Liikenne Uutinen 18.11.2022

Sähköautojen pikalataus: kasvuaikeet ilmi, lataushinnoista ei hiiskuta

Sähköautojen julkisten latauspaikkojen määrä on kasvanut ja tulee kasvamaan, arvioivat lataustahot – mutta latauksen hinnoittelun korotuspaineet vetävät vastaajien suut suppuun.

Sähköhenkilöautojen määrä kasvaa, mutta kasvaako julkinen latausverkosto samassa tahdissa? Ja millaisessa muutoksessa lataushinnat ovat lähitulevaisuudessa?

Nämä ovat nykyistä ja tulevaa sähköautoilijaa kiinnostavat keskeiset haasteet, joiden varassa on sähköautoilun vaivattomuus ja arkiautoilun hinta.

Julkisen latausverkoston tihentyminen etenkin pikalatauksen osalta on aivan keskeistä – ja vaikuttaa liikenteen sähköistymisen vauhtiin, sillä kaikilla sähköautoilijoiksi mielivillä ei ole mahdollista ladata sähköautoa kotona tai työpaikkansa pysäköintialueella.

Julkisten latauspaikkojen määrä etenkin Suomen valtaväylien varsilla on tärkeätä myös joustavien pidempien ajoreittien takaamiseksi.

Mitä enemmän latausta on tarjolla kadunvarsilla ja maanteiden vierustojen latausasemilla, sen todennäköisimmin polttomoottoriautoilija edes harkitsee omassa arjessaan sähköautoilijaksi ryhtymistä.

Kasvaako latausverkosto riittävästi?

Tulevaisuutta on mahdotonta ennustaa tarkasti, mutta juuri nyt on syytä kysyä keskeisiltä julkisten latauspaikkoja rakentavilta tahoilta, mitkä ovat lähitulevaisuuden suunnitelmat eli kuinka tiheäksi latausverkosto on kasvamassa ja mitkä ovat latausjärjestelyjen suurimmat haasteet.

Moottorin kysymyksiin vastaavat ABC-latausverkostosta vastaava johtaja Olli Tervonen (OT) sekä K-Latauksesta vastaava johtaja Tom von Bonsdorff (TvB).

Paljonko verkostossanne tulee olemaan sähköautojen latauspisteitä vuoden 2022 loppuun mennessä? Eriteltynä peruslatauspisteet ja pikalatauspisteet, pikalatauspisteistä eriteltynä, kuinka suuri osuus on suurtehonopeuksisia (HPC) eli vähintään 100 kW:n tehoisia latureita.

(OT): ”ABC-latausasemia on tällä hetkellä 164 kappaletta, ja niissä on latauspisteitä 1 064 autolle. Peruslatauspisteitä (teho max. 22 kW) on 584, teholatauspisteitä (teho max. 100 kW) 235 ja suurteholatauspisteitä (teho max. 150 kW) 245 kappaletta. Loppuvuoden 2022 aikana avaamme vielä kymmeniä uusia asemia.”

(TvB): ”Kuluvan vuoden loppuun mennessä tavoitteenamme on noin 200 aseman K-Lataus-verkosto. Näillä asemilla tulee olemaan yhteensä vajaa 1 000 latauspistettä, joista reilu 230 on suurteholatauspisteitä (>100 kW), reilu 100 pikalatauspisteitä (50 kW) ja noin 650 peruslatauspisteitä (11–22 kW).”

Paljonko verkostossanne tulee olemaan sähköautojen latauspisteitä vuoden 2023 puoliväliin ja vuoden 2023 loppuun mennessä? Eriteltynä peruslatauspisteet ja pikalatauspisteet, pikalatauspisteistä eriteltynä, kuinka suuri osuus on suurtehonopeuksisia (HPC) eli vähintään 100 kW:n tehoisia latureita.

(OT): ”Ensi vuoden latausasemat ovat suunnittelupöydällä ja emme voi vielä antaa arviota lukumääristä. Avaustahti kuitenkin jatkuu vilkkaana.”

(TvB): ”Tällä hetkellä voimme kertoa ensi vuodesta sen, että K-Lataus-verkoston laajentuminen tulee jatkumaan vahvana. Lisäksi kuten tänäkin vuonna, tulemme ensi vuonna lisäämään tehoja suosituimmille asemillemme. Myös osa tänä vuonna avatuista asemista tulee laajentumaan heti ensi vuoden aikana, kun 200 kW:n tehoiset, kahden latauspisteen suurteholaturimme tulevat saamaan kaksi latauspistettä lisää. Tämä koskee reilua 20 asemaa.”

K-Lataus

Mutta miten käy lataushintojen?

Sen parempi mitä tiheämmäksi käy latauspaikkojen verkosto, mutta autoilijoita kiinnostaa myös millä hinnalla sähköautoon ja lataushybridiin saa sähköä.

Kohoavatko latausverkostonne lataussähkön hinnat vielä vuoden 2022 aikana? Ja miten lataussähkön hinnat tulevat muuttumaan vuonna 2023?

(OT): ”Seuraamme sähkön markkinahintojen kehitystä tiiviisti ja reagoimme tilanteeseen tarvittaessa. Mahdollisia hintamuutoksia emme lähde arvioimaan.”

(TvB): ”Emme arvioi mahdollisia tulevia hintamuutoksia etukäteen. Mutta kuten tähänkin saakka, jatkamme sähkön markkinahintojen kehityksen seuraamista ja reagoimme tilanteeseen tarvittaessa.”

Miten muuten latausverkostonne kehittyy? Tuleeko läpiajolatauspisteitä? Tuleeko latauspisteitä, joissa latauksen voi latauspisteellä maksaa luottokortilla? Tuleeko latausopisteitä, joissa on käyttäjiä suojaava katos?

(OT): ”Seuraamme tarkasti latauspisteidemme käyttöä. Täysin uusien asemien rakentamisen lisäksi lisäämme kapasiteettia jo rakennetuille asemille alueilla, joilla kysyntää on eniten ja joilla se on mahdollista. Pyrimme toteuttamaan latauspisteemme läpiajettaviksi aina kun se on mahdollista.”

”Kortti- ja lähimaksamisen toteutus on tällä hetkellä suunnitteilla. Katosratkaisuja on tarkasteltu, mutta päätöksiä ei näiden suhteen ole tehty.”

(TvB): ”Kehitämme verkostoamme jatkuvasti ja esimerkiksi läpiajolatauspisteitä tulee ensi vuonna lisää, erityisesti K-Rautojen pihoille, joissa asiakkailla on monesti peräkärry mukanaan.”

K-Lataus

Kunnianhimoisia tavoitteita

Liikenneneuvos Saara Jääskeläinen liikenne- ja viestintäministeriöstä esitteli vastikään Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin laatimaa selvitystä, jonka mukaan lähes koko maassa lähin julkinen latausasema löytyy 50 kilometrin säteellä.

Ja kuten Moottori aiemmin uutisoi, latausverkosto on harvin Itä- ja Pohjois-Suomessa.

– Etelä- ja Länsi-Suomessa julkinen latausasema löytyy enintään 25 kilometrin säteellä. Voisi sanoa, että tilanne on kohtuullisen hyvä vaikkei tietty vielä valmis.

EU-tavoitteena on myös yksi julkinen pika- ja suurteholatauspiste/100 täyssähköautoa. Tässä suhteessa Suomessa ollaan peräti tavoitteiden edellä, sillä Jääskeläisen kertoman mukaan suhdeluku on 3,2 pika- ja suurteholatauspistettä/100 täyssähköautoa.

Fossiilittoman liikenteen tiekartassa on linjattu, että kotimaan liikenteen kasvihuonepäästöt saadaan puolitettua vuoteen 2030 mennessä vuoden 2005 tasosta ja liikenteen muuttaminen nollapäästöiseksi vuoteen 2045 mennessä. Ratkaisu siihen on lähinnä liikenteen sähköistyminen.

Autoliikenteen sähköistymisen nopeudesta on esitetty myös epäileväisiä arvioita kuten Moottori kertoi otsikolla Kauas päästötavoitteet karkaavat – sähköistymisen vauhti epäilyttää tutkijoita. 

Rechargen verkosto kasvussa

Pohjoismaisittainkin iso toimija eli Recharge kertoo kotisivuillaan olevansa latauspisteverkostonsa kanssa kasvussa: ”Vuoden 2022 aikana olemme avanneet 312 uutta laturia Pohjoismaihin – 175 Norjaan, 70 Ruotsiin ja 67 Suomeen.”

Yhtiö kertoo latausasemensa sijaitsevan pääteiden varrella.

Lisää aiheesta

Jaa artikkeli