31.5.2022

Autolomalle Eurooppaan? – Muista nämä asiat, niin ei tule yllätyksiä

Autolomalle Saksaan

Kesä lähestyy ja mieli tekee tien päälle esimerkiksi Eurooppaan. Ennen matkalle lähtöä kannattaa varmistua muutamista tärkeistä asioista.

Green Card on yksi tärkeimmistä asioista, kun suuntaa autolla ulkomaille. Sen vuoksi, että omalla autolla ulkomaille matkatessa lievät liikennevahingot ovat yleisimpiä vahinkoja, mitä autolla matkatessa tapahtuu. Green Card on kansainvälinen todistus voimassa olevasta liikennevakuutuksesta.

– Vihreä kortti (Green Card) on pakollinen EU:n ulkopuolisissa maissa, jotka kuuluvat vihreän kortin piiriin, mutta ei siitä ainakaan haittaa ole, jos vihreän kortin pitää matkassa myös EU-maissa autoiltaessa, linjaa POP Vakuutuksen vakuutuspalveluiden päällikkö Hanna Toivanen.

Green Card kannattaa tilata hyvissä ajoin ennen matkalle lähtöä. Kortti tulee aina kotiin postitse.

Jos vierailet automatkallasi maassa, joka ei kuulu Green Cardin piiriin, on kohdemaahan saavuttaessa maan rajalta ostettava rajavakuutus.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Sairastumiseen kannattaa myös varautua

Lisäksi ulkomaille suuntautuvalla automatkalla mukana tulee olla myös auton rekisteröintitodistuksen tekninen osa, jonka saa tilattua Traficomilta.

Myös passi ja ajokortti täytyy olla mukana sekä matkavakuutus hankittuna mahdollisia sairaustapauksia, tapaturmia ja matkatavaroita varten.

– Myös eurooppalaisen sairaanhoitokortin voi hankkia automatkalle lähdettäessä, se on vaihtoehto matkavakuutukselle, mutta en laskisi sen varaan. Vahingon sattuessa voi sitten miettiä, kumpaa käyttää, matkavakuutusta vai eurooppalaista sairaanhoitokorttia, sanoo Autoliiton matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen.

Eurooppalainen sairaanhoitokortin saa Kelasta ja sillä tulisi saada lääketieteellisesti välttämätöntä sairaanhoitoa, matkustaessa tai oleskellessa tilapäisesti toisessa EU- tai Eta-maassa, Sveitsissä, Isossa-Britanniassa tai Pohjois-Irlannissa. Lääketieteellisesti välttämättömällä hoidolla tarkoitetaan hoitoa, joka ei voi odottaa kotiinpaluuta, vaan se on tehtävä heti.

Auton omistajalta myös lupa

Autolla ulkomaille lähdettäessä tarvitaan auton omistajalta, eli erimerkiksi leasing-yhtiöltä tai rahoitusyhtiöltä auton maastavientilupa. Ei riitä, että on auton haltija, autolla ulkomaille ei voi mennä ilman auton omistajan lupaa.

Muutenkin matkalle kannattaa valmistautua huolella.

– Monessa maassa vaaditaan, että autossa on sammutin, turvaliivit sekä ensiapulaukku. Kannattaa varmistaa jokaisen maan vaatimukset mukana oleville varusteille, Suokonautio-Hynninen sanoo.

Hyvä suunnittelu säästää yllätyksiltä

Hyvä suunnittelu on kaikin puolin tärkeää – silloin välttyy yllätyksiltä jälkeenpäin.

– Esimerkiksi Saksassa on paljon ympäristövyöhykkeitä, joihin ei saa ajaa, jos autossa ei ole vihreää ympäristötarraa. Eri maiden ympäristövyöhykkeisiin on hyvä perehtyä etukäteen, että jälkeenpäin ei tule yllätyksiä. Sakko luvattomasta ajosta voi tulla pitkän ajan jälkeenkin kotiin Postissa, Suokonautio-Hynninen sanoo.

Vihreän ympäristötarran autonsa tuulilasiin saa, jos auto täyttää tietyt päästömääräykset. Esimerkiksi Saksassa vaadittavan ympäristötarran voi hankkia Autoliitolta tai Saksasta katsastuskonttorista.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Muista nämä!

  • Huollata auto ennen matkaa lähtöä ja tarkista kaikki varusteet.
  • Tilaa Green Card eli kansainvälinen liikennevakuutustodistus hyvissä ajoin.
  • Ota auton rekisteröintitodistus mukaan.
  • Tarvitset valtakirjan tai maastavientiluvan, jos sinua ei ole merkitty todistukseen auton omistajaksi tai haltijaksi tai jos ajoneuvon omistaja on rahoitusyhtiö. Maastavientiluvan saat rahoitusyhtiöstä ja valtakirjan esimerkiksi vakuutusyhtiöstä.
  • Matkalle mukaan suomalainen ajokortti ja passi.
  • Hanki eurooppalainen sairaanhoitokortti ja matkavakuutus jokaiselle matkustajalle.
  • Muista tarvittavat ympäristötarrat.
  • Jos matkustat EU:n ulkopuolelle, varmista, tarvitsetko kansainvälisen ajokortin, sen saat Autoliitosta.
  • Pidä vakuutusyhtiön yhteystiedot sekä hätäpalvelunumerot helposti saatavilla.
  • Autoliiton Plus- ja Premium-jäsenenä saat esimerkiksi hinausapua ulkomailla soittamalla Autoliiton palveluun.
  • Yleinen hätänumero Euroopassa on sama kuin Suomessa, 112!

Euroopan ulkopuolella tarvitset kansainvälisen ajokortin

Kansainvälistä ajokorttia ei tarvitse autoillessa Euroopassa, sillä EU-maissa myönnetyt ajokortit ovat ajokorttidirektiivin nojalla voimassa myös toisissa EU-maissa. Euroopan maista kansainvälisestä ajokortista voi olla hyötyä esimerkiksi kolaritilanteessa Albaniassa, Bosnia-Hertsegovinassa, Makedoniassa, Moldovassa, Montenegrossa, Serbiassa, Turkissa, Ukrainassa, Valko-Venäjällä sekä Venäjällä.

– Kansainvälistä ajokorttia voi tarvita esimerkiksi Australiassa, siellä se on jossain osavaltioissa pakollinen. Myös esimerkiksi Yhdysvalloissa jotkin autovuokraamot voivat kysyä kansainvälistä ajokorttia, Autoliiton Matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen sanoo.

Miten kansainvälisen ajokortin saa hankittua, jos sitä tarvitsee?

– Helpoin tapa on hankkia se Autoliiton kautta, joko niin, että lataa sovelluksen puhelimeen ja tai tuomalla hakemuksen Autoliiton konttoriin. Autoliiton sovellukset löytyvät niin Applen App Storesta kuin Googlen Play-kaupasta.

Kansainvälisen ajokortti on käännös kansallisesta ajokortista. Kansainvälinen ajokortti on voimassa vuoden tai kolme vuotta ja sen hinta on 32 euroa tai 42 euroa. Sen toimitusaika on 10 arkipäivää ja pikakäsittely maksaa 23 euroa lisää.

Teksti: Manu Tuppurainen, Lähde: Pop Vakuutus, Autoliitto

Luetuimmat