Myanmar – tuntematon helmi

Pitkään eristyksissä pysytellyt Myanmar, eli entinen Burma, avautuu vähitellen muulle maailmalle. Tarjolla on Kaakkois-Aasiaa lähes koskemattomana.

Suomalaisille Kaakkois-Aasia on pitkään tarkoittanut samaa kuin Thaimaa. Erilaista elämystä etsivälle tarjolla on muutakin. Vietnam, Kambodža, Laos, Malesia ja Myanmar tarjoavat varmasti uutta. Vaikka samalla maailmankolkalla sijaisevien maiden välillä riittää yhtäläisyyksiä, on jokaisella myös omat erikoisuutensa. Yksi kiinnostavimmista on ehdottomasti Myanmar, ulkopuolisilta suljettuna pidetty historiallinen kauppareittien ja kulttuurien kohtaamispaikka, jossa valtaa on pitänyt sotilashallinto.

Miehet hameissa

Lento Bangkokista Yangoniin vie vain vajaan tunnin. Viisumipäätöksen mukana tulleisiin dokumentteihin perehtymättömyys kostautuu ja aikaa palaa turhaan passintarkastusjonossa. Jonotan vain kuullakseni, että viisumitoimisto on toisaalla. Kun oikea paikka ja netin kautta hankittu viisumi löytyy, sujuu maahantulo kuin tanssi.

Valtiollisen matkatoimiston virkailija ottaa minut haltuunsa ja kiidättää läpi passintarkastuksen, tilaa vielä taksin, kiittää ja palaa odottamaan seuraavaa vierailijaa.

Matkalla hotelliin pääsen näkemään paikallisen pukeutumiskulttuurin erikoisuuden: täällä miehet käyttävät ylpeänä hameita! Taksikuskikin innostuu vakuuttelemaan kyseisen vaatekappaleen, ”longyin” ylivoimaisuutta housuihin nähden.

Toinen ihmetyksen aihe on se, että suurella osalla naisista ja lapsista näyttää olevan savea kasvoissaan. Taksikuski osaa kertoa myös tästä aiheesta. Syy on ennen kaikkea käytännöllinen: köyhässä maassa ei kaikilla ole varaa aurinkoöljyyn tai muuhun kosmetiikkaan. Kasvonaamio ei ole savea, vaan jauhettua puuta, paikalliselta nimeltään ”thanaka”, ja kuski vannoo sen suojaominaisuuksien nimeen.

Shwedagonin pagodi

Kauppa tai diplomatia ei ole syy, miksi turistit tulevat Yangoniin. Kaupunkiin houkuttelee sen loistelias historia ja siitä muistuttava arkkitehtuuri. Kohteista kuuluisin on Shwedagonin pagodi, yksi buddhalaisuuden pyhimmistä paikoista. Temppelin historia ulottuu aina 2500 vuoden päähän. Kullattuine kupoleineen se hallitsee maisemaa. Paikallisen tavan mukaan ennen vierailua kengät on riisuttava.

Aurinko on jo ehtinyt laskea kun saavun ylätasanteelle. Kynttilät ja suitsukkeet palavat valaisten kultaiset kupolit. Väenpaljoudesta huolimatta meteliä ei kuulu eikä joukossa ole vaikeuksia liikkua. Paikka on pyhä ja se näkyy käytöksessä.

Myanmarin turismi on vielä lapsenkengissä. Turvallisuuden kannalta nykyinen tilanne on hyvä, sillä massaturismin mukanaan tuomia ammattimaisia varkaita ja huijareita on vähän. Viranomaiset pitävät turisteja tarkasti silmällä, mikä tuo myös lisäturvaa.

Neljännesmiljoona käteisenä

Ensimmäisen illan vierailu Shwedagon Pagodissa kuivattaa kassan. Valuutanvaihto ei tuota ongelmia ja kaksisataa euroa kääntyy lähes neljännesmiljoonaksi paikallista valuuttaa. Miljonäärifiilistä ei silti synny nuhjuisesta setelipuntista, jonka kuljettamiseen tarvitaan lompakon sijaan vyölaukkua.

Aasialaiseen tapaan kadunvarret ovat täynnä erilaisia myyntipisteitä. Toisilla tuotteet on aseteltu myyntipöydille, osa esittelee valikoimaansa maahan levitetyn maton päällä. Kauppaa yritetään tehdä kaikkialla, mutta häiritsevää tyrkyttämistä ei esiinny.

Paikallisille ihmisille katukeittiöruoka maistuu. Vierailija voi itse päätellä liittyykö joukon jatkoksi. Hygienia epäilyttää, mutta toisaalta ruoka on tärkeä osa maahan tutustumista.

Kauppiaiden lisäksi myös munkit erottuvat katukuvasta. Uskonnolla on tärkeä rooli buddhalaisessa yhteiskunnassa ja munkkeja pidetään arvossa. Suurin osa miespuolisista myanmarilaisista keskeyttää normaalin arkielämän ryhtyäkseen munkiksi. Eikä vain kerran, vaan jopa kahdesti: ensin noviisina teinivuosina ja sitten varsinaisena munkkina aikuisiällä.

Tein ehkä virheen aloittaessani kaupunkiin tutustumisen tärkeimmästä nähtävyydestä, Shwedagon Pagodissa, sillä kaikki muu tuntuu kalpenevan sille.

Opaskirja kouraan

Kaupunkikävelyä suunnitellessa hyvä opaskirja on erinomainen tuki. Yangonin keskusta on tiivis. Kävellen pääsee lähes minne vain. Etäisyyksiä enemmän ongelmaksi voi muodostua kuumuus.

Jos haluaa tukea paikallista elinkeinoa, kannattaa pistäytyä myös ennustajan luona. Oikeaa tulevaisuutta siellä tuskin kuulee, mutta on hauska tietää mitä vailla näyttäisi olevan aasialaisittain arvioituna.

Myanmar, vaikka onkin luonnonvaroiltaan rikas, on käytännössä edelleen köyhä maa. Eri puolilta löytyy hökkelikyliä, joita kasvava ja kehittyvä kaupunki työntää vähitellen pois silmistä.

Liikenne on vilkasta, muttei niin kaoottista kuin monissa muissa alueen maissa, johtuen lähinnä motorisoitujen ajoneuvojen pienemmästä määrästä. Thaimaasta poiketen liikenne on oikeanpuoleinen. Liikkeellä on kuitenkin monia vasemmanpuoleisen liikenteen maasta tuotuja autoja.

Temppeleitä ja pagodeita

Yangonista matka jatkuu lentäen kohti Bagania. Muinaisten kuningaskuntien pääkaupungissa pagodeita ja temppeleitä on tuhansittain.

Maan sisäiset lennot eivät vie kuin tovin, mutta usein koneet lähtevät etuajassa, eli heti kun kaikki lipun ostaneet ovat saapuneet paikalle.

Jos taksi on paras tapa liikkua Yangonin sisällä, niin Baganissa matka taittuu parhaiten hevosvaljakolla, polkupyörällä tai kävellen. Kuumuudesta johtuen hevosvoimien käyttö tuntui houkuttelevimmalta vaihtoehdolta.

Paikallisten vimma rakentaa pagodeita ja temppeleitä alkoi noin 800 jälkeen ajanlaskumme alun ja jatkui yli viidensadan vuoden ajan. Päivä Baganissa koostuu siis isommista ja pienemmistä temppeleistä yksi toisensa jälkeen.

Varasin Yangonissa matkatoimiston kautta auton vierailuni toiseksi päiväksi. Matkustaminen ilmastoidussa autossa ei ollut lainkaan niin tukalaa kuin hevoskyydillä, joten sen minkä tunnelmassa häviää, sen mukavuudessa voittaa.

Aloitin aamun vierailemalla paikallisilla markkinoilla. Sokkeloisilla kujilla vierähtää helposti parikin tuntia. Samalla tarjoutuu mahdollisuus nähdä burmalaisten elämää suurkaupungin ulkopuolella.

Seuraavaksi vuorossa oli paluu temppeli-linjalle. Shwezigon Payan kullattu kupoli on vaikuttava näky. Sisällä säilytetään lähes neljämetristä pronssista Buddhan patsasta, joka on valettu yli yhdeksänsataa vuotta sitten. Toinen vierailupäivä päättyy auringonlaskun ja nähtävyyksien ihailuun Ayeyarwady-joella kokonaan uudesta näkökulmasta.

Turismikeskittymä ja aitoa maaseutua

Seuraavana aamuna vuorossa oli siirtyminen Mandalayn kaupunkiin, joka on iältään hyvin nuori ollakseen maineeltaan historiallinen. Hieman yli sadanviidenkymmenen vuoden aikana se on ehtinyt palvella maan pääkaupunkina ja on nykyisin uskonnollisen elämän keskus. Yksi päivä riittää hyvin keskeisimpiin nähtävyyksiin tutustumiseen.

Luonnonkaunis Inle-järvi on kiertomatkan tyypillisin turistikohde. Sadan neliökilometrin alueelle levittäytyvää järveä ympäröivät kylät panostavat matkailuun majoitusliikkeiden, palveluiden ja käsityöläispajojen muodossa. Tätä taustaa vasten on hämmästyttävää kuinka aitona paikka on säilynyt. Turismi on maan mittakaavassa suurta, mutta vielä siinä määrin vähäistä, ettei se ole vielä tunkeutunut kaikkien paikallisten arkielämään.

Olin valinnut hotellin järven keskuskylän, Nyaungshwen ulkopuolelta, joten matka lentokentältä täytyi tehdä kahdella kulkuneuvolla: ensin taksilla ja sitten veneellä. Auto on järven ympäristössä jokseenkin hyödytön. Kätevin tapa kulkea paikasta toiseen on vuokrata yksi järvenselkää taajaan halkovista kanoottimallisista veneistä.

Alueeseen voi toki tutustua myös rantoja kierrellen. Luvassa on aitoa maaseutua, jossa ei ole jälkeäkään turismista. Ainoat tielläliikkujat ovat puhveli- ja härkävaljakot sekä kaksipyöräiset. Maisema ja ihmiset muistuttavat kuvia muista Aasian maista vuosikymmenten takaa. Tältä Thaimaakin ehkä näytti neljäkymmentä vuotta sitten.

Kelluvilta kasvimailta kaupunkiin

Kävelemisen lisäksi hyvä tapa liikkua lyhyitä etäisyyksiä on vuokrata pienvene melojineen. Tämän vaihtoehdon valitseminen esitteli minulle yhden järvialueen erikoisuuksista: täällä melotaan seisaaltaan yhden jalan varassa, toisella jalalla melaa auttaen.

Seuraavana päivänä käytössäni oli moottorivene kuljettajineen. Järven kelluvilla puutarhoilla paikalliset viljelevät kaikkea hyödyllistä tomaateista kukkiin. Saarekkeet tulvivat elämää kapeista veneistään työskentelevien viljelijöiden tarkassa hoidossa.

Reitti Inthemin kylään kulkee kanavaa pitkin. Matkalla sivuutetaan lukuisia siltoja sekä puusta ja kaislasta tehtyjä ”sulkuja”. Niitä ei ole tehty avattaviksi, vaan niistä ajetaan yli. Käytännössä siis otetaan riittävästi vauhtia ja tähdätään veneen keula sulun keskellä olevan koloon. Ihme kyllä emme jääneet kertaakaan jumiin.

Sen sijaan vene juuttui kerran pohjastaan sulkujen välillä. Täysin käsittämättömästä syystä kuljettaja ohjasi veneen kanavan laidalle matalikkoon. Tuloksena oli kiinni juuttuminen, eikä irti päässyt pelkän perämoottorin avulla irti. Paikalla oli sopivasti avustajia tuuppaamassa venettä irti ja takaisin taipaleelle. Avusta oli luonnollisesti kiitettävä sopivalla tipillä.

Intheimin kylässä vastassa oli tungos järviseutua kiertävien markkinoiden takia. Väkijoukossa mateleminen ei pitkään houkuttele, joten lähdin etsimään kylän läheisyydessä olevalla kukkulalla sijaitsevaa kuuluisaa pagodia, Shwe Inn Theiniä. Oikean kukkulan löytäminen vaati paikallisten apua ja kapuaminen sen huipulle osoittautui melkoiseksi projektiksi.

Vaivannäkö sentään kannatti: pagodin seinustalta avautuvat upeat näkymät ympäröivälle seudulle. Ystävällinen munkki ilahdutti uupunutta tarjoamalla kupillisen virkistävää paikallista teetä ennen paluuta alas kylään ja veneelle.

Ilta ehtii jo hämärän puolelle ennen kuin kuljettajani jättää minut hotellin laituriin.

Teksti ja kuvat: Juhani Mustonen