14.8.2022 Matkailu Bodenjärven Sea Life – sukeltelua kuivin jaloin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Bodenjärven rannalta Konstanzista löytyy mielenkiintoinen yleisöakvaario, jossa sukelletaan ensin Reinjoessa uiskenteleviin kaloihin, ja matkataan sen jälkeen myös maailman valtamerille. Paikan ehdoton vetonaula on pieni pingviiniyhteisö. Sea Life on maailman suurin yleisöakvaarioketju, jolla on noin 50 akvaariota ympäri maailmaa – yksi myös Helsingin Linnanmäellä. Niiden teemat ja akvaarioissa uiskentelevat kalat vaihtelevat, joten ihan yksi yhteen kopiosta ei ole kyse.Bodenjärven Sea Life -akvaarioissa tutustutaan luonnollisesti ensin Bodenjärven kaloihin.Bodenjärvi Saksan, Itävallan ja Sveitsin välissä on Keski-Euroopan kolmanneksi suurin järvi ja siten merkittävä ekosysteemi. Järvessä asustaa vajaat 50 erilaista kalalajia, mm. siikoja, haukia, harjuksia, kivisimppuja, ankeriaita, taimenia, kuhia, ahvenia, monneja, lahnoja, mateita ja nieriöitä. Ei siis suomalaisesta näkökulmasta mitään kovin eksoottista.Toki järvessä asustaa myös latinankielisellä nimellään tunnettu coregonus wartmanni, jota tavataan vain Bodenjärvellä. Tämä siikojen sukulainen on myös alueen kalastajien lemmikkikala.Myös Rein virtaa Bodenjärven läpi, ja sekin on 1233 kilometrin mittaisena jo itsessään yksi Euroopan merkittävimpiä vesistöjä ja tärkeä ekosysteemi. Sen alku- ja loppupäässä on hyvin erilaista elämää.Ja kun on tutustuttu riittävästi Reinin elämään, sitten sukelletaan Rotterdamin sataman kautta Atlantille ja muille maailman valtamerille.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPohjanmeriIso osa akvaarioista on kooltaan melko pieniä, mutta Pohjanmeren kaloille on annettu edes jonkin verran tilaa. Rauskut, täpläpunhait sekä lukuisat muut kalat elävät – toivottavasti – sulassa sovussa keskenään.Meritursaalle on oma akvaarionsa, ja kyseinen otus osaa kyllä naamioitua ovelasti eli sen bongaaminen ei ole välttämättä aivan yksinkertaista. Liike paljastaa sen kuitenkin heti.Myös merivuokkojen liikehdintää veden virtauksissa on lähes hypnoottista seurata.Ja mureena on sen verran pedon näköinen, ettei sen maine ole tuulesta temmattu. Se on myös sen verran kaikkiruokainen, ettei sormia kannata tunkea akvaarioon.Meduusoja ja korallejaPohjanmeren jälkeen seuraava hyvin erilainen ja värikäs akvaario, kun tutustutaan trooppisten vesistöjen kaloihin, koralliriuttojen elämään sekä ihastellaan kuninkaallisia merihevosia, jotka nimestään huolimatta ovat kaloja.Oma suosikkini on kuitenkin vuokkokala sen englanninkielisen nimen (clownfish) vuoksi.PunainenmeriSuurin akvaario on pyhitetty Punaisenmeren elämälle. Akvaarion läpi kulkee myös läpinäkyvä käytävä, joten tätä lähemmäksi sukelluskokemusta ei kuivin jaloin pääse.Isossa akvaariossa uiskentelee useampi hai, kilpikonnia sekä selvästi varuillaan olevia kaloja. Ja jos ette sitä tienneet, liemikilpikonnan nimi on jossain kielissä keittokilpikonna. Onneksi ne ovat olleet suojeltuja vuodesta 1988 asti.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyySademetsiä ja piraijoitaSeuraavaksi käydään trooppisessa sademetsässä, jossa ilma on kirjaimellisesti kuuman kostea.Akvaarioissa uiskentelee piraijoja, niiden sukulaisia punapakuja sekä rauskuja. Samalla opitaan se, että rauskut ovat haiden sukulaisia.Paras viimeisenäBodenjärven Sea Lifen loppuhuipennus on pieni valkokulmapingviiniyhteisö, jolle on luotu oma Etelämantereensa miniatyyrikoossa. Noissa maalla niin kömpelöissä mutta vedessä sulavasti ja nopeasti liikkuvissa eläimissä on jotain kovin sympaattista.Nämä frakkipukuiset herrasmiehet (ja leidit) ovat myös huomattavan uteliaita, ne seuraavat tarkasti tapahtumia heidän elintilansa ulkopuolella.Akvaariokierroksen jälkeen voi suunnata ulos ja lähteä tutustumaan Bodenjärven ympäristöön ihan livenä ja suodattamattomana. Vesi on kesäaikaan lämpimää, joten snorkkelointi on enemmän kuin suositeltavaa.Teksti ja kuvat: Vesa Eskola Lue lisää Kaikki artikkelit 11.7.2025 Matkailu Suomen suurin ulkoilmagalleria – Kotkan veistospromenadi on ainutlaatuinen myös talvella 10.7.2025 Matkailu Matkalla Itäisen Suomenlahden saarilla – elämyksiä sään ehdoilla 7.7.2025 Matkailu Matkailuilmiö: Pintaa pitkin -matkailu kasvussa 6.7.2025 Matkailu Tšekkoslovakian suurin ghetto ja keskitysleiri saa miettimään ihmisten epäinhimillisyyttä 1.7.2025 Matkailu Ahvenanmaan elämykset: viiniä, fine diningia ja glamping-unelmia saaristossa 30.6.2025 Matkailu Lähes 30 Rolls-Royce -autoa pian esillä Fiskarsissa – mukana useita harvinaisuuksia 29.6.2025 Matkailu Kivisen tien Karoq ja tehtävä Balkanilla: etsi Euroopan upeimmat maisemat 29.6.2025 Matkailu Sähköautotehtaat nousseet turistikohteiksi Kiinassa – tuhannet jonottavat kierroksille 26.6.2025 Matkailu 60 vuotta täyttävä Kolmården on paljon muutakin kuin eläinpuisto Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 12.7.2025 Sähköautot Mercedes-Benz CLA:n sähköversio yllätti: tuotanto kolmivuoroon, hiilijalanjälki 40 % pienempi 11.7.2025 Klassikko Klassikko: Škoda 130 RS ja ajamisen sietämätön keveys 11.7.2025 Traktorit Valtran design-tiimi kävi pokkaamassa Red Dot -palkinnon – S-sarja on putsannut palkintopöytiä 12.7.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: 1965 Aston Martin DB5 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 8.7.2025 Autoilun hinta Päivän kuva: tämän verran polttoaineet maksoivat Latvian Ainažissa – ennen mysteerialennusta 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen