31.1.2016

Tutkimukset: hätäjarrutusjärjestelmillä selkeä tilastovaikutus

Eurooppalaisia tutkimuksia odotellessa yhdysvaltalaiset ja japanilaiset tilastot kertovat jo selkeästä vaikutuksesta.

Etutörmäyksien estämiseen pyrkivä törmäysavustin on vakio- tai lisävaruste yhä useammassa automallissa, mutta toimiiko automaattisen hätäjarrutuksen suorittava järjestelmä testiratojen ulkopuolella arkielämässä? Kahden tällä viikolla ilmestyneen tutkimuksen mukaan vastaus on kyllä.

Subarua valmistava Fuji Heavy Industries julkaisi japanilaisiin viranomaistilastoihin perustuvan tutkimuksensa automerkin onnettomuuksista Japanissa. Vuosien 2010 ja 2014 välillä valmistettuja ajoneuvoja kuului tutkimuksen piiriin yhteensä noin 294 000, joista Subarun onnettomuuksia ehkäisevällä EyeSight-järjestelmällä oli varustettu jopa 246 000 autoa. Tilastojen mukaan törmäysavustimella varustetut autot joutuivat 49 prosenttia harvemmin onnettomuuksiin jalankulkijoiden kanssa, ja törmäsivät edellä ajavaan autoon peräti 84 prosenttia harvemmin kuin ilman järjestelmää olleet autot. Muissa autojen välisissä onnettomuuksissa näkyi 62 prosentin ero järjestelmän hyväksi.

Myös yhdysvaltalaiset vakuutusyhtiöt ovat tutkineet törmäysavustimien toimintaa. Vakuutusyhtiöiden keskinäinen liikenneturvallisuusjärjestö IIHS kertoi omien tutkimustensa tulleen johtopäätökseen, että törmäystilanteissa automaattisesti jarruttavat järjestelmät vähensivät peräänajoja 39 prosenttia. Mikäli ajoneuvossa oleva järjestelmä oli sellainen, että se kykeni vain varoittamaan uhkaavasta vaaratilanteesta, peräänajot vähenivät 23 prosenttia. Yhteensä järjestelmät vähensivät peräänajoja 42 prosentilla, mutta erikoisesti etutörmäyksistä pelkästään varoittavan järjestelmän merkitys loukkaantumisiin johtaneissa onnettomuuksissa jäi vähäiseksi.

IIHS arvioi, että mikäli koko ajoneuvokanta olisi varustettu hätäjarrutusjärjestelmällä, vuonna 2013 olisi Yhdysvalloissa vältytty 700 000 onnettomuudelta, tarkoittaen noin 13 prosenttia kaikista poliisin tietoon tulleista onnettomuuksista. Tutkimuksessa analysoitiin aiheutettuja peräänajoja vuosilta 2010-2014 yhteensä 22 osavaltiossa. Tutkimus kohdistui Acuran, Hondan, Mercedes-Benzin, Subarun ja Volvon malleihin siten, että törmäysavustimella varustettuja autoja vertailtiin ilman järjestelmää olleisiin saman mallin autoihin.

Lähde: Subaru / Automotive News, kuva: Liikenneturva/Kaisa Tanskanen

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat