Liikenne Liikenneturvallisuus Uutinen 23.11.2022
Tutkimus: sähköpotkulautailun turvallisuudessa yhä kohennettavaa
Aalto-yliopiston tutkimushankkeen taustalla oli sähköpotkulautoihin liittyvien ensiapukäyntien määrän kasvu Helsingin alueella.
Aalto-yliopisto on julkaissut tutkimuksen sähköpotkulautojen käytöstä ja turvallisuudesta Helsingissä. Taustana tutkimukselle on sähköpotkulautoihin liittyvien ensiapukäyntien määrän kasvu Helsingin alueella.
Tutkimuksen mukaan sähköpotkulautojen käytön turvallisuus on kuitenkin parantunut ja lähenee polkupyöräilyn tasoa.
Päihtyneenä ajaminen ongelma
Turvallisuuden kohentumisesta huolimatta sähköpotkulautojen käytössä on kuitenkin edelleen ongelmia, myönnetään tutkimushankkeessa.
Yksi sitkaista ongelmista on päihtyneenä ajaminen. Tutkimuksen mukaan vuonna 2022 arviolta 35 prosenttia sähköpotkulaudalla loukkaantuneista oli päihtyneitä.
Lisäksi sähköpotkulautahavaintojen analyysi osoitti, että vaikka puolet käyttäjistä ajoi turvallisesti, neljäsosalla ajajista havaittiin vaarallisia ajotapoja.
Lautailun promilleraja pohdinnassa
Lautailu on varsin suosittua: vuonna 2021 Suomessa sähköpotkulaudoilla ajettiin 24 miljoonaa kilometriä, mikä vastaa yli 11 miljoonaa ajokertaa.
Liikenne- ja viestintäministeriö on aloittanut selvitykset sähköpotkulautailun tapaisen mikroliikkumisen ja polkupyöräilyn promillerajasta sekä kaupunkien toimivaltuuksista ohjata mikroliikkumisen liikennepalveluita alueillaan.
Mikroliikkumisen ja pyöräilyn promillerajaa koskeva selvitys tehdään yhteistyössä oikeusministeriön kanssa. Selvityksessä arvioidaan promillerajan asettamista ja sen vaikutuksia liikenneturvallisuuteen.
Yhteistyössä tutkien ja kehittäen
Aalto-yliopiston tuoreen tutkimuksen perusteella suositellaan sähköpotkulautailun turvallisuutta parantavien käytäntöjen kehittämistä yhdessä eri sidosryhmien kanssa. Yhdessä sovittujen käytäntöjen lisäksi myös pyöräilyinfrastruktuurin ja väliaikaisten liikennejärjestelyjen kehittämiselle olisi tutkimuksen perusteella tarvetta.
Sähköpotkulautojen käyttöön keskittyvässä hankkeessa tutkittiin kaupunkien jatkuvaa muutosta. Tutkimuksen rahoittivat liikenne- ja viestintäministeriö, Helsingin kaupunki ja kolme yhteiskäyttöisten sähköpotkulautojen vuokrausta tarjoavaa yritystä: Voi, TIER ja Lime.