23.11.2021

Joulun ajan merimatkailu viriää – mutta matkat varataan viime tingassa

Joulukuun viikonloput houkuttelevat jo Tukholman kävijöitä, mutta varsinkin viikolla laivoilla on vielä väljää.

Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd kertoo, että joulun ajan merimatkailu Itämerellä on viriämässä, mutta vielä verkkaisen varausvauhdin perusteella näyttää siltä, että laivoilla tulee joulusesonginkin aikaan olemaan väljempää kuin ennen matkailuun iskenyttä koronakurimusta.

Matkoille mielivät tietty seuraavat tarkoin Viron ja Ruotsin koronatilanteen muutoksia omia meri- ja kaupunkimatkoja suunnitellessaan.

– Joulukuun viikonloput houkuttelevat jo mukavasti, mutta varsinkin viikolla laivoilla on vähemmän matkustajia kuin oli ennen koronaa, eivätkä viikonloputkaan vielä yllä varausten perusteella aikaan ennen koronaa, Nöjd kuvaa.

Viking Line -varustamon tiedotuspäällikkö Christa Grönlund kertoo tilannekuvan olevan pitkälti samankaltainen punaisillakin aluksilla. Hän on kuitenkin odottavaisilla mielin, sillä risteilymatkustus näyttää yhtä kaikki viriävän, ja myös ryhmämatkustajat suuntaavat jälleen merille.

– Meillä on selkeästi parempi varaustilanne kuin viime vuonna, mutta toki vieläkin tilanne on huonompi kuin normaalivuosina eli aikaa ennen koronaa, Grönlund kertoo.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Varaa jouluristeily ajoissa!

Risteilyt ja reittimatkat Tukholmaan ja Tallinnaan ovat olleet joulun alla perinteisesti suosittuja.

Tänä vuonna koronapandemian aiheuttama varovaisuus kuitenkin näkyy esimerkiksi siten, että merimatkat varataan yhä myöhemmin, vasta vähän aikaa ennen matkan ajankohtaa. Tämä tuottaa varustamoille jonkin verran haasteita, jotta joka reitille ja vuorolle saadaan järjestymään riittävästi henkilökuntaa esimerkiksi ravintoloiden tarpeisiin.

Tämä tapa voi olla varovaisille matkailijoille luontevaa ja takaa matkatoiveiden onnistumisen. Mutta sitten kun risteilymatkustus elpyy entiselleen, eivät viime hetken varaajat välttämättä enää saa haluamaansa hyttiä ja matkan ajankohtaa.

Terveystoimista huolehtien

Laivayhtiöt ovat tehneet kattavasti eri toimia, jotta ihmisille voidaan taata mahdollisimman terveysturvallinen merimatka. Esimerkiksi käsidesipisteitä on laajalti eri puolilla laivoja.

Terveystoimista lisää: Silja Line, Viking Line. Helsingin ja Tallinnan väliä liikennöivän laivayhtiö Eckerö Linen terveystoimista lisää täällä.

Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto Lähteet: www.vikingline.fi, www.tallinksilja.fi, www.eckeroline.fi

Luetuimmat