11.8.2024 Uutinen Käytettyjen autojen kauppa käy kuumana – ”Tuleva ALV-kannan nosto vaikuttaa vain muutamia satasia” Kuva Moottori Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Käytettyjen autojen kauppa kasvoi 5 prosenttia heinäkuussa. Syyskuussa voimaan astuvalla arvolisäveronkorotuksella ei arvioida olevan suurta vaikutusta autojen hintoihin. Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan lähes 57 000 käytettyä autoa vaihtoi omistajaa heinäkuun aikana, mikä on 5 prosenttia vertailukautta enemmän. Kokonaisuudessaan tämän vuoden ensimmäiset seitsemän kuukautta käytettyjen autojen kauppa on ollut noin 3,5 prosentin kasvussa.Sakan toimitusjohtaja Petri Poukkulan mukaan kuluttajien kiinnostus kohdistuu selvästi uudehkoihin käytettyihin autoihin ja autokannan sähköistyminen etenee, vaikka polttomoottorit ovat edelleen valtavirtaa. Sakalla, joka toimii 26 autoliikkeen ja etämyyntipisteiden voimin, alkuvuosi oli erityisen vahva.– Liikevaihtomme oli vuoden 2024 ensimmäisellä puolikkaalla noin 373 miljoonaa euroa, eli kasvoimme lähes 14 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Heinäkuussa kasvumme oli noin 15 prosenttia ja liikevaihto oli hieman vajaa 79 miljoonaa euroa, Poukkula avaa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyVeronkorotuksella ei juuri vaikutusta hintoihinSyyskuun alusta voimaan astuva yleisen arvonlisäverokannan nosto vaikuttaa luonnollisesti myös autokauppaan. Yleinen arvonlisävero nousee 24 prosentista 25,5 prosenttiin. Jos auto luovutetaan ostajalle viimeistään elokuun aikana, sovelletaan vielä matalampaa verokantaa, vaikka ostaja maksaisi auton myöhemmin syyskuun aikana.Poukkulan mukaan veronkorotus ei tule näkymään merkittävästi autojen hinnoissa, sillä kokonaiskuvassa korotus on pieni.– Keskihintaisessa, noin 20 000 euron autossa vaikutus on reilu kaksisataa euroa. Esimerkiksi elokuun aikana rahoituksella hankituissa autoissa sovelletaan matalampaa verokantaa koko maksukauden ajan, joten verokannan nosto ei näy nyt auton hankkiville lainkaan, Poukkula lisää.Lähde: Saka Lue lisää Kaikki artikkelit 9.7.2025 Ajoneuvot Puolustusvoimat tilaa Scanialta 15 paloautoa – autojen täysi varustelu tehdään Säynätsalossa 8.7.2025 Autonhoito Yksi yllättävä kohta naarmuuntuu helposti sähköautossa – auton maalipinnan suojaaminen suojakalvolla yleistyy koko ajan enemmän 8.7.2025 Uutinen Maailman vanhin Rolls-Royce-kerho visiitillä Suomessa: ”Kerho on perustettu ajamista varten” 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 6.7.2025 Uutinen Pikkuautot pulassa Euroopassa kiristyvien säädösten kanssa – avuksi Japani-tyyliset kääpiöautot? 4.7.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 3.7.2025 julkaisemaan verkkojuttuun 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 1.7.2025 Uutinen Volkswagen sähköautojen rekisteröinneissä ykkönen Suomessa – syynä ainakin laaja mallisto 1.7.2025 Uutinen Autojen ensirekisteröinnit edelleen alamaissa – romutuspalkkiolla haetaan autokauppaan piristystä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 8.7.2025 Autoilun hinta Päivän kuva: tämän verran polttoaineet maksoivat Latvian Ainažissa – ennen mysteerialennusta 8.7.2025 Sähköautot Jättisakot uhkaavat Teslaa 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 8.7.2025 Autonhoito Yksi yllättävä kohta naarmuuntuu helposti sähköautossa – auton maalipinnan suojaaminen suojakalvolla yleistyy koko ajan enemmän 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 2.7.2025 Se kerta kun Se kerta kun: BMW loi 6,7-litraisen V16:n, muttei tuonut sitä tuotantoon, peläten aloittavansa kilpavarustelun kierteen 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen