23.5.2017 Liikenne If uudistaa vakuutusten hinnoittelun – ajokilometrit ja lisäkuskin ikä huomioidaan Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä If uudistaa henkilöasiakkaiden vakuutusten hinnoittelun. Ajonevuovakuutuksen hintaan vaikuttavat jatkossa muun muassa ajokilometrit ja mahdollisen lisäkuljettajan ikä. If kertoo uudistavansa henkilöasiakkaiden vakuutusten hinnoittelun. Muutoksen tavoitteena on vakuutusyhtiön mukaan lisätä asiakkaille läpinäkyvyyttä ja ennakoitavuutta. Tämä toteutetaan tarjoamalla vakaa hinta ja luopumalla määräaikaisista alennuskampanjoista. – Tällä hetkellä vakuutusalalla kilpaillaan uusista asiakkaista aggressiivisesti erilaisilla määräaikaisilla alennuksilla. Alennukset hämärtävät kuitenkin helposti vakuutuksen todellisen hinnan ja aiheuttavat yllättäviä hinnannousuja esimerkiksi ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä, kertoo Ifin henkilöasiakkaista Suomessa vastaava johtaja Timo Harju. – Ifissä olemme päättäneet irtisanoutua määräaikaisista alennuskampanjoista ja sitoutua siihen, että emme myönnä uusille asiakkaille hinta-alennuksia nykyisten asiakkaidemme kustannuksella. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tasapuolisesti ennakoitavuutta Ifin mukaan vakaan hinnan strategian tavoite on tuoda tasapuolisest ennakoitavuutta kaikille asiakkaille. Tällä tarkoitetaan sitä, että asiakas tietää tarkasti, mitä vakuutuksistaan maksaa. Vakuutusyhtiön näkemys on se, että kuluttajalle tämänhetkiseen hintakampanjoihin perustuvaan kilpailuun sisältyy riski vakuutusturvan heikkenemisestä ja pettymyksestä korvaustilanteessa. – Vakuutusalaa syytetään usein pienestä präntistä eli siitä, että vakuutusten hintojen ja sisältöjen vertailu on vaikeaa. Kritiikki ei ole mielestäni täysin aiheetonta. Erilaisten pelkästään hintaan keskittyvien kampanjoiden riski on, että pahimmillaan kuluttaja ei tiedä, millaista vakuutusturvaa hän on itse asiassa ostanut. Vahingon sattuessa voi käydä ilmi, että alennuksella myydyssä vakuutuksessa onkin ollut oletettua suppeampi turva, Timo Harju kuvaa. Kilometrit ja kuski vaikuttavat hintaan Muutos edellyttää myös vakuutustuotteiden kehittämistä edelleen. If kertoo tähtäävänsä siihen, että asiakas tietää varmasti, mitä yhtiöltä ostaa. Ifin esittelemä vakaan hinnan strategia pohjautuu tilastoihin ja kuluttajien riskien tuntemiseen. Yhtiö kertoo koonneensa laajan aineiston kaikkiaan 3,7 miljoonasta asiakkailleen sattuneesta vahingoista. – Tuntemalla asiakkaan riskit pystymme määrittämään kerralla hinnan, jota ei tarvitse jo vuoden päästä muuttaa merkittävästi. Tunnistamiemme riskien avulla olemme kehittäneet hinnoittelua myös entistä yksilöllisemmäksi. Toukokuussa markkinoille tuomissamme uusissa ajoneuvovakuutuksissa hintaan vaikuttavat uusina tekijöinä esimerkiksi ajokilometrien määrä ja se, ajaako autoa vakuutuksenottajan lisäksi nuori kuljettaja, Harju kertoo. Lähde: If Kuvituskuva: Santeri Petrell/Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 9.2.2026 Autoilu Näin suosittua romutuspalkkio oli jo alkuvuonna – tuki 2 000–2 500 euroa 8.2.2026 Uutinen Tammikuu olikin ennätyskuukausi autokaupassa – Intiassa 8.2.2026 Matkailuajoneuvot Suomalainen matkailuvaunujen valmistaja Karoo etenee vauhdilla kohti tuotantoa – ”Tämä on kova juttu” 7.2.2026 Liikenne Autoja jää nyt paljon tielle – kaikki eivät selviä takaisin liikkeelle pelkällä akun vaihdolla 6.2.2026 Uutinen Sähkön hintavaihtelu vaikuttaa myös sähköauton pikalataukseen: varo jopa tuplahintoja! 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 5.2.2026 Autoilu Onko yllätys, mitkä automallit aloittivat vuoden 2026 ensirekisteröintien kärkipaikalla? 5.2.2026 Uutinen Näin sähkön tehomaksu iskee – virasto lievensi pelkoja ja korotti tehorajaa 5.2.2026 Autoilu Tässä tehokkain keino vähentää autoilun haitallisia päästöjä! Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.2.2026 Vene 26 Båt Vene 26 Båt: Ockelbo B25 CAB osoittaa, ettei kattoteltta veneessä ole pöllömpi idea 8.2.2026 Vene 26 Båt Vene 26 Båt: Silver Condor CCX on periaatteessa alumiininen muskelivene 8.2.2026 Matkailuajoneuvot Suomalainen matkailuvaunujen valmistaja Karoo etenee vauhdilla kohti tuotantoa – ”Tämä on kova juttu” 8.2.2026 Koeajo Koeajo: Volkswagen California Ocean – monta autoa samassa 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 2.2.2026 Tilaajille Pikakoe: Osramin akkukäyttöinen jääkaavin tekee talviaamusta helpomman 2.2.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Maybach 57 on Mercedeksen kannalta harmillisen harvinainen ultraluksusauto 4.2.2026 Autokauppa Laaja arvonlisäveron kierto rehottaa käytettyjen autojen kaupassa – kymmenien miljoonien eurojen lovi valtion kassaan 4.2.2026 Koeajo Koeajo: Audi S6 e-tron – ihan kiva, mutta polttomoottoria jää ikävä 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 30.1.2026 Testit Pikakoe: Maskinsuoja voi ratkaista moottorin talvisen kylmäkäyntiongelman 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt 31.1.2026 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko kuvan auton, jolla nuori tuleva automies harjoittelee ajamista?