21.10.2023

Huutokauppahelmet – pitkäkaton puupaneelit Ford Country Squiren tapaan

Ford Country Squire huutokauppa

Puupaneelit ja pitkäkatto suoraan 1950-luvun alkuhämäristä. Ford Country Squire kertoo samalla maasta, joka toipui vihdoin toisesta maailmansodasta ja 1930-luvun ajattelusta.

Toisen maailmansodan vaikutus teknologian kehittymiseen oli sangen epätasaista. Fordilla havahduttiin 1940-luvun lopussa, että käytössä olivat edelleen pitkälti samat ajattelutavat kuin 1930-luvulla ja sitäkin aiemmin. T-Fordin menestys oli sanellut autojen olemusta jo pitkään.

Ford Country Squire huutokauppa

Niinpä vuodelle 1949 Fordilla siirryttiin vihdoin uusiin ideoihin. Poikittaiset lehtijouset saivat lähteä, puun osuutta rakenteessa vähennettiin ja markkinoilla panostettiin ajatukseen farmariautosta perheiden kulkupelinä. Kaksi ovea valittiin äänieristyssyistä, mutta vastapainoksi käytössä oli kolme penkkiä, eli autoon mahtui jopa kahdeksan ihmistä.

Ford Country Squire huutokauppa

Vuosimallipäivitysten mukana penkit suunniteltiin irroitettaviksi ilman työkaluja ja taka-akselin ratkaisuja parannettiin. Samalla nimeksi vaihtui Country Squire aiemman Custom Deluxen sijaan. Puurakenne oli kuitenkin sangen työläs rakennettava ja vaati autojen kuljettelua kokoonpanolinjalta toiselle.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

1951 Ford Country Squire

3,9-litraisella (239 ci) V8:lla ja manuaalivaihteistolla varustettu vuoden 1951 Ford Country Squire on melkoinen ilmestys punaisessa värissä ja puupaneloinnissaan. 15-tuumaisilla vanteilla on kromikapselit ja valkokylkiset renkaat.

Ford Country Squire huutokauppa

Sisustavärinä on mielikuvituksellinen beige. Varusteisiin kuuluu korinvärinen kojelauta, kaksi aurinkolippaa, sisävalo ja radio sekä ovien tuuletusikkunat.

Autossa ei ole myyjän mukaan havaittuja vikoja. Kattoverhoilussa näkyy kuitenkin ikä ja myös puupaneeleita voi kuvailla "patinoituneiksi". Myyntikuvista puuttuvat myös kuvat oikealta sivulta. Auto on osittain entisöity Yhdysvalloissa ollessaan ja auton pohjalevy näyttää olevan uusi. Edellinen huolto on tehty 2022, jolloin huoltokohteisiin kuuluivat moottori, vaihteisto ja sähköt.

Ford Country Squire huutokauppa

Myyjän mukaan auto käy ja kulkee hyvin, joten Ford Country Squiressa voisi olla hyvää potentiaalia kesäviikonloppujen fiftarikulkineeksi. Auton mukana tulee vanhat kattokaiteet, EU:n tullauspaperit, Yhdysvaltain rekisteriote sekä Ranskan FFVE-todistus. Auto sijaitsee Espanjan Esteponassa ja se on ilmoitettu Collecting Cars -huutokauppapalvelussa.

Lähde ja kuvat: Collecting Cars Teksti: Aake Kinnunen

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat