28.10.2021 Ajoneuvot Jälleen sähköautouutisia Kiinasta – nyt kelkkaan on hyppäämässä älylaitevalmistaja Xiaomi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kiinasta päin kuullaan uutisia uusista autonvalmistajista vähän väliä. Viimeisin uutinen tulee älyteknologiajätti Xiaomilta, joka vaikuttaa olevan hommassa mukana tosissaan. Kuvan Xiaomi-kyberkoira ei liity tapaukseen. Xiaomi on muun muassa maailman toiseksi suurin matkapuhelinten valmistaja, minkä lisäksi se on merkittävä tekijä esimerkiksi sähköpotkulautojen saralla. Nyt, jos mahdollista, kiinalaisyhtiö on haukkaamassa reilun 10-vuotisen historiansa suurimman palan. Kympeillä jatketaan, sillä Xiaomi on investoimassa 10 miljardia dollaria seuraavien 10 vuoden ajalle, ja kaiken sen omia sähköautojansa varten.Vahvistettu tieto on myös, että Xiaomi-sähköautojen sarjatuotanto alkaa noin kahden ja puolen vuoden kuluttua, vuoden 2024 ensimmäisellä puoliskolla. Yhtiön edustajan mukaan he ovat asiassa tosissaan, eli kyse ei ole mistään PR-tempusta. Xiaomi on tässä vaiheessa palkannut 300 asiantuntijaa suunnittelutöihin. Tuotannon päästessä alkuun tarvitaan Pekingissä lisäksi x-määrä muutakin henkilöstöä.Mitään kovin tarkkoja tietoja Xiaomin olemuksesta autonvalmistajana emme ole vielä saaneet, mutta massatuotantoon etenevien autojen voisi olettaa olevan hinnaltaan kilpailukykyisiä crossovereita ja/tai coupé-korisia sedaneita.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyHaastajankin haastajaksi?Vastikään saimme lukea Xiaomin maanmiehen, Nion, suurista suunnitelmista sähköautopuolella. Nio on autonvalmistajana jo huomattavasti Xiaomia pidemmällä, ja on nimennyt pääkilpailijoikseen suuria nimiä, kuten Toyotan, Volkswagenin ja toisaalta myös Teslan. Nio tulee käsittämään kaksi erityyppistä brändiä, joiden roolit jakautuvat yhtiön omien sanojen mukaan kuten Audilla ja VW:llä tai Lexuksella ja Toyotalla.Nio ET7Xiaomi ei sosiaalisen median tiedotteissaan maininnut itselleen yhtään kilpailijaa, mutta kaikkia haastava Nio tulee ilman muuta kuulumaan niihin. Vaikka toimijat eivät aina itse niin haluaisikaan, maailmanpolitiikka järjestelee suuryritykset niiden kotimaan mukaan yhä enenevässä määrin omiin lokeroihinsa, jotka määrittävät paljon asioita. Lokerot ovat karkeasti Eurooppa, Kiina ja Yhdysvallat. Kiina-lokerossa alkaa tätä menoa olla täyttä, joten tulokkaiden on syytä olla hyviä.Lähde: Nasdaq Kuvat: Moottorin arkisto Teksti: Benjamin HelanderLisää aiheesta”Tervetuloa sähköautokisaan” – Renault kannustaa kilpailijoita 33 000 eurolla 400 kilometriä – Renault Zoe kiristää sähköautokilpaa 500 000:s Nissan Leaf valmistui maailman sähköautopäivän kunniaksi Aika Leafin jälkeen: Nissan Ariya esittäytyy kilpailijana VW ID.4:lle Alkuvuoden suosituimmat: maamme myydyimmät täyssähköautot ja lataushybridit Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa – auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa