Matkailu | Uutinen | 5.9.2019

Päivän kuva: Sinne, missä pippuri jauhetaan

Moni autonvalmistaja on aloittanut varsinaisen toimintansa muualta kuin autoista. Näin etenkin Peugeot, joka on ehtinyt yli 200-vuotisen historiansa aikana valmistaa melkein kaikkea mahdollista tiskikoneista ja työkaluista aina sahanteriin.

Jaa artikkeli

Autojen ja polkupyörien ohella Peugeot tunnetaan myös pippurimyllyistään. Moottori kävi piipahtamassa tuossa pippurimyllytehtaassa, josta valmistuu vuosittain sadan työntekijän voimin noin miljoona myllyä. Modernit pippurinmurskaajat ovat lasia, muovia tai ruostumatonta terästä, mutta puinen mylly on yhä klassikko – etenkin vuodesta 1953 valmistuksessa ollut Hostellerie-malli sekä kolme vuotta myöhemmin tuotantoon tullut Auberge.

Peugeot pippurimylly

 

Pippurimyllyjähän Peugeot on valmistanut jo vuodesta 1874, ja tuota ensimmäistä Z-mallia tehdään sitäkin edelleenkin. Ja totta kai alan johtajana Peugeotin myllyillä on elinikäinen takuu.

Jaa artikkeli

Keskustelu