13.7.2025 Matkailu Pohjanmeren rannalla Belgiassa sijaitseva Sea Life jätti toivomisen varaa Teksti Vesa Eskola Kuva Vesa Eskola Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Sea Life on iso ketju, jolla on isoja yleisöakvaarioita ympäri maailmaa – yksi myös Helsingissä Linnanmäen yhteydessä. Ketjun ensimmäinen yleisöakvaario avattiin Skotlantiin jo vuonna 1979. Kävimme pari vuotta sitten Konstanzissa sijaitsevassa Sea Lifessa, joka kertoi mielenkiintoisella tavalla myös alueen paikallisista – siis Euroopan kolmanneksi suurimman järven eli Bodenjärven kaloista. Odotimme samaa myös Belgian Blankenbergissa sijaitsevalta ja vuonna 1995 avatulta yleisöakvaariolta, mutta keskuksen anti jätti hieman kylmäksi. Lapsille paikka toimii kyllä virikkeenä ja energian vangitsijana lukuisine kiinnostavine akvaarioineen, mutta esimerkiksi Tanskan Hirstalissa sijaitsevaan upeaan oceanariumiin verrattuna Blankenbergissä käynnin voi jättää myös väliin. Myös Mallorcalla Palmassa sijaitseva yleisöakvaario on selvästi parempi. Toki yleisöakvaariot ovat aina lapsiperheille mukavia paikkoja rantalomakohteiden yhteydessä esimerkiksi sadepäivän varalle. Silloin kysymykseksi jää vain, kuinka paljon ilosta on valmis maksamaan. Esimerkiksi nelihenkiseltä perheeltä kuluu pääsylippuihin helposti yli 60 euroa. Netistä varaamalla liput ovat halvemmat kuin kassalta ostettaessa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Nemo ja kumppanit Blankerbergin Sea Life -keskuksen akvaarioissa uiskentelee kaloja, jotka edustavat laajalti maailman vesistöjä ja meriä. Suuri osa akvaarioista on vain valitettavan pieniä, eivätkä niissä uiskentelevat kalat eroa kovin suuresti yleisimmistä akvaariokaloista. Näyttävin eli suurin akvaario kestää toki kriittisemmänkin tarkastelun. Ja tuttuun tapaan tuon suurimman akvaarion alta kulkee läpinäkyvä kulkutunneli, jonka sisältä pääsee ikään kuin tarkastelemaan akvaariota sisältä päin. Elämyksen kohokohtiin kuuluu ehdottomasti haiden uiskentelun seuraaminen. Muista kohokohdista voi mainita aina puistatuksia herättävät piraijat, yhtä lailla petomainen mureena sekä elegantisti vedessä ”lentävät” rauskut. Myös akvaarion pohjalla viihtyvä ja tyynesti vierailijoita katseellaan seuraava kampela on aina kiehtova näky. Ja hurjan näköinen (ja myrkyllinen) siipisimppu eli leijonakala sulkamaisine piikikkäine evineen on sekin vaikuttava näky. Harmi vain, että akvaariot ovat hyvin voimakkaasti valaistuja, sillä se värittää kaloja turhaan. Myös värikkäämmät kalat sekä lukuisat korallit keräävät pienemmiltä reaktioita. Ja Nemo eli koralliahveniin kuuluva vuokkokala on aina suuri tähti, jonka lähes kaikki lapset heti tunnistavat. Tuon Pixarin tuottaman tietokoneanimoidun elokuvan ansiosta lajin määrä akvaarioissa on luonnollisesti kasvanut moninkertaiseksi. Ei pelkästään merellä vaan myös maalla Keskuksen ohjelmanumeroihin kuuluu myös hylkeiden syöttämisen seuraaminen, mutta ainakin Moottorin visiitin aikaan hylkeitä oli vain yksi, joten odotuksiin nähden kokemus oli pettymys. Hylkeiden lisäksi varsinaisen akvaariomaailman ulkopuolella pääsee kiertämään myös muutaman saukon sekä pingviinin oleskelutilat, joskin meidän vierailumme aikaan pingviinit eivät olleet kotosalla. Ulkoilma-alueeseen kuuluu saukkopuiston ja pingviinibiitsin ohella myös pieni piknik-alue sekä ”seikkailupuisto”, missä lapset pääsevät kulkemaan tornien välissä köysisiltoja pitkin. Sea Life -konseptiin kuuluu myös eläinten suojelu. Lisäksi Sea Life kertoo toiminnastaan ja eläinten suojelusta aina omassa erillisessä näyttelyssään. Blankenbergissä nuo tilat olivat vain sen verran kolkot, etteivät ne kiinnostaneet lapsia aktiviteetteihin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Paljon pienessä tilassa Me kävimme Blankenbergissä varhain keväällä varsinaisen turistiajan ulkopuolella. Kapeat käytävät ja pienet akvaariot pistivät miettimään, millainen kokemus mahtaa olla, kun paikka on pullollaan ihmisiä. Myös akvaarioiden lasien puhtaus jätti meidän vierailumme aikaan toivomisen varaa, lika sumensi näkyvyyttä paikoitellen ihan turhaan. Sea Life Blankenberg kotisivut: https://www.visitsealife.com/blankenberge/en/ Lue lisää Kaikki artikkelit 8.4.2026 Uutinen Nämä uudet lisämaksut laivamatkustajien kontolle – syynä Lähi-idän sodan nostamat polttoainehinnat 6.4.2026 Laivat Ruoka merimatkoilla – onko kokemus wau vai vähemmän? 5.4.2026 Matkailu Tiesitkö – parin tunnin päässä Barcelonasta käytiin yksi Espanjan sisällissodan ratkaisevista taisteluista? 3.4.2026 Laivat Ruoka on syy risteillä, kertoo Tallink Siljan tutkimus 31.3.2026 Matkailu Tällainen on Panssarimuseon uusi neuvostovaunu, jonka saaminen Suomeen oli vuosikymmenten ajan mahdotonta 31.3.2026 Laivat Vesi herahtaa kielelle, kun saa nämä annokset eteensä 29.3.2026 Matkailu Vinkki: miten olisi rantaloma Belgiassa? 27.3.2026 Laivat Tämä Viking Linen uusin alus on seilannut jo neljä vuotta –kyydissään yhteensä neljä miljoonaa matkustajaa 24.3.2026 Ajoneuvot Ysärihuumaa Mobiliassa – ministeri muisteli avajaisissa mummolta perittyä ensiautoa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 10.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLB – onko tässä joka perheen sähköauto? 9.4.2026 Koeajo Maistiainen: Entistä uhkeampi ja muhkeampi Renault Clio 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 10.4.2026 Liikenneturvallisuus Autojen uusi valotekniikka auttaa ja askarruttaa 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 5.4.2026 Ajatuksia autoista Sähköautot ovat kehittyneet juuri niin nopeasti kuin arveltiin – mutta mikä on lopulta tarpeeksi? 4.4.2026 Euro NCAP 130 autoa, eikä yhtään ajokelpoista – Euro NCAP paljastaa turvallisuustyön myös muille 8.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – ei täysiverinen farmari, silti porrasperää monipuolisempi 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 13.3.2026 Laivat Yksi kuva näyttää, miksei Tallink usko ihan äkkiä sähkölaivaan - "yksi matka Helsingistä Tallinnaan söisi 350 Teslan edestä sähköä" 13.3.2026 Sähköautot Näin paljon (vai vähän) lataussähkö maksaa vuoden ja 15 000 km:n sähköautoilussa 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026