25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta – lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan Teksti Benjamin Helander Kuva Boeing Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Boeing luuli rakentaneensa koneet matkustajakäyttöön, mutta kahdeksan vuoden jälkeen ne näyttävät lähinnä hylätyiltä prototyypeiltä. Koneiden päivittäminen nykyvaatimusten tasolle tulisi maksamaan maltaita. Amerikkalainen lentokonevalmistaja Boeing on uinut viimeisen vajaan kymmenen vuoden aikana syvissä vesissä, mihin syynä on kaksi konetyyppiä. Kapearunkoisen 737 MAX:in tarinan traagiset vaiheet tiedetään. Toinen merkittävä päänsärky on ollut uutuuskone 777X, joka on tuleva maailman suurin konetyyppi tuotannossa, ja samalla kaikkien aikojen suurin kaksimoottorinen konetyyppi. 777X seuraa menestyksekästä, 1990-luvulla lanseerattua 777-sarjaa uusin tvistein. Alkujaan Boeing luuli saavansa 777X:n rahantekohommiin vuoteen 2020 mennessä. Maali on siirtynyt useampaan kertaan, eikä vähiten sen takia, että sertifiointiprosessin aikana koneessa on havaittu melko kiusallisia ongelmia. Asiakaslentoyhtiöiden kärsivällisyyttä onkin matkan varrella koeteltu. Boeingilla ja 777X:n avausasiakkaalla Lufthansalla on vakaa uskomus siihen, että vuosi 2027 on vihdoin 777X:n vuosi. Näin tulee olemaan noin seitsemän vuotta alkuperäisestä aikataulusta jäljessä. 777X-ohjelman viivästys tarkoittaa suorastaan tragikoomisia asioita niille koneyksilöille, jotka Boeing rakensi Emiratesille uskoessaan saavansa konetyypin kaupalliseen käyttöön vuodelle 2020. KUVA: Emirates Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kun tuotantokoneet huomasivatkin olevansa pelkkiä prototyyppejä Prototyyppihän on varsinaista tuotantoa edeltävä kappale, jota valmistaja hyödyntää tuotteen testaamisessa ja viimeistelyssä. Tuote tulee käytännössä aina myös muuttumaan ja kehittymään prototyypin asteelta tuotantoasuun mentäessä. Boeing siis rakensi viime vuosikymmenen lopulla listahinnaltaan noin 400 miljoonan euron arvoisia 777X-koneita asiakkaille luullessaan sertifioinnin ja sitä kautta kaupallisen käyttöönoton olevan lähellä. KUVA: Lufthansa Kun eri ongelmat - Boeingista riippuvista ja riippumattomista syistä - alkoivat kasaantua ja sertifiointiin tarvittavia muutoksia koneeseen kertyä vuosien aikana, nämä ensimmäiset koneet alkoivat vanhentua sekä iältään että tekniikaltaan ennen kuin ne olivat päässeet tehtaan pihaa pidemmälle, saati sitten ottaneet ensimmäistäkään matkustajaa kyytiinsä. Näin ollen voisi siis ajatella, että nuo viime vuosikymmenen lopulla melko valmiiksi rakennetut koneyksilöt tarkoitettiin oikeiksi, asiakkaan tilaamiksi matkustajakoneiksi, mutta vuosien jälkeen ne ovat alkaneet näyttää enemmän ja enemmän prototyypeiltä. Ja vieläpä sellaisilta prototyypeiltä, jotka on tehtävänsä täytettyään hylätty pihan perälle. Boeingilla on siis tällä hetkellä oikeita prototyyppikoneita, jotka ovat teknisesti huomattavan paljon lähempänä lopullista tuotantokonetta kuin nämä alkuperäiset tuotantokoneet. Täsmennettäköön toki, että ei näitä varhaisia tuotantoyksilöitä ole tietenkään koskaan käytetty prototyyppeinä. Siihen tarkoitukseen Boeingilla on oma 777X-testilaivueensa, joista tosin yksi jouduttiin kirjaamaan ulos testilaivueesta, kun se vaurioitui reputettuaan maassa toteutetun painetestin vuonna 2019. Tässä lentää Boeing 777X -testilaivaston ensimmäinen lentävä jäsen. Emirates ei näitä "latolöytöjä" huoli Aina silloin tällöin kuulee jostain ladon perältä löydetyistä autoyksilöistä, jotka ovat aikakapselin lailla säilyneet siellä vuosikausia miltei ajamattomina. Näissä kymmenessä Emiratesille tarkoitetussa koneyksilössä on kyse hieman samasta asiasta, mutta mitään hohdokasta siinä ei ole. Ikä ei kuitenkaan ole edes pahin juttu näiden koneiden kohdalla. Koska koneet ovat edellä kuvaillulla tavalla vanhentuneet myös tekniikaltaan konetyypin sertifiointiprosessin aikana, niihin pitäisi toteuttaa mittavat päivitys- ja muutostyöt. Se kävisi todella kalliiksi. Emirates, 777X:n toistaiseksi suurin asiakas, ei siis aio ottaa näitä koneita vastaan. Asian vahvisti Aviation Week -julkaisulle itse Tim Clark, Emiratesin toimitusjohtaja, käynnissä olevan Farnborough'n kansainvälisen ilmailunäyttelyn yhteydessä Isossa-Britanniassa. Clark kertoi julkaisun mukaan vierailleensa Boeingin tehtaalla heinäkuussa 2019 katsomassa ensimmäistä Emiratesille tarkoitettua Boeing 777X:ää, runkoversioltaan 777-9:ää. Clarkin mukaan kone oli jo tuolloin varustettu kokonaisella matkustamolla ja muilla järjestelmillä sekä Emiratesin väreihin maalatulla taittuvalla siivenkärjellä, muutoin pohjamaalattuna. Sen käyttöönottoa suunniteltiin huhtikuulle 2020. Koneita kertyi lopulta Everettin tehtaan varastolle kolme vuoden 2019 aikana, neljä vuoden 2020 aikana, ja vielä kolme vuoden 2021 aikana. Ensi vuonna vanhimmat koneet olisivat siis kahdeksan vuotta vanhoja ja uusimmatkin kuusi vuotta vanhoja - ja ne "myytäisiin" silti uusina. KUVA: Lufthansa Clark kuvailee näiden pohjamaalattujen, vuosia lähinnä ulkosalla seisseiden koneiden olevan melko surullinen näky Boeingin jättifasiliteetin takapihalla Seattlen lähellä. Niiden kohtalo saattaa olla nyt romutus, kauniimmin sanottuna kierrätys, sillä mahdollisesti kukaan muukaan ei ole halukas niitä näillä tiedoin vastaanottamaan, eikä aika ole todellakaan niiden puolella. Varmaa kuitenkin on, että Boeing ainakin yrittää saada koneet lopulta myytyä. Helsinkiin lokakuussa odotetun reittinsä Airbus A350 -koneillaan avaavalla Emiratesilla on asiakkaana melkoinen vipuvarsi Boeingin suuntaan, sillä dubailaisyhtiö on tilannut 777X:ää yhteensä 270 kappaleen voimalla, ja lisääkin tilauksia voi olla tulossa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lufthansa valmistautuu ottamaan 777-9:n ensimmäisenä käyttöönsä Jo jonkin aikaa on näyttänyt siltä, että Lufthansasta on tulossa Boeing 777X:n avausasiakas, kun sen on määrä ottaa ensimmäinen tilaamistaan 20 yksilöstä suurempaa 777-9-versiota. KUVA: Lufthansa Epävarmuustekijöitä varmasti on vielä ilmassa, mutta myös Emirates uskoo ottavansa ensimmäisen 777X:n, niin ikään 777-9:n, käyttöönsä vuoden 2027 loppuun mennessä. Samaisessa Aviation Weekin haastattelussa Tim Clark kertoo, että Emirates aikoo vastaanottaa oman ensimmäisen koneensa ehkä syyskuussa 2027 Boeingilta, ja sitten suorittaa sillä omia testejään ainakin kahden kuukauden ajan kotiseutujensa haastavissa ilmasto-oloissa. Emirates vieläpä aikoo omien testilentojensa päätteeksi purkaa koneen moottorin, ja katsoa mitä se on syönyt. KUVA: Emirates Boeing 777X:n General Electric GE9X -moottorit ovat suurimmat ja tehokkaimmat suihkumoottorit, jotka kaupalliseen lentokoneeseen on ikinä asennettu. Hurjan monimutkaista teknologiaa sisältävä GE9X on tarjoillut oman osansa 777X-ohjelman haasteista näiden vuosien varrella. Emirates on siis melko tukevasti Boeing 777X:n suurin asiakas 270 koneen tilauksellaan, sillä toisella sijalla olevalla Qatar Airwaysilla 777X-tilauksia on tällä hetkellä 124 kappaleen edestä. Emirates on tilannut 777X:n kaikkia versioita, siis 777-9:ää, lyhyemmällä rungolla varustettua 777-8:aa sekä jälkimmäiseen perustuvaa tehdasrahtikonetta 777-8F:ää tytäryhtiönsä Emirates Skycargon käyttöön. 777-8-version tyyppisertifikaattia saadaan jonkin aikaa odottaa vielä 777-9:n jälkeenkin. KUVA: Emirates Näiden kolmen version lisäksi Emirates on toistuvasti ilmoittanut kiinnostuksestaan mahdollista 777-10-versiota kohtaan. Se olisi vielä 777-9:ääkin suurempi, ja tarjoaisi lähimmän mahdollisen seuraajan "superjumbo" Airbus A380:lle, kun siitä lopulta aika jättää. Boeing on tähän mennessä saanut tilauksia 777X-perheen koneista viideltätoista asiakkaalta. Merkittävimmät tilaajat tulevat Lähi-idän jättien ohella itäisestä Aasiasta sekä Euroopasta British Airwaysilta ja Lufthansalta. Yksi afrikkalainenkin asiakas konetyypillä on, Ethiopian Airlinesin tilattua kahdeksan konetta maanosan mahtavimman laivaston täydennykseksi. Huomattavaa on se, ettei 777X ole saanut vielä yhtä ainutta tilausta kotimaanosastaan Pohjois-Amerikasta, vaikka kaupallisen ilmailun markkina on siellä aivan valtava. Lähteet: Aviation Week, Aerospace Global News, Boeing, Emirates, Lufthansa Lue lisää Kaikki artikkelit 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 15.7.2026 Lentokoneet Turbulenttisesta tilanteesta huolimatta Qatar Airways palasi Helsingin-reitilleen 3,5 vuoden tauon jälkeen – Finnair ei välttämättä palaa Dohan-reitille enää ollenkaan [päivitys] 13.7.2026 Lentokoneet FinnHEMS 70 on Suomen uusin lääkärihelikopteri – myös sen hankinnassa on noudatettu automarkkinoiden trendiä: käytettynä Saksasta 12.7.2026 Lentokoneet Suomi liittyi mukaan Multi-Role Tanker Transport -ohjelmaan eli pääsee osalliseksi Airbus A330 MRTT:n monipuolisista kyvykkyyksistä, ensimmäistä kertaa myös ilmatankkauksesta 10.7.2026 Lentokoneet Noin vuotta ennen kuin Finnair ottaa upouuden Embraer E195-E2:n käyttöönsä, Luxair on tuonut tyypin säännölliseen liikenteeseen Helsinki-Vantaalle 6.7.2026 Lentokoneet KLM:n ensimmäisiä Airbus A350 -koneita vaivaa muun muassa Finnairin ja Lufthansan tauti, joskaan se ei ole äitymässä yhtä pahaksi kuin jälkimmäisellä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 26.6.2026 Lentokoneet Huima suhdeluku se on tämäkin: joka kuudes Boeing 747-8I myytiin BBJ 747-8:na, siis kaikkien aikojen suurimpana yksityissuihkukoneena 22.6.2026 Lentokoneet Finnairilla ei ole ollut 12 vuoteen yhtään Boeingin konetta, mutta silti jopa 12 Finnairin lentoa lennetään joka päivä Boeing 737:llä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 25.7.2026 Kuluttajat Vaihteisto oireili heti autokaupasta seuraavana päivänä – Mercedes-kauppa eteni vaatimukseen kaupanpurusta 23.7.2026 Koeajo Maistiainen: Mercedes-Benz C-sarja – uutuus esillä Porvoon mitalla 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan