24.8.2017 Liikenne Poliisin tehoisku: yli 4 130 autoilijaa jäi kiinni Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä 24 tunnin nopeusvalvontamaraton narautti yli 4 000 autoilijaa. Hurjastelijoita aiempaa vähemmän. Poliisin järjestämä ainutlaatuisen laaja ja ennakolta avoimesti kerrottu nopeusvalvontamaraton osoitti tehonsa. Ainakin 4 132 autoilijaa kärysi ylinopeudesta, mutta hurjastelijoita jäi kiinni aiempaa vähemmän. Poliisin vuosi sitten samoihin aikoihin toteuttama 24 tunnin mittainen nopeusvalvontamaraton käräytti tuhatkunta ylinopeutta ajavaa enemmän kuin tänään aamukuudelta päättynyt tehoisku. – Ihmiset ovat ajaneet rauhallisemmin kuin vuosi sitten, Poliisihallituksen poliisitarkastaja Jouni Takala summaa. Valvontaa kohdennettiin alueille, missä on sattunut onnettomuuksia ja käytetään runsaasti ylinopeuksia. Valvontapaikkoina olivat esimerkiksi koulujen alkamisen aikaan oppilaitosten ja päiväkotien lähistöt. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Koko kalusto käytössä Viime vuonna toteutettu valvontaisku ei ollut yhtä laaja kuin nyt päättynyt valvontarupeama. Viime vuoden tehoiskussa poliisin valvontatunteja oli noin tuhatkunta vähemmän kuin tämän vuoden valvontamaratonilla. Tänä vuonna poliisilla oli ympäri maan käytössään 24 automaattivalvonta-autoa ja noin 110 nopeusvalvontakameraa. – Nyt toteutettu tehoisku oli kaikkien aikojen laajin lajissaan. Avoimesti tiedossa Ylinopeudesta kärynneitä on todennäköisesti hieman nyt kerrottua enemmän, sillä osaa tiedoista vasta viedään poliisin järjestelmiin. Aiempaa tehoiskua pienempi kiinnijääneiden luku selittyy osaltaan myös aiempaa kattavammasta ja laajemmasta ennakkotiedottamisesta. – Lähdimme avoimesti ja monin eri kanavin kertomaan jo ennakolta tästä tehovalvonnasta. Avoin linja mahdollistaa sen, että autoilija, jolla on hyvä tahto, voi korjata liikennekäyttäytymistään. Ja toivottavasti se vaikutus jatkuu myös tehoiskun jälkeenkin, Takala pohdiskelee. Teksti: Marko Jokela Kuva: Antti Hentinen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 19.4.2026 Liikenne Näin teet itsellesi mukavan ajoasennon – pienillä valinnoilla parempaa ergonomiaa ja helpompaa havainnointia 15.4.2026 Uutinen Kuinka paljon Kioja mahtuu pieneen Pohjoismaahan? Kia Seltos on hybridiauto, joka tarjoaa sähköautoista tuttuja ominaisuuksia 15.4.2026 Uutinen Lähes puoli miljoonaa harrasteajoneuvoa – Moottori kokosi kokonaiskuvan suomalaisille ilmiselvästä harrastuksesta 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 9.4.2026 Uutinen Uusi Cupra Raval sähköistää kokoluokkansa kilpailun – hinnat julki 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 8.4.2026 Uutinen Nämä uudet lisämaksut laivamatkustajien kontolle – syynä Lähi-idän sodan nostamat polttoainehinnat Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 18.4.2026 Lentokoneet Planeetan kahden suurimman lentoyhtiön yhdistymistä on nyt väläytetty - tuloksena olisi ylijättiläinen 2 800 lentokoneella ja yhteensä 200 vuoden historialla 17.4.2026 Sähköautot Ensimmäiset kuukaudet sähköautoilijana: lataamista, sovelluksia ja asennoitumista 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin