4.1.2020 Matkailu Matkalla sattuu: Tarvitsenko matkavakuutusta Euroopan reissulla? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Matkailija pohtii, eikö eurooppalainen sairaanhoitokortti riittäisi muutaman viikon lomamatkalla. Keski-ikäinen mies on aikeissa lähteä muutamaksi viikoksi Eurooppaa. Hänellä on Kelasta hankittu Eurooppalainen sairaanhoitokortti ja hän aikoo matkansa aikana pysyä EU-alueella. Mies miettii matkavakuutuksen tarpeellisuutta. Hänellä on se vakaa käsitys, että Suomen valtio tai EU kyllä auttaa kansalaista hädässä, jos jotain sattuu?FINEn Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan matkavakuuttamisen asiantuntijat oikovat väärää mutta sitkasta harhaluuloa. On siis väärä luulo, että esimerkiksi valtio maksaisi henkilön kotiinkuljetuksen, jos loukkaantuu tai sairastuu vakavasti ulkomailla. Valtiolla tai EU:lla ei ole tällaista velvollisuutta.Lähtökohta on, että matkailija on itse vastuussa itsestään. Matkustaja- ja matkatavaravakuutukset eivät nekään korvaa kaikkea mahdollista, mutta jos esimerkiksi yllättäen sairastuu vakavasti ulkomailla ja tarvitsee kotiinkuljetuksen vaikkapa ambulanssilennolla, voi matkavakuutus korvata näitä suuriakin kustannuksia. Ambulanssilennolle voi kertyä hintaa viisinumeroinen summa. Näillä perusteilla matkavakuutuksen hankkiminen Euroopan matkalle ei ole laisinkaan huono idea.Eurooppalaisesta sairaanhoitokortti on myös fiksua ottaa mukaan, sen voimin saa hoitoa vastaavasti kuin kyseisen EU- tai ETA-maan tai Sveitsin kansalaiset.Teksti: Marko Jokela Kuva: ShutterstockMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 11.7.2025 Matkailu Suomen suurin ulkoilmagalleria – Kotkan veistospromenadi on ainutlaatuinen myös talvella 10.7.2025 Matkailu Matkalla Itäisen Suomenlahden saarilla – elämyksiä sään ehdoilla 7.7.2025 Matkailu Matkailuilmiö: Pintaa pitkin -matkailu kasvussa 6.7.2025 Matkailu Tšekkoslovakian suurin ghetto ja keskitysleiri saa miettimään ihmisten epäinhimillisyyttä 1.7.2025 Matkailu Ahvenanmaan elämykset: viiniä, fine diningia ja glamping-unelmia saaristossa 30.6.2025 Matkailu Lähes 30 Rolls-Royce -autoa pian esillä Fiskarsissa – mukana useita harvinaisuuksia 29.6.2025 Matkailu Kivisen tien Karoq ja tehtävä Balkanilla: etsi Euroopan upeimmat maisemat 29.6.2025 Matkailu Sähköautotehtaat nousseet turistikohteiksi Kiinassa – tuhannet jonottavat kierroksille 26.6.2025 Matkailu 60 vuotta täyttävä Kolmården on paljon muutakin kuin eläinpuisto Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 12.7.2025 Sähköautot Mercedes-Benz CLA:n sähköversio yllätti: tuotanto kolmivuoroon, hiilijalanjälki 40 % pienempi 11.7.2025 Klassikko Klassikko: Škoda 130 RS ja ajamisen sietämätön keveys 11.7.2025 Traktorit Valtran design-tiimi kävi pokkaamassa Red Dot -palkinnon – S-sarja on putsannut palkintopöytiä 12.7.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: 1965 Aston Martin DB5 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 8.7.2025 Autoilun hinta Päivän kuva: tämän verran polttoaineet maksoivat Latvian Ainažissa – ennen mysteerialennusta 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen