24.8.2017

Poliisin tehoisku: yli 4 130 autoilijaa jäi kiinni

Poliisi

24 tunnin nopeusvalvontamaraton narautti yli 4 000 autoilijaa. Hurjastelijoita aiempaa vähemmän.

Poliisin järjestämä ainutlaatuisen laaja ja ennakolta avoimesti kerrottu nopeusvalvontamaraton osoitti tehonsa. Ainakin 4 132 autoilijaa kärysi ylinopeudesta, mutta hurjastelijoita jäi kiinni aiempaa vähemmän.

Poliisin vuosi sitten samoihin aikoihin toteuttama 24 tunnin mittainen nopeusvalvontamaraton käräytti tuhatkunta ylinopeutta ajavaa enemmän kuin tänään aamukuudelta päättynyt tehoisku.

– Ihmiset ovat ajaneet rauhallisemmin kuin vuosi sitten, Poliisihallituksen poliisitarkastaja Jouni Takala summaa.

Valvontaa kohdennettiin alueille, missä on sattunut onnettomuuksia ja käytetään runsaasti ylinopeuksia. Valvontapaikkoina olivat esimerkiksi koulujen alkamisen aikaan oppilaitosten ja päiväkotien lähistöt.

kameratolppa

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Koko kalusto käytössä

Viime vuonna toteutettu valvontaisku ei ollut yhtä laaja kuin nyt päättynyt valvontarupeama. Viime vuoden tehoiskussa poliisin valvontatunteja oli noin tuhatkunta vähemmän kuin tämän vuoden valvontamaratonilla. Tänä vuonna poliisilla oli ympäri maan käytössään 24 automaattivalvonta-autoa ja noin 110 nopeusvalvontakameraa.

– Nyt toteutettu tehoisku oli kaikkien aikojen laajin lajissaan.

Avoimesti tiedossa

Ylinopeudesta kärynneitä on todennäköisesti hieman nyt kerrottua enemmän, sillä osaa tiedoista vasta viedään poliisin järjestelmiin.

Aiempaa tehoiskua pienempi kiinnijääneiden luku selittyy osaltaan myös aiempaa kattavammasta ja laajemmasta ennakkotiedottamisesta.

– Lähdimme avoimesti ja monin eri kanavin kertomaan jo ennakolta tästä tehovalvonnasta. Avoin linja mahdollistaa sen, että autoilija, jolla on hyvä tahto, voi korjata liikennekäyttäytymistään. Ja toivottavasti se vaikutus jatkuu myös tehoiskun jälkeenkin, Takala pohdiskelee.

Teksti: Marko Jokela Kuva: Antti Hentinen

Luetuimmat