hyvä, sillä ylhäältä alas suunnatut valot eivät häkäise kirkkaallakaan hetkellä. Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen kertoo, että valoratkaisulla haluttiin välttää esimerkiksi välkkyvaloilla varustettuihin suojatiemerkkeihin liittyvät ongelmat, kuten huonosti toimivat anturit ja autoilijoiden turtumisen vääriin välkkymisiin. Suojatiet on nyt varustettu perinteisin painonapein, mutta myös antureita halutaan testata, sillä väärästä havainnosta seuraa "vain" suojatien kirkastuminen. Jaakko Klang (vas) ELY-keskukselta ja Tapio Heiskanen Liikenneturvasta uskovat kokeilun tulosten olevan positiivisia jo ennen kokeilujakson päättymistä. Lisäksi led-valot vertautuvat hinnaltaan hyvin välkkyvaloihin. ELY-keskuksen liikenneturvallisuusinsinööri Jaakko Klang mainitsee valojen verottomaksi hinnaksi 3 500 euroa per suojatie, jos valoihin tarvittavat pylväät löytyvät ylityskohdasta valmiiksi. Pylväiden kanssa hintaa kertyy 5 500 euroa. Täten led-valaistus on jopa hiukan välkkymerkkejä edullisempi ratkaisu. Ei siis ihme, että kiinnostuneita kuntia on löytynyt jo tässä vaiheessa kokeilua. Kokemuksia odottaen Kokeiluun onkin kohdistettu kovat odotukset. Eniten toivotaankin nyt käyttäjien kommentteja, eli kokevatko lenkkeilijät, koululaiset ja autoilijat risteyksen turvallisena ja toimivana. Pikaisen testin perusteella kokeilussa ollaan oikeilla jäljillä, sillä sen ratkaisu ongelmaan, goethelainen "lisää valoa", on yksinkertainen ja parantaa luontaisesti liikkujien havaitsemista ja havaituksi tulemista. Kokeiluristeykset löytyvät Saaristotieltä Kalkkitien kiertoliittymästä sekä Lielahdentien/Alikirjalantien risteyksestä. Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 12.7.2026 Ajatuksia autoista Autojen hienot ajotilat ovat vain lumelääkettä – Ajatuksia autoista 10.7.2026 Uutinen Sosiaali- ja terveysministeriö asetti suomalaisen pienmetsäkoneen luovutuskieltoon 9.7.2026 Uutinen Hyviä uutisia! Dacia Sandero tekee paluun Suomeen – Euroopan myydyin ja Suomen halvin 9.7.2026 Liikenne Nelostielle lisää jopa 150 metrin päästä mittaavia peltipoliiseja – tänne ne tulevat 8.7.2026 Euro NCAP BMW iX3 selvitti uudistuneen Euro NCAP:in ensimmäisenä 7.7.2026 Sähköautot Sähköauto on tullut jäädäkseen – tutkimuksen mukaan lähes 90 prosenttia valitsisi sähköauton uudestaan 6.7.2026 Liikenneturvallisuus Tiesitkö että rattijuopumus säädettiin rangaistavaksi jo 100 vuotta sitten? 5.7.2026 Ajatuksia autoista “Pidetään peto hengissä, mutta sopuisana” – Christian von Koenigsegg polttomoottorin tulevaisuudesta 3.7.2026 Ajoneuvot Kia uudistaa Euroopassa poissaolollaan loistanutta Seltosta – sähköauton ominaisuuksia hybridissä? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.7.2026 Laivat Loistoristeilijätilauksia on seuraaville 14 vuodelle vetämässä noin 80 miljardilla eurolla - Suomen Turku on yksi neljästä paikasta maailmassa, joka pystyy toteuttamaan niistä mahtavimmat 10.7.2026 Kuluttajat Käytetyn Mersun ostaja löysi autosta puutteita toisensa jälkeen – epäselvyydet johtivat lopulta riitaan autoliikkeen kanssa 11.7.2026 Huutokauppahelmet Aston Martin DB5 Shooting Brake oli vastaus sir David Brownin tarpeeseen kuljettaa poolokamppeita ja metsästyskoiraa maailmanluokan grand tourerissa - Huutokauppahelmet 9.7.2026 Liikenne Nelostielle lisää jopa 150 metrin päästä mittaavia peltipoliiseja – tänne ne tulevat 10.7.2026 Lentokoneet Noin vuotta ennen kuin Finnair ottaa upouuden Embraer E195-E2:n käyttöönsä, Luxair on tuonut tyypin säännölliseen liikenteeseen Helsinki-Vantaalle 6.7.2026 Lentokoneet KLM:n ensimmäisiä Airbus A350 -koneita vaivaa muun muassa Finnairin ja Lufthansan tauti, joskaan se ei ole äitymässä yhtä pahaksi kuin jälkimmäisellä 5.7.2026 Laivat Seuraavaa ylijättiläistä pukkaa Suomen Turusta: Hero of the Seas on juuri saanut yli 330-tonnisen "kruunun" otsalleen [päivitys] 9.7.2026 Liikenne Nelostielle lisää jopa 150 metrin päästä mittaavia peltipoliiseja – tänne ne tulevat 5.7.2026 Koeajo Maistiainen: Honda Prelude on neronleimaus, joita tarvitaan lisää 4.7.2026 Koeajo Koeajossa vuosimallin 1999 Toyota Land Cruiser J90, jossa on varmasti yksi automaailman hienostuneimmista manuaalivaihteisista voimalinjoista 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 15.6.2026 Laivat Tämä "töpseli" syöttää Silja Linen aluksille satamassa 11 kilovolttia ja noin kolmea megawattia - riittää juuri pitämään valot ja ilmastoinnin päällä 21.6.2026 Koeajo Mistä tietää, että vuosimallin 1962 Mercedes-Benz 190D on valmis käynnistymään? - Siitä, kun peukaloa polttaa!