5.2.2025 Uutinen Autoliitto muistuttaa hiihtolomalaisia: tee nämä asiat jo nyt – vähennät sillä lähtöstressiä Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Taakkatelineen ja suksiboksin asentaminen vaativat huolellisuutta, joten sitä ja muutamia muitakaan toimenpiteitä ei kannata jättää viimeiseen iltaan. Koulujen hiihtolomat käynnistyvät viikolla kahdeksan Etelä-Suomesta. Varsinkin näin vähälumisena talvena monet suuntaavat lomanviettoon pohjoiseen. Pitkä ajomatka perheen kanssa täydellä kuormalla vaatii huolellisen valmistautumisen, joka on syytä aloittaa ajoissa. Jos olet vaihtanut autoa, varmista että entisen autosi taakkatelineet ovat asennettavissa myös nykyiseen. Monessa tapauksessa näin ei ole, joten viimeistään nyt on lähdettävä telinekaupoille. Mikäli olet jo hankkinut tai hankkimassa uusia taakkatelineitä, on myös olennaista varmistaa, että suksiboksisi on asennettavissa niihin – kaikki boksit eivät sovi kaikkiin telineisiin. - Sekä taakkatelineissä että suksibokseissa toteutuu usein se, että jos haluaa halvan ja hyvän, pitää ostaa kaksi eri tuotetta. Laadukkaisiin tunnettuihin tuotteisiin myös varaosien ja lisävarusteiden saaminen on pääsääntöisesti helpompaa vielä vuosienkin päästä, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen neuvoo. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Asenna ajoissa Taakkateline ja suksiboksi kannattaa asentaa auton katolle ajoissa – ei siis kovalla kiireellä vasta viimeisenä iltana ennen matkaan lähtöä. Erityisen tärkeää tämä on siinä tapauksessa, jos asennat itsellesi uusia telineitä tai suksiboksia ensimmäistä kertaa. - Kun asennukseen varaa riittävästi aikaa, ehtii tutustua huolellisesti uuden tuotteen kokoamiseen ja käyttöön. Tässä hyvänä apuna toimivat niin telineen, boksin kuin autonkin käyttöohjeet. Myös aiemmin käytössä olleiden tuotteiden asentaminen saattaa edellyttää asioiden mieleen palauttelua, Vesalainen painottaa. Vielä ehtii varautua Kuljetusvarusteiden lisäksi kannattaa luoda katsaus auton renkaisiin. Jos kulutuspintaa on alle viisi milliä (turvasuositus), nastarenkaista puuttuu olennaisesti nastoja tai nastat ovat löysässä, kannattaa laittaa vakavasti harkintaan uusien renkaiden hankinta vielä ennen lomareissulle lähtöä. Mikäli on Etelä-Suomen leudon talven vuoksi käyttänyt vain vähän pakkasta kestävää lasinpesunestettä, on tärkeää käyttää säiliö tyhjäksi ja täyttää se hyvissä ajoin ennen matkaa riittävän vahvalla nesteellä. Lappiin mentäessä ilma voi kylmetä monella kymmenellä asteella, jolloin liian laimea lasinpesuneste jäätyy. Jäätyneen nesteen sulattelu onkin sitten varsin haasteellinen ja aikaa vievä projekti. Jäätyessään neste saattaa myös rikkoa järjestelmän osia. - Välttääkseni jäätymisongelmat käytän itse koko talvikauden noin 30 astetta pakkasta kestävää lasinpesunestettä, Vesalainen toteaa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 20.4.2026 Kuluttajat Auton maalipinta alkoi kukkia ja toistuvat maalaus- ja ruostekorjaukset epäonnistuivat – autokorjaamo ja kuluttaja kiistelivät työn laadusta 20.4.2026 Esittely Sähköinen Mercedes-Benz C-sarja on kuin matala GLC, mutta taustapeilissä kuumottaa CLA 15.4.2026 Uutinen Kuinka paljon Kioja mahtuu pieneen Pohjoismaahan? Kia Seltos on hybridiauto, joka tarjoaa sähköautoista tuttuja ominaisuuksia 15.4.2026 Uutinen Lähes puoli miljoonaa harrasteajoneuvoa – Moottori kokosi kokonaiskuvan suomalaisille ilmiselvästä harrastuksesta 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 9.4.2026 Uutinen Uusi Cupra Raval sähköistää kokoluokkansa kilpailun – hinnat julki 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 20.4.2026 Laivat Muistatko aikaa, jolloin tämä väkivahva laiva vei automatkailijat suoraan Helsingin länsisatamasta Saksan Rostockiin? 20.4.2026 Esittely Sähköinen Mercedes-Benz C-sarja on kuin matala GLC, mutta taustapeilissä kuumottaa CLA 19.4.2026 Ajatuksia autoista Euroopassa ei hyvä heilu, jos kiinalaiset koskaan lukevat Dacian ja Škodan pelikirjaa 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 20.4.2026 Kuluttajat Auton maalipinta alkoi kukkia ja toistuvat maalaus- ja ruostekorjaukset epäonnistuivat – autokorjaamo ja kuluttaja kiistelivät työn laadusta 20.4.2026 Laivat Muistatko aikaa, jolloin tämä väkivahva laiva vei automatkailijat suoraan Helsingin länsisatamasta Saksan Rostockiin? 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin 20.4.2026 Laivat Muistatko aikaa, jolloin tämä väkivahva laiva vei automatkailijat suoraan Helsingin länsisatamasta Saksan Rostockiin?