4.8.2018

Turvallisesti mönkijällä – huomioi ajokorttilakiuudistus

Katetut mönkijät kasvattavat suosiotaan.

Heinäkuun alun ajokorttilakiuudistus toi muutoksia myös mönkijöiden ajo-oikeuksiin.

Liikenneturva muistuttaa, että mönkijällä turvallisesti ajaminen vaatii osaamista ja tietoa säännöistä sekä oman mönkijätyypin säädöksistä. Taitamattomissa käsissä mönkijä voi aiheuttaa vakavia vaaratilanteita.

Markkinoilla on useita erilaisia mönkijöitä moniin eri tarkoituksiin, joten Liikenneturva kannustaa ostajaa pohtimaan tarkasti, millaiseen käyttöön kulkupeli on tulossa.

Polaris RZR

Lisäksi on tärkeää selvittää, mitkä erityispiirteet ja säännöt liittyvät ostettavaan ajoneuvoon. Etenkin käytettyä mönkijää ostettaessa kannattaa varmistaa rekisteröintitodistuksesta, mihin ajoneuvoluokkaan laite kuuluu.

– Kannattaa lähteä liikkeelle aivan perusasioista. Kuka saa ajaa, missä saa ajaa ja millainen ajokortti tarvitaan. Esimerkiksi maastomönkkärillä saa ajaa tiealueella vain erityistapauksissa, kuten tietä ylittäessä. Keskeisimmät asiat on koottu kätevästi mönkijäoppaaseemme, kertoo Liikenneturvan yhteyspäällikkö Petri Niska.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Aiempaa useampia mönkijöitä ulottuville

Ajokorttilainsäädäntö muuttui 1.7.2018 alkaen. Se tarkoittaa mönkijöiden osalta sitä, että T-luokan ajo-oikeudella saa kuljettaa aiempaa useampaa mönkijää.

– T-kortti oikeuttaa nyt kuljettamaan T1- ja T2-luokkien traktoreita, joiden nopeus on enintään 60 kilometriä tunnissa. T3-luokan mönkijätraktoreiden, joiden maksiminopeus on 60 km/h, kuljettajilta vaaditaan nykyään AM 121 -luokan ajo-oikeus eli käytännössä mopoautokortti, selvittää Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Lattu.

Kypärä päähän – sekä kuskille että matkustajalle

Liikenneturva kertoo, että kansalaiset kysyvät paljon myös perävaunun vetämisestä, erityisesti traktorimönkijällä.

Perävaunun vetämiseen ja perävaunumassoihin liittyvät ohjeet löytyvät traktorin rekisteröintitiedoista tai mönkijän vetokytkimessä olevasta tarrasta. Rekisteröintitodistus löytyy sähköisenä Trafin verkkosivuilta.

– Mönkijän käyttäjältä vaaditaan joissain tilanteissa varsin yksityiskohtaista tietoa. Jos on epävarma, kannattaa nämä tiedot varmistaa esimerkiksi mönkijän myyjältä, Niska kehottaa.

Polaris Sportsman XP 1000 EPS Super ATV

Tieliikennekäyttöön tarkoitetulla mönkijällä saa kuljettaa matkustajia rekisteröintitodistuksen mukaisesti. On kuitenkin hyvä muistaa, että mönkijä käyttäytyy matkustajan kanssa aivan eri tavalla kuin yksin ajettaessa. Myös kyydissä olevalta vaaditaan painonsiirtoa kääntymistilanteissa.

Polaris Scrambler XP 1000

– Ennen matkaan lähtemistä kannattaa harjoitella yhdessä matkustajan kanssa mönkijällä liikkumista. Kuljettajan ja matkustajan on muutamaa poikkeustilannetta lukuun ottamatta käytettävä asianmukaista suojakypärää, sanoo Niska ja jatkaa:

– Lisäksi on pakko muistuttaa siitä, ettei mönkijä ei ole lasten lelu. Alle 15-vuotias ei saa ajaa mönkijällä muualla kuin suljetulla alueella. Turvallisuus ensin myös mönkkärillä liikuttaessa.

Liikenneturvan viisi vinkkiä turvalliseen ajoon mönkijällä:

– Opettele mönkijän ajo-ominaisuudet rauhallisissa olosuhteissa.
– Käytä aina kypärää.
– Vain raittiina mönkijän sarviin.
– Huomioi muut liikkujat.
– Noudata liikenteen sääntöjä sekä maastossa kuin tielläkin.

Lähde: Liikenneturva Kuvitus: Moottorin arkisto ja Polaris

Luetuimmat