15.6.2019 Ajoneuvot Autokaunottaria useilta vuosikymmeniltä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kulttuuriajo 2019 keräsi yli kaksisataa autokuntaa - satamäärin harrastajia ja kiinnostuneita Kulttuuriajo keräsi tänä vuonna osallistujiksi lähes kaksisataa autokuntaa. Tilaisuus toi yhteen harrastajia ympäri Suomea ja tarjosi yleisölle mahdollisuuden tutustua autoihin kahdeksalta eri vuosikymmeneltä. Helsingin Automobiiliklubin järjestämä Kulttuuriajo 2019 oli tänä vuonna Suomen ajoneuvohistoriallisen keskusliitto ry:n 60. valtakunnallinen Retkeilyajo. Tapahtumaan oli ilmoittautunut 194 ajoneuvoa, jotka olivat pääosin Suomesta, mutta harrastajia oli saapunut paikalle myös Virosta, Ruotsista ja Liettuasta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Vanhin auto vuodelta 1906 Cottereau 1906 Tapahtuma alkoi jo perjantaina vapaaehtoisella entisöinnin laatukilpailulla. Lauantaina osallistujat kerääntyivät Vantaalle Backaksen Kartanon alueelle ja valmistautuivat noin sadan kilometrin mittaiselle kierrokselle, jonka varrella oli kuusi tehtävärastia. Ennen vuotta 1940 valmistetuille ajoneuvoille oli suunniteltu hieman lyhyempi, 70 kilometrin mittainen reitti. Paikalle saapui lähes kaksisataa upeasti kunnostettua ajoneuvoa. Vanhin auto oli valmistettu vuonna 1906 ja uusin vuonna 1988. Uutteraa harrastamista Iisakki Salama saapui paikalle vuoden 1928 Nash Standard Sixillä. Hän osti auton vuonna 1984, mutta muista projekteista ja kiireistä johtuen hän pääsi aloittamaan Nashin kunnostamisen vasta neljä vuotta myöhemmin, ensin rakennettuaan autotallin auton entisöintiä varten. Auto valmistui vuonna 1995, jonka jälkeen Salama on vieraillut Nashillaan useissa eri autotapahtumissa muun muassa Norjassa asti. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Karjalasta Helsingin olympialaisiin Elmo Olsenin vuoden 1938 Hudson Custom Six myytiin uutena Karjalaan, josta se tuli sodan sytyttyä evakkoon tulevien ihmisten mukana nykyisen Suomen puolelle. Olsen kertoo autonsa saavan paljon huomiota sen massasta erottuvan keltaisen värin ansiosta. Hän myös kertoo Hudsonin käyttäneen värejä autoissa laajasti, kun esimerkiksi saman aikakauden Fordit ovat yleensä alun perin mustia. Auton kunnostamiseen Olsen on käyttänyt noin kaksikymmentä vuotta Risto ja Marja-Liisa Heiskasen Mercedes-Benz 300 tuotiin Suomeen Helsingin Olympialaisten yhteydessä vuonna 1952. Auton ensimmäinen omistaja oli Lahden saapas- ja lapikasteollisuus Oy:n perustaja Jussi Mononen. Risto Heiskanen kertoo Mercedeksen entisöinnin valmistuneen vuonna 2007. Kurkistus menneeseen Autot lähetetään reitille minuutin välein. Jokaista reitille lähtijää haastatellaan pikaisesti ja lähtöpaikalle kerääntynyt yleisö saa kuulla mielenkiintoista tietoa eri aikakauden autoista ja yleisesti autoilustakin. Lähtöpaikalle jonottavat yksityiskohtaisesti kunnostetut autot käyvät tasaisesti. Ilmassa leijaileva vahva bensiinin katku ja autojen teeman mukaisesti pukeutuneet autokunnat tuovat yleisön mieleen muistoja menneistä vuosikymmenistä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Harrastajien kokoontumisajo Tunnelma on rento: autoharrastajat tapaavat paikalla tuttuja ja juttelevat rennosti autoistaan ja muistelevat aikaisempia autotapahtumia. Vanhojen autojen kanssa sattuu aina myös kaikenlaisia kommelluksia. Museoautoihin liittyy paljon erilaisia tarinoita. Oldsmobile Dynamic 4Door Sedan 1958 Eräs pariskunta on saapunut paikalle naisen sukuun uutena ostetulla Ford Taunus 17m:llä ja he kertovat entisöineensä myös miehen perheeseen uutena ostetun Mazdan. Pettymyksiltäkään tapahtumassa ei vältytä, osa autoista ei tahdo lähteä enää paikan päällä käyntiin. Yksi autokunta metsästää pysäköintipaikalla kadonnutta kipinää ja toinen ryhmä koittaa työntää autoaan käyntiin. Chevrolet Master Deluxe Sedan 1936 Rastikierroksen jälkeen osallistujille on järjestetty vapaaehtoinen ja rento iltajuhla Backaksen Kartanon Puimalassa. Teksti: Eetu Kokkonen Kuvat: Marko Jokela Lue lisää Kaikki artikkelit 17.4.2026 Ajoneuvot Maistiainen: BYD Atto 3 Evo – voidaanko tosiaankaan puhua pelkästä faceliftistä, jos aiemmin etuvetoinen auto on muuttunut taka- tai nelivetoiseksi? 15.4.2026 Ajoneuvot Kaupunkimaistiainen: BYD Atto 2 – ainakin varustelistan ruksiminen ja parkkeeraus on tehty helpoksi 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? 15.4.2026 Uutinen Kuinka paljon Kioja mahtuu pieneen Pohjoismaahan? Kia Seltos on hybridiauto, joka tarjoaa sähköautoista tuttuja ominaisuuksia 15.4.2026 Uutinen Lähes puoli miljoonaa harrasteajoneuvoa – Moottori kokosi kokonaiskuvan suomalaisille ilmiselvästä harrastuksesta 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 16.4.2026 Koeajo Koeajo: BMW iX3 toimittaa paljon lupaamaansa – mutta sekään ei ole täydellinen sähköauto 17.4.2026 Sähköautot Ensimmäiset kuukaudet sähköautoilijana: lataamista, sovelluksia ja asennoitumista 16.4.2026 Käyttötesti Käyttötesti: mitä Škoda Elroq -sähköauton Lapin-reissu maksoi? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin