5.11.2015 Ajoneuvot Joka neljäs haaveilee auton hankinnasta Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Auton hankinnasta haaveilee joka neljäs, selviää tuoreesta kyselytutkimuksesta. Heistä puolet aikoo toteuttaa haaveensa seuraavan vuoden aikana. Autohaaveet ovat tänä vuonna nousseet autoilijoiden unelmalistalla viidenneksi jättäen taakseen viime vuonna vielä edellä olleet kodin hankinnat.Tiedon taustalla on Danske Bankin rahoitusyhtiö Danske Financen vuosittain Taloustutkimuksella teettämä tutkimus, jossa selvitettiin 1 173 suomalaisen autoilijan unelmia, niiden toteuttamista sekä suhtautumista autoiluun yleisemminkin.– Se, että auton hankinta on haavelistan kärkipäässä epävarmasta taloustilanteesta huolimatta osoittaa, että auto on suomalaisille ennen kaikkea perushyödyke, jota tarvitaan arjen pyörittämiseen. Käytössä pitää olla toimiva auto, vaikka taloudessa menisikin huonommin, sanoo Altti Kuuri Danske Financesta.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyNaisia kiinnostavat uudet tavat autoillaVaikka valtaosa autoilijoista (88 %) haluaa myös jatkossa ajaa omalla tai työsuhdeautolla, myös uudet tavat autoilla orastavat.– Autoilevista naisista 16 prosenttia ja alle 36-vuotiaista joka viides arvelee ajavansa viiden vuoden kuluttua muulla kuin omistusautolla. Heitä kiinnostaa esimerkiksi auton vuokraus lyhytaikaiseen käyttöön, kimppakyydit tai jäsenyys autopoolissa.Ympäristötietoisia autoilijoitaKyselytutkimuksen perusteella suomalaiset autoilijat ovat ympäristötietoisia kuluttajia, jotka ostavat auton todelliseen tarpeeseen.Useimmin mainittuja syitä suunnata autokauppaan ovat nykyisen auton vanheneminen (76 %) ja auton heikko kunto (69 %). Peräti joka toinen suuntaisi autokauppaan myös halutessaan vaihtaa taloudellisempaan tai ympäristöystävällisempään autoon.Noin viidennes (17 %) hankkii todennäköisesti seuraavaksi autokseen sähkö-, hybridi- tai kaasuauton.Lapsiperheet ostavat tuoreen käytetynAutokaupoilla ostetaan todennäköisimmin 10 000–20 000 euron auto, arvelee kolmannes niistä vastaajista, joille auton hankinta on ajankohtainen lähimmän kolmen vuoden aikana.Uusi, alle vuoden ikäinen auto on suunnitelmissa 27 prosentilla autoilijoista. Uuteen autoon satsaavat erityisesti yli 66-vuotiaat (44 %), kun taas alle 36-vuotiaista vain pieni osa (6 %) harkitsee täysin uuden auton ostamista.– Lapsiperheet ostavat yleisimmin muutaman vuoden vanhan auton, jossa hinta on uutta edullisempi, mutta joka vielä on hyvässä kunnossa, Kuuri sanoo.Joka toinen turvaa rahoitukseenTulevat autokaupat maksetaan mieluiten käyttämällä olemassa olevia säästöjä ja sijoituksia. Näin arvioi liki puolet (49 %) niistä autoilijoista, joille autonhankinta on ajankohtaista seuraavan kolmen vuoden aikana.Kiinnostus eri rahoitusmuotoja – osamaksua ja pankkilainaa - kohtaan on kuitenkin kasvanut viime vuodesta ja sitä arvioi käyttävänsä jo joka toinen (49 %) auton hankintaa kolmen seuraavan vuoden aikana suunnittelevista. Vastaava luku viime vuoden tutukimuksessa oli 41 prosenttia.Teksti: Marko JokelaMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 20.12.2024 Moottoriurheilu Formula-fanin viime tingan lahjavinkki: Lego Icons McLaren MP4/4 Senna 20.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Dongfeng Nammi Box on erikoisimpia sähköautoja vähään aikaan – 25 tonnilla saa paljon, muttei tarkoituksellisestikaan miellytetä kaikkia 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – ”nyt olisi korkea aika tarkistaa…” 18.12.2024 Automatkailu Ulkomaille automatkaileva, ensi vuonna helpottuu – Vihreä kortti digitaaliseksi 17.12.2024 Uutinen Tämäkin oli kiinalaisille autoille langetettujen rangaistustullien vaikutusta – suuri määrä hybridejä myyntiin 17.12.2024 Autoilu Vähäpäästöisten autojen pysäköintialennus Helsingissä loppuu monilta ensi vuonna 16.12.2024 Sähköautot Hyundai Inster rymistelee sähköautojen hintakisaan – 25 000 euroa ja pitkä toimintamatka 16.12.2024 Ajoneuvot Valhalla, Aston Martin Valhalla on hyperauto, yli tuhannen hevosvoiman hybridihyperauto Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”