15.10.2026

Saudiarabialainen Riyadh Air tähtää Emiratesin ja kumppaneiden suurimmaksi päänsäryksi – kuinkahan tulokas selviää ensimmäisestä omasta päänsärystään?

Kuva Riyadh Air
KUVA: Airbus

Riyadh Air näyttelee isoa roolia kuningaskunnan Vision 2030 -hankkeessa, mutta viimeaikaiset tapahtumat Riadissa eivät varmaankaan auta saudiyhtiötä sen maineennostatustalkoissa.

Jonain kauniina päivänä Helsinki-Vantaalla saatetaan viettää saudiarabialaisen lentoyhtiön reitinavajaisia, mikäli Riyadh Airin laajennussuunnitelmat käyvät kaikessa laajuudessaan toteen. Riyadh Air on vuonna 2023 perustettu, ja vasta tänä vuonna toimintansa aloittanut uusi lentoyhtiö, jonka suunnitelmat tähtäävät todellakin korkealle.

Riyadh Air on nimetty kotimaansa pääkaupungin mukaan, ja sen tavoitteena on tulla viiden tähden palvelustaan tunnetuksi maailmanluokan laatulentoyhtiöksi, jonka reittiverkosto kattaa jo vuonna 2030 vähintään 100 kohdetta kuudessa eri maanosassa. Tämähän kuulostaa kovasti reseptiltä, joka on menestyksekkäästi otettu käyttöön Saudi-Arabian maltillisemmissa naapurimaissa jo viime vuosituhannella.

Riyadh Airin ei ole tarkoitus korvata Saudi-Arabian kansallista lentoyhtiötä Saudiaa, joka ei ole missään vaiheessa noussut esimerkiksi Emiratesin, Etihad Airwaysin ja Qatar Airwaysin kaltaiseksi toimijaksi, mutta joka on toki merkittävähkössä asemassa Mekan hajj-pyhiinvaeltajien käyttämänä lentoyhtiönä. Riyadh Airin on ennen kaikkea tarkoitus olla mukana toimeenpanemassa Saudi-Arabian kuningashuoneen käynnistämää suuruudenhullua Vision 2030 -hanketta.

KUVA: Airbus

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kilpailuasetelma tihkuu joka saumasta

Vision 2030 on erityisesti Saudi-Arabian de facto -hallitsijan, kruununprinssi Mohammed bin Salmanin ajama hanke, jonka tarkoituksena on varmaankin ennen kaikkea varmistaa rahahanojen pysyminen auki senkin jälkeen, kun öljy- ja kaasuhanat kai väistämättä joskus alkavat sulkeutumaan. Vision 2030:een kuuluu muun muassa yhteiskunnallisia uudistuksia sekä täysin suuruudenhulluja, suorastaan poskettomia rakennushankkeita.

Saudit ovat jo pitkään katselleet vierestä, kun sen naapurimaat Arabiemiirikunnat, Qatar ja jossain määrin myös Bahrain ja Kuwait muuttavat öljytulojaan turistikohteiksi, pilvenpiirtäjiksi, urheilupyhätöiksi ja myös maailman arvostetuimmiksi lentoyhtiöiksi.

KUVA: Benjamin Helander

Etenkin Arabiemiirikunnat on huomattavasti länsimaistuneempi ja vapaampi yhteiskunta kuin wahhabilaista islamin suuntausta tiukasti noudattava Saudi-Arabia, jossa sharia-laki on ankarasti käytössä, ja jossa naiset ovat saaneet ajaa vasta joitain vuosia edes autoa. Vapaampi yhteiskunta sekä useimmiten onnistuneet suuret kehityshankkeet ovat tehneet Arabiemiirikunnista ja myös Qatarista turismin ja liike-elämän keskuksen tuolla merkittävällä alueella. Saudit haluavat haastaa tämän.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana näiden maiden välille on syntynyt entistä enemmän kilpailua joka suhteessa, ja tästä Riyadh Air - Vision 2030:n maailmalle kurkottava käsi - on yksi hyvä esimerkki. Se on "uudistuvan" Saudi-Arabian suora vastine mainituille naapurimaiden laatulentoyhtiöille.

