23.11.2022 Liikenne Tutkimus: sähköpotkulautailun turvallisuudessa yhä kohennettavaa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Aalto-yliopiston tutkimushankkeen taustalla oli sähköpotkulautoihin liittyvien ensiapukäyntien määrän kasvu Helsingin alueella. Aalto-yliopisto on julkaissut tutkimuksen sähköpotkulautojen käytöstä ja turvallisuudesta Helsingissä. Taustana tutkimukselle on sähköpotkulautoihin liittyvien ensiapukäyntien määrän kasvu Helsingin alueella.Tutkimuksen mukaan sähköpotkulautojen käytön turvallisuus on kuitenkin parantunut ja lähenee polkupyöräilyn tasoa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPäihtyneenä ajaminen ongelmaTurvallisuuden kohentumisesta huolimatta sähköpotkulautojen käytössä on kuitenkin edelleen ongelmia, myönnetään tutkimushankkeessa.Yksi sitkaista ongelmista on päihtyneenä ajaminen. Tutkimuksen mukaan vuonna 2022 arviolta 35 prosenttia sähköpotkulaudalla loukkaantuneista oli päihtyneitä.Lisäksi sähköpotkulautahavaintojen analyysi osoitti, että vaikka puolet käyttäjistä ajoi turvallisesti, neljäsosalla ajajista havaittiin vaarallisia ajotapoja.Lautailun promilleraja pohdinnassaLautailu on varsin suosittua: vuonna 2021 Suomessa sähköpotkulaudoilla ajettiin 24 miljoonaa kilometriä, mikä vastaa yli 11 miljoonaa ajokertaa.Liikenne- ja viestintäministeriö on aloittanut selvitykset sähköpotkulautailun tapaisen mikroliikkumisen ja polkupyöräilyn promillerajasta sekä kaupunkien toimivaltuuksista ohjata mikroliikkumisen liikennepalveluita alueillaan.Mikroliikkumisen ja pyöräilyn promillerajaa koskeva selvitys tehdään yhteistyössä oikeusministeriön kanssa. Selvityksessä arvioidaan promillerajan asettamista ja sen vaikutuksia liikenneturvallisuuteen.Yhteistyössä tutkien ja kehittäenAalto-yliopiston tuoreen tutkimuksen perusteella suositellaan sähköpotkulautailun turvallisuutta parantavien käytäntöjen kehittämistä yhdessä eri sidosryhmien kanssa. Yhdessä sovittujen käytäntöjen lisäksi myös pyöräilyinfrastruktuurin ja väliaikaisten liikennejärjestelyjen kehittämiselle olisi tutkimuksen perusteella tarvetta.Sähköpotkulautojen käyttöön keskittyvässä hankkeessa tutkittiin kaupunkien jatkuvaa muutosta. Tutkimuksen rahoittivat liikenne- ja viestintäministeriö, Helsingin kaupunki ja kolme yhteiskäyttöisten sähköpotkulautojen vuokrausta tarjoavaa yritystä: Voi, TIER ja Lime.Teksti: Marko Jokela Kuvituskuva: Moottorin arkisto Lähde: Aalto-yliopisto, tutkimus englanniksi a:8:{i:0;s:6:"116573";i:1;s:6:"116045";i:2;s:5:"97429";i:3;s:6:"110961";i:4;s:6:"116042";i:5;s:6:"106837";i:6;s:6:"118405";i:7;s:6:"124838";}Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 13.7.2025 Uutinen Volkswagenin Yhdysvaltain piina jatkuu: ID. Buzz huilaa nyt tariffien takia 11.7.2025 Liikenneturvallisuus Tutkimus: konepeltien kohoava korkeus lisää liikenneturvallisuusriskejä 9.7.2025 Ajoneuvot Puolustusvoimat tilaa Scanialta 15 paloautoa – autojen täysi varustelu tehdään Säynätsalossa 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 8.7.2025 Autonhoito Yksi yllättävä kohta naarmuuntuu helposti sähköautossa – auton maalipinnan suojaaminen suojakalvolla yleistyy koko ajan enemmän 8.7.2025 Uutinen Maailman vanhin Rolls-Royce-kerho visiitillä Suomessa: ”Kerho on perustettu ajamista varten” 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 6.7.2025 Uutinen Pikkuautot pulassa Euroopassa kiristyvien säädösten kanssa – avuksi Japani-tyyliset kääpiöautot? 5.7.2025 Liikenneturvallisuus Älä aja vesilammikkoon – sade voi yllättää autoilijan kalliisti Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 12.7.2025 Sähköautot Mercedes-Benz CLA:n sähköversio yllätti: tuotanto kolmivuoroon, hiilijalanjälki 40 % pienempi 11.7.2025 Klassikko Klassikko: Škoda 130 RS ja ajamisen sietämätön keveys 11.7.2025 Traktorit Valtran design-tiimi kävi pokkaamassa Red Dot -palkinnon – S-sarja on putsannut palkintopöytiä 12.7.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: 1965 Aston Martin DB5 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 8.7.2025 Autoilun hinta Päivän kuva: tämän verran polttoaineet maksoivat Latvian Ainažissa – ennen mysteerialennusta 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen