22.12.2020 Liikenne Korona vaikuttaa autoiluun – apuvirran tarve voi olla tavallista suurempi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Talven tullen etenkin käynnistysongelmat voivat yllättää autoilijat, kun autoilla ajetaan vähän ja tavallista lyhyempiä matkoja. Korona on lisännyt usealla etätöiden tekemistä kotosalla ja se on vaikuttanut myös yksityisautoiluun. Osalla autoista ajetaan tavallista vähemmän ja harvemmin. Kun autot seisovat käyttämättöminä pitkiä aikoja ja niillä ajetaan normaalia lyhyempