11.10.2017 Liikenne Tori.fi:n toimitusjohtaja: ”Vanhan auton ostaminen on ympäristön kannalta fiksu päätös.” Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tori.fin vertaiskaupan päästövaikutukset laskettiin Suomessa ensimmäistä kertaa. Suurimmat päästövähennykset syntyvät käytettyjen autojen kaupasta. Käytettyjen tavaroiden kaupan ympäristövaikutusta arvioitiin mediakonserni Schibstedin omistamilla kauppapaikoilla kaikkiaan kahdeksassa eri maassa. Suomesta mukana on Tori.fi-palvelu, jossa tapahtuvan vertaiskaupan päästövaikutukset laskettiin Suomessa ensimmäistä kertaa. Tutkimuksen mukaan vertaiskauppaa käyvät säästävät vuodessa kasvihuonepäästöjä lähes 140 000 tonnia ostamalla tavaroita käytettynä sen sijaan että olisivat ostaneet vastaavan uutena. Tutkimusta peranneen vertaiskauppasivuston mukaan hiilidioksidimäärä vastaa esimerkiksi 500 000:n uuden sohvan valmistamista tai yhtä montaa edestakaista automatkaa Helsingistä Rovaniemelle. Torin ja seitsemän sisarsivuston yhteenlaskettu ympäristöhyöty vuonna 2016 oli kiakkiaan 16,3 miljoonaa tonnia hiilidioksidia. Lukua voi verrata Tori.fi:n mukaan siihen, että koko Pariisin liikenne seisoisi paikallaan lähes kuusi vuotta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Suurimmat päästövähennykset syntyvät käytettyjen autojen kaupasta. Tutkimus laadittiin yhdessä ruotsalaisen ympäristötutkimuslaitoksen, IVL Svenska Miljö Institutin kanssa. Autokaupalla merkittävin vaikutus – Tutkimukseen valituilla kahdeksalla kauppapaikalla vierailee kuukausittain yli 60 miljoonaa käyttäjää, mikä kertoo vertaiskaupan volyymin suuruudesta, sanoo Tori.fin toimitusjohtaja Juha Meronen. Tutkimuksessa ajoneuvojen vertaiskauppa on merkittävin tekijä. Ajoneuvot kattavat 58 prosenttia Tori.fin viime vuoden vertaiskaupan päästövaikutuksista. Auton hiilijalanjäljestä suurin osa syntyy tuotannossa. Tutkimuksessa on otettu huomioon myös se, että autokauppa vaatii erillisiä laskelmia, sillä auto voidaan myydä uudelleen moneen kertaan. Myös maiden välillä on eroja, joten jokaiselle kauppapaikalle laskettiin tutkimuksessa oma uudelleenkäyttöaste. – Suomen verraten vanhan autokannan näkökulmasta on kiinnostavaa havaita, että myös varsin vanhan auton ostaminen on ympäristön kannalta fiksu päätös, Meronen sanoo. Koti-kategorian osuus päästövaikutuksista oli 31 prosenttia ja elektroniikan yhdeksän prosenttia. Huonekaluissa ja elektroniikassa materiaalien kuten nahan, puun ja harvinaisten metallien alkutuotanto aiheuttaa suurimman osan tuotteen elinkaaren päästöistä, joten jokainen uuteen käyttöön kiertävä nahkasohva tai kodinelektroniikka saa aikaan positiivisen ympäristövaikutuksen. Näin tutkimus tehtiin: Elinkaarianalyysi perustuu oletukseen, että jokainen käytettynä ostettu tavara korvaa uuden vastaavan tuottamisen. Lisäksi kaupanteon aiheuttama liikenne, jätteenkäsittely sekä Schibstedin toimistojen ja palvelinhuoneiden energiankulutus on mukana laskelmassa. Tutkimus kattaa noin puolet Schibstedin kahdeksan kauppapaikan kaikista ilmoituksista. Mukana ovat vain yksityisten henkilöiden jättämät myynti-ilmoitukset. Osa tuotekategorioista, kuten palvelut, lemmikit, matkat ja majoitus, jätettiin laskelman ulkopuolelle. Tutkimuksessa analysoitiin Schibstedin kahdeksan markkinapaikan myyntilukuja sekä käyttäjätutkimuksia ja otettiin huomioon liiketoiminnan sekä kuljetusten energiankulutus. Laskumenetelmä pohjautuu oletukseen, että vertaiskaupassa myyty tuote korvaa uuden vastaavan tuotteen tuotannosta ja hävittämisestä aiheutuvat päästöt. Maiden välisiä eroja on otettu huomioon mm. autokannan osalta autojen uudelleenkäyttöasteessa. Lähde: Tori.fi Kuvituskuva: Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 26.9.2026 Matkailuajoneuvot Hymer uutuusmalli GT-S:ssä on olohuone kahdella sohvalla 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Knaus Nordwind 660 PXB – keittiö keulassa, kylpyhuone perässä 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Carado CV595 4×4 X-Edition: Välillä jotain muuta kuin valkoista ja harmaata 25.9.2026 Uutinen Sähköautojen akkukorjaus puhuttaa: vaarana varaosien huono saatavuus ja korjauskelvottomat akut 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Korin levennyksillä Pössl Roadstar XT -malliin saa yli 2 metrin poikittaisvuoteen 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Knausin uutuusmallissa diesel lämmittää myös asuintilat 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Adria Alpina 583 UL: Uusi ilme ja kaksi tapaa kokata 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Hobby Ontour T 700 FH – ranskalainen parivuode pitää pintansa 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Eriba Car 600 -retkeilyauton asuintilat kasvavat kalusteita taittamalla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Knaus Nordwind 660 PXB – keittiö keulassa, kylpyhuone perässä 26.9.2026 Huutokauppahelmet Kelpaakohan tämä Kiovasta sotaa pakoon lähtenyt ilmiömäinen ZIS 110B Phaeton jäseneksi Packard-klubiin Packardin kotimaassa? 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin 26.9.2026 Matkailuajoneuvot Hymer uutuusmalli GT-S:ssä on olohuone kahdella sohvalla 26.9.2026 Koeajo Koeajo: Porsche Cayenne Turbo tarjoaa tulisuutta 1156 hevosen edestä 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?