Viimeaikainen mielenkiintoinen kehityskulku on ollut sekin, että kilpailuasetelma Arabiemiirikuntien ja Saudi-Arabian välillä on suorastaan alkanut viilentää maiden suhteita. Nämä öljyrikkaat maat ovat jopa paikoin löytäneet toisensa sotilaallisissa ja strategisissa intresseissä täysin vastakkaisilta puolilta. Arabiemiirikunnat ei enää alistu saudien hegemoniaan isossa kuvassa, vaan tekee selvästi omia siirtojaan Lähi-idän valtavalla shakkilaudalla.

Riyadh Air on solminut jo joitain korkeatasoisia sponsorointisopimuksia. Mielenkiintoisin sponsoroitava on varmasti huippujalkapallojoukkue Atlético de Madrid. Luonnollisesti Emirates on sen rakkaan arkkivihollisen Real Madridin pitkäaikainen pääsponsori. KUVA: Boeing

Juuri Lähi-idän tulikuuma painekattila onkin yksi tekijä, joka on selvä uhka Riyadh Airin kaltaisen lentoyhtiön suurille suunnitelmille. Vaikka Saudi-Arabia saisikin pyristeltyä itsensä eroon maineestaan ankarana ja sulkeutuneenakin yhteiskuntana, sitä tuskin aletaan pitää varteenotettavana lentoliikenteen kauttakulkumaana tai investointi- ja turistikohteena, mikäli se ei saa turvallisuustilannettaan kuntoon. Tällä hetkellä siinä taitaa olla hieman tekemistä.

Ainoa solmukohta suljettuna

Todellakin, Riyadh Air aloitti lentonsa vasta 10. kesäkuuta 2026, ensimmäisellä lennollaan Riadista Lontooseen. Riadin King Khalidin kansainvälinen lentoasema on Riyadh Airille ainoa solmukohta samalla tavalla kuin Helsinki on solmukohta Finnairille, Dubai Emiratesille, Doha Qatar Airwaysille ja niin edelleen. Jos Riadin ottaa pois Riyadh Airin reittiverkostosta, sen toiminta pitkälti estyy. Juuri näin on sille on nyt käynyt, kun Jemenin Ansar Allah -järjestö eli niin sanotut huthikapinalliset ovat jälleen kerran kalistelemassa sapeleitaan Saudi-Arabian kanssa.

Myöskään Emirates ja kumppanit eivät ole immuuneja alueellisille jännitteille, kuten viime kevättalvella kävi hurjalla tavalla ilmi. Isänmaallisuuden osoitukseksi Emirates maalasi kolmeen koneeseensa Arabiemiraattien lipun otsikolla "this flag will always fly". Yhtiön Airbus A350 kävi juuri Helsingissäkin tässä värityksessä. KUVA: Benjamin Helander

Tämä lapsisotilaita valitettavasti käyttävä ja Toyota-avolavoja salaisena aseenaan hyödyntävä Iranin tukema shiialaisjärjestö on onnistuneesti ampunut ohjuksia Saudi-Arabian lentoasemille, pääasiassa Riadiin. Jopa 13 ihmistä on tähän mennessä saanut surmansa näissä iskuissa, ja lisäksi ainakin yksi Saudian Airbus A320 on tuhoutunut parkissa Riadin lentoasemalla.

Saudiviranomaisten on ollut pakko sulkea King Khalidin lentoasema tällä tietoa ainakin 17. lokakuuta asti. Näin myös Riyadh Airin toiminta on rampautettuna ainakin siihen asti. Riyadh Air on lähteiden mukaan siirtänyt kolme konetta turvaan Riadista hiljaisemmille kentille, jotka ovat vähemmän houkuttelevia kohteita raketti-iskuille.

Riyadh Airia seisonta ei uhkaa samalla tavalla taloudellisesti kuin mitä tahansa muuta, varsinkin vasta toimintansa aloittanutta lentoyhtiötä, sillä sen takana on suoraan Saudi-Arabian julkisten investointien rahasto eli PIF, joka on tunnetusti lähes pohjaton kassa.

KUVA: Airbus

Tapaus on kuitenkin äärimmäisen kiusallinen koko maalle, mutta myös tälle suuria lupailevalle uutuuslentoyhtiölle. Tässä tilanteessa Riyadh Airin on varmasti äärimmäisen vaikea yrittää voittaa massoittain asiakkaita puolelleen, eikä näköpiirissä ole mullistavaa ratkaisua.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilasi 124 lentokonetta ennen ensimmäistäkään lentoaan

Riyadh Air perustettiin 12. maaliskuuta 2023. Kaksi päivää myöhemmin vastaperustettu yhtiö pisti tilaukseen ensimmäiset lentokoneensa, peräti 72 kappaletta Boeing 787-9 Dreamlinereita. Tuosta tilauksesta 33 oli optioita, mutta osa niistäkin on myöhemmin muutettu oikeiksi tilauksiksi. Osa tilauksista on myös muutettu koskemaan Dreamlinerin suurinta versiota, 787-10:tä.

Riyadh Air esitteli indigonsiniseksi maalattua Boeing 787-9:ää Dubai Airshow'ssa vuonna 2023. Tuossa vaiheessa yhtäkään yhtiön omista Dreamlinereista ei ollut valmistettu, joten yksilö oli pelkkä Riyadh Airin väreihin maalattu Boeingin tehtaan kone. Tarkkasilmäiset voivat koneen vierestä erottaa Lucid Air -sähköautoja. Saudien investointirahasto on jo vuosia pitänyt amerikkalaissähköautostartup Lucid Motorsia pystyssä ja Riyadh Airilla on sen kanssa yhteistyökuvioita. KUVA: Benjamin Helander

Riyadh Airin aloitus on siis ollut hieman erilainen kuin Emiratesilla aikoinaan vuonna 1985. Emirates nimittäin aloitti vuokraamalla Pakistan International Airlinesilta käyttöönsä kaksi konetta. Tässä pistettiin toisena olemassaolon päivänä sisään kymmenien markkinoiden moderneimpien laajarunkokoneiden tehdastilaus.

Jonkin ajan kuluttua perustamisestaan ja ensimmäisestä konetilauksestaan Riyadh Air liisasi Saudialta yhden 787-9:n, jolla yhtiö suoritti sertifiointilentonsa sekä Oman Airilta yhden samanlaisen miehistön koulutuskäyttöön. Syyskuussa 2025 Riyadh Airin ensimmäinen oma 787-9 rullasi ulos Boeingin tehtaalta Charlestonissa.

Riyadh Airin kaksi ensimmäistä Boeing 787-9 Dreamlineria juuri vastaanotettuna Riadissa. KUVA: Boeing

Syksyllä 2024 Riyadh Air tilasi 60 kappaletta Airbus A321neo -koneita eli investoi nyt myös kapearunkokoneisiin. Seuraavan vuoden kesäkuussa yhtiö jatkoi kauppojaan Airbusin kanssa pistämällä tilaukseen 25 kappaletta A350:n suurempaa versiota eli A350-1000:ta. Näin yhtiöllä oli 124 varmistettua konetilausta ennen kuin se oli lentänyt ainuttakaan kaupallista lentoa.

Riyadh Air on siis rakentamassa laivastoaan kolmen tai tavallaan neljän konetyypin ympärille. Airbus A321neo:sta tulee lyhyempien reittien kone sekä pienemmällä kapasiteetilla lennettävien keskipitkien reittien mahdollistaja. Boeing 787-9 on todennäköisesti vahvimmillaan keskipitkillä reiteillä, ja 787-10:llä nostetaan tarvittavien Dreamliner-reittien kapasiteettia. 787-9:stä tulee toimintamatkansa ansiosta todennäköisesti myös kaikkein pisimpien reittien valtiatar. Airbus A350-1000:sta tullee vastaavasti lippulaiva, jolla hoidetaan isoa kapasiteettia vaativia vuoroja huipputärkeisiin kohteisiin, kuten vaikkapa Lontooseen, Pariisiin, Milanoon ja New Yorkiin.

Riyadh Airin koneet tulevat poikkeuksellisella tavalla kahteen erilaiseen värityskuvioon, joista toinen on vaaleampi ja toinen tummempi. Yhtiön mukaan värityksissä on inspiroiduttu beduiiniteltoista, Arabian niemimaan luonnosta sekä arabialaisesta kalligrafiasta. Tässä Airbusin havainnekuvassa on kaksi yhtiön A350-1000:ta.

Heathrow'n slotteja edullisesti

Riyadh Airin ensimmäinen kohde on Lähi-idän lentoyhtiöiden suursuosikki, Lontoon Heathrow. Heathrow toimii tunnetusti kapasiteettinsa ylärajoilla, ja sen slotit eli operointioikeudet maksavat aivan hunajaa, ennätyksen ollessa 75 miljoonaa dollaria, jonka Oman Air maksoi tämän lentoaseman aamuslotista vuonna 2016. Riyadh Air vaikuttaa kuitenkin tehneen hyvän diilin, kun se on hankkinut leasing-periaatteella British Airwaysilta Heathrow'n operointioikeuksia.

KUVA: Airbus

Lontoon ohella muita Riyadh Airin ensimmäisiä kohteita olivat muun muassa Jedda Saudi-Arabiassa, Dubai, Kairo, Málaga, Madrid ja Manchester. Maaliskuuhun 2027 mennessä yhtiö aikoo lentää 22 kohteeseen, ja kuten todettua, vuoteen 2030 mennessä kohteita on tarkoitus olla 100.

Ja kuten todettua, mikäli kaikki menee niin kuin Riyadh Air taustavoimineen on suunnitellut, jossain tulevaisuudessa kohdeluetteloon saatetaan ihan hyvin lisätä myös Helsinki.

Lähteet: Airliner World, Riyadh Air, Aviation Week, Airbus, Boeing

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Espanjan kuningas saapui Suomeen 35 vuotta vanhalla, todellisella Airbus-harvinaisuudellaan – valtionpäämiehet kuuluvat itse asiassa sen viimeiseen käyttäjäkuntaan

Koeistuttu: Emiratesin Airbus A350 saattaa hyvin olla tällä hetkellä maailman hienoin liikennelentokone, vähintäänkin ilman ykkösluokkaa painivien sarjassa

Tiedätkö kikan, jolla lentomatkustuksesta saa siedettävää – ellei peräti mukavaa?

Emiratesin Suomen maajohtaja: ”superjumbo A380:n Helsingin-reitille tuomisen mahdollisuutta ei kannata sulkea pois”

Vähintään vuosikymmenen suurin lentoreittiuutinen Suomessa on täyttä totta, kun kaikkien aikojen ensimmäinen lento EK167 laskeutui Helsinki-Vantaalle

Embraerin E2-sarjan hienoon lentotietokoneeseen iski lukuisia lentoja perunut GPS-häiriö – Finnairin tuleviin uutuuskoneisiin vika ei varmastikaan ehdi vaikuttaa

Finnair valittiin taas Pohjois-Euroopan parhaaksi lentoyhtiöksi – Euroopan kärkeen on kuitenkin matkaa

Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset ”mathiasrustit” Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä

Mannertenvälinen Gulfstream-liikesuihkukone toi Googlen väen Helsinkiin historiallisen investoinnin myötä – soittaako koneen edellinen omistaja J. C. Bamford kelloja?

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat