Ajatuksia autoista: Sähköautoilu tuo elämään iloa ja kiukkua

Sähköautoilu jakaa kansan kahtia. Se ei ole ihme, sillä sähköauton kuski ei aina itsekään osaa päättää, rakastaako vai vihaako sähköautoilua.

Automaailma on muuttunut viimeisen vuosikymmenen aikana merkittävällä vauhdilla. Liikkuminen on ylipäänsä kokenut murroksen, mutta kaikkein suurin muutos on silti käyttövoimien sähköistyminen. Ja suurin muutos on vielä edessä.

Sähkö on tuonut mukanaan pääosin hyvää: päästöt ovat pienempiä, melusaate vähenee ja tekniikka menee harppauksin kohti uutta. Sähköautot ovat mukavia ajettavia ja ne haastavat monessa suhteessa fossiililla polttoaineilla kulkevat autot.

Autotoimittajana olen päässyt kulkemaan kehityksen aallonharjalla jo vuosikausia. Minulle sähköautolla ajaminen ei enää ole kuriositeetti, vaan arkipäivää. Kun autotoimitukseen tulee koeajoauto, on erittäin todennäköistä, että kyseessä on täyssähkö tai vähintäänkin hybridi.

Perinteiset polttomoottorit ovat hiljalleen katoamassa uusien autojen myyntiesitteistä ja liikkeiden lattioilta. Vuoden 2035 jälkeen Euroopassa saa tuskin edes myydä fossiilisilla polttoaineilla kulkevia autoja. Se onko kehitys hyvä vai huono, jää jokaisen ratkaistavaksi. Ehkä totuus piilee jossain puolivälissä.

Olen useiden vuosien ajan ollut satunnainen sähköautoilija. Perheessämme on tällä hetkellä täyssähköauto, jonka kanssa on tullut elettyä arkea vuoden verran. Auto on palvellut pääosin hyvin ja sopinut ajotarpeisiin. Pääasiassa se toimii kaupunkiautona ja pidemmät reissut hoidellaan mahdollisuuksien mukaan muilla käyttövoimilla.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Pitkät matkat vaativat kuskilta paljon

Ensimmäiset kokemukseni pitkien matkojen sähköautoilusta olivat suorastaan katastrofaalisia. Olen joutunut lataamaan autoa keskellä yötä pikkupaikkakunnan huoltoaseman pihassa, sillä laturiverkosto petti pahemman kerran. Kaksi matkalle osunutta latausasemaa olivat poissa käytöstä. Kyydissä olleet ala-asteikäiset lapset eivät oikein tajunneet miksi istumme katsomassa videoita autossa, emmekä vain tankkaa autoa niin kuin kaikki muutkin.

Olen tuhlannut polttomoottoriautolla parissa tunnissa sujuvaan matkaan kuusi tuntia ja kiroillut toimimattomien laturien kanssa ympäri maata. Fanaattisten sähköautoilijoiden maailmassa kyse olisi ollut seikkailusta, mutta minusta se oli silkkaa pelleilyä. Niin kauan, kun sähköautolla voi olla varma siitä, että laturi tarjoaa sähkövirtaa, on ajaminen kivaa. Kun pelin astuu epävarmuus, homma muuttuu rasittavaksi.

Sähköautojen myötä olen alkanut kokea ratissa asioita, joita en koskaan ajatellut tuntevani. Kun ajan autolla julkisten laturien vaikutuspiirissä ja akun lataus alkaa olla minimissä, näen ympärilläni vihollisia. Toinen sähköautoilija saattaa olla menossa samalla laturille kanssani ja pahimmassa tapauksessa saatan itse jäädä ilman virtaa tai joutua odottamaan laturille pääsyä 45 minuuttia.

Pelko ei ole aiheeton, sillä koin juuri tällaisen tilanteen eräänä lauantaipäivänä. Olin liikkeellä toisella paikkakunnalla ja koeajoauton akussa oli virtaa 28 prosenttia. Löysin yhdestä latausapplikaatiosta sopivan latauspisteen ja suuntasin nokkani kohti laturia. Laitoin applikaatiosta etukäteen merkille, että latauspisteen toisessa pistokkeessa oli auto, joten vapaana oli vain yksi paikka. Toivottavasti sitä ei vie joku toinen.

Laturille ajaessani huomasin, että edessäni ajoi toinen sähköauto, jonka reitti mukaili omaani. Entä jos tämä edessäni köröttelevä Volvo-kuski on matkalla samalla laturille? Verenpaineeni nousi hetkessä pilviin. Pahin tapahtui ja edellä ajanut auto kaarsi samaisella latauspaikalle. Ainoa mahdollisuus oli siis etsiä toinen latauspaikka.

Homma saattaa kuulostaa pikkuasialta, mutta toisen nopean laturin löytäminen lähialueelta ei välttämättä ole aivan yksinkertainen homma. Pahimmillaan välimatkaa voi olla useita kymmeniä kilometrejä. Lataaminen on monin verroin monimutkaisempaa kuin tankkaaminen, sillä yhden auton lataaminen vie puolesta tunnista tuntiin. Tankkaamiseen käytetty aika lasketaan minuuteissa.

Olen kokenut sähköauton ratissa enemmän kiukun ja epätoivon tunteita muutamassa vuodessa kuin polttomoottoriauton ratissa koko ajohistoriani aikana. Rentouttava ajomatka muuttuu helposti painajaismaiseksi uneksi, josta ei voi herätä.

Entäs se latausnopeus? Kukaan ei tiedä

Toinen lataamiseen liittyvä haaste on latausnopeus, jonka ennustaminen on usein liki mahdotonta. Kyse on monen asian summasta: laturin nopeudesta ja kuormituksesta, auton akun varaustilasta, lämpötilasta ja auton asetuksista ja ilman lämpötilasta. Välillä tuntuu, että kyse on myös aurinkokuntamme planeettojen linjoista. Ei nimittäin ole aivan yksinkertaista saada autoa latautumaan maksimaalisella teholla. Ei myöskään ole kovin tavatonta, että 150 kW latausnopeus muuttuu hovissa 45 kW:n nopeuteen. Mihin katosi 100 kilowattia latausnopeutta?

Lataushaasteista ja kanssa-autoilijoiden vihollisuudesta olen pääasiallisesti sitä mieltä, että sähköautoilu on mukavaa, edullista ja vaivatonta. Julkiseen latausverkostoon vaan pitäisi panostaa huomattavasti nykyistä enemmän.

Panostaminen täytyy myös tapahtua ennakoivasti, sillä kukaan meistä ei halua tilanteeseen, jossa latausverkko on edelleen vaillinainen ja autokanta kasvanut räjähdysmäisesti. Jos vuonna 2030 Suomessa pitäisi olla 700 000 sähköautoa, pitäisi latureita olla vähintäänkin kymmenkertainen määrä nykyiseen verrattuna. Nyt alkaa olla jo kiire.

Sanotaan, että kerran sähköauton omistanut kuljettaja ei enää halua palata perinteisiin käyttövoimiin. Suuri osa sähköautoilijoista varmasti ajattelee näin, mutta asia ei ole ihan noin yksinkertainen. Perheemme sähköautosta loppuu leasing-sopimus kuukauden päästä. Mielipiteet jakautuvat suhteessa 50/50. Toinen perheemme aikuisista ei enää koskaan halua vaivakseen sähköautoa ja toinen haluaisi jatkaa sähkölinjalla. Arvatkaa kumpi on kumpi?

Teksti ja kuvat: Tuomas Rajala