12.12.2023 Autoilu Kolari liippasi läheltä – syynä muiden virheet ja huono sää Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Pohjola Vakuutuksen tuore kysely: Yli puolet suomalaisista on joutunut läheltä piti -tilanteeseen liikenteessä viimeisen vuoden aikana. Yli puolet suomalaisista on joutunut läheltä piti -tilanteeseen liikenteessä viimeisen vuoden aikana, selviää Pohjola Vakuutuksen tuoreesta kyselystä.Vastaajilla on selkeä käsitys, mistä vaaratilanteet ovat johtuneet. Suomalaisten mukaan merkittävä osa vaaratilanteista on käynyt muiden autoilijoiden virheiden ja huonon sään vuoksi.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTörmäys on ollut lähelläPohjola Vakuutuksen Taloustutkimuksella teettämässä kyselytutkimuksessa 61 prosenttia suomalaisista kertoo joutuneensa auton kuljettajana tai matkustajana läheltä piti -tilanteeseen viimeisen vuoden aikana.Useimmissa tilanteissa uhkana on ollut törmätä toiseen autoon, ajaa ulos kaistalta tai tieltä tai törmätä eläimeen.Yleisimmäksi syyksi läheltä piti -tilanteisiin suomalaiset näkevät toisten kuljettajien tekemät virheet. Peräti 37 prosenttia kyselyn vastaajista kertoo joutuneensa vaaralliseen tilanteeseen liikenteessä tästä syystä.– Tämä on hyvä muistutus siitä, että vaikka itse kokisi olevansa huolellinen kuski, ei toisten autoilijoiden toimintaa voi aina ennakoida. Toisaalta jokaisen on hyvä katsoa välillä peiliin – etenkin, jos läheltä piti -tilanteita sattuu useamminkin, Pohjola Vakuutuksen ajoneuvovakuuttamisesta vastaava johtaja Kristian Hiljander pohtii.Heijastimettomat jalankulkijat säikäyttävätPimeällä liikkuvat heijastimettomat jalankulkijat aiheuttavat autoilijoille ylimääräisiä sydämentykytyksiä, käy ilmi kyselytutkimuksen avoimista vastauksista.Hiljanderin mukaan heijastimen merkitystä turvalliselle liikkumiselle ei voi liikaa painottaa.– Heijastin on helpoin ja edullisin tapa parantaa näkyvyyttään pimeällä. Heijastinta käyttävä jalankulkija näkyy monta sataa metriä aikaisemmin kuin ilman heijastinta kulkeva. Velvollisuus käyttää heijastinta on kirjattu myös tieliikennelakiin.Vahinkokorvauksista 16 % henkilövahinkojaOnnettomuustietoinstituutin (OTI) mukaan Suomessa tapahtuu vuosittain noin 90 000 liikennevakuutuksesta korvattavaa vahinkoa. Vuonna 2022 sattuneista vahingoista 16 prosenttia oli henkilövahinkoja.Onnettomuuksia useammin sattuu kuitenkin läheltä piti -tilanteita, joissa vaarallisesta tilanteesta on selvitty säikähdyksellä esimerkiksi nopean reagoinnin ansiosta. Pohjola Vakuutuksen kyselytutkimus selvitti juuri tällaisia tapauksia.Kyselyn perusteella esiin nousi viisi tekijää:Toisen kuskin tekemät virheet (37 %) Huono ajosää (28 %) Jalankulkijan yllättävät liikkeet (19 %) Eläimen väistäminen (16 %) Väsymys (15 %)Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyySää vaikuttaa riskeihinTämän kyselyn perusteella etenkin alkutalven liukkaat kelit tuntuvat tulevan joka vuosi yllätyksenä.– Sääolosuhteet vaikuttavat merkittävästi näkyvyyteen ja auton hallintaan. On tärkeää noudattaa turvaväliä, talviajan nopeusrajoituksia ja muistaa, että talvella jarrutusmatkat ovat selvästi pidemmät kuin kesällä, Hiljander muistuttaa.Hiljanderin mukaan on tärkeätä pitää huomio tiessä ja ajoympäristössä, eikä esimerkiksi puhelimessa.– Kännykän käytön aiheuttaman läheltä piti -tilanteen oli viimeisen vuoden aikana kohdannut 7 prosenttia vastaajista. Näin kysely toteutettiin OP Ryhmän marraskuussa 2023 toteutettuun kyselytutkimukseen vastasi verkkopaneelissa 18–79-vuotiaita suomalaisia (n=3 028) valtakunnallisesti edustavasti. Kyselytutkimukseen vastanneiden määrä vaihtelee kysymyksittäin. Kyselytutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy OP Ryhmän toimeksiannosta. Vastausten virhemarginaali on enimmillään +/- 1,8 prosenttiyksikköä. Teksti: Marko Jokela Kuvituskuvat: Moottorin arkisto ja Onnettomuustietoinstituutti Lähde: Pohjola Vakuutus / TaloustutkimusMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 18.3.2025 Kuluttajat Asiakas löysi vikoja Volvosta autokauppojen jälkeen – myyjä piti vaatimuksia kohtuuttomina, koska ostajalla ei ollut kiirettä korjata niitä 18.3.2025 Autoilu Tarvitaan vapaus valita kuinka liikkua – Autoliiton Helsingin osaston vinkit kuntavaaleihin 18.3.2025 Uutinen Mitä Toyota Gazoo Racingilla on vedetty? Luvassa isoja takasiipiä ja keskimoottorinen GR Yaris 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 17.3.2025 Liikenneturvallisuus Kevätaurinko häikäisee – ja on vaikuttamassa kuolonkolareihin 15.3.2025 Autoilu Työsuhdeautot sähköistyvät vauhdilla – dieselautot kadonneet lähes kokonaan 14.3.2025 Uutinen Moottorin haastattelu: Toyota ei usko solid state -akkujen tulevan massatuotantoon vielä vuosikausiin 14.3.2025 Autoilu Autoverotuksen taistelutantereilla – jo sata vuotta 13.3.2025 Autoilu Isoveli valvoo ilmasta – poliisi turvautuu drooneihin liikennevalvonnassakin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.3.2025 Koeajo Koeajo: Volkswagen Golf R – jäähyväiset teho-Golfille 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 19.3.2025 Laivat Baltic Princessin telakointi osa 2: nyt katsotaan mitä se on syönyt ja vedetään tuoreet maalit päälle 18.3.2025 Kuluttajat Asiakas löysi vikoja Volvosta autokauppojen jälkeen – myyjä piti vaatimuksia kohtuuttomina, koska ostajalla ei ollut kiirettä korjata niitä 18.3.2025 Koeajo Koeajo: BYD Sealion 7 – laatu vakuuttaa, mutta karkaako hinta? 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 13.3.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanille saa taas varata korjaamoajan, kun matka oli katketa tehojen katoamiseen 14.3.2025 Sähköautot Koeistuttu: Toyota Urban Cruiser on susi lampaan vaatteissa, tai siis Suzuki Toyotan vaatteissa 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT 17.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Keine bombe – onko tässä toisen maailmansodan arvokkain ”panttipullo”? 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 25.2.2025 Uutinen Autosta rikkoutui takalasi – asiakkaan ostama lasivakuutus ei korvannutkaan 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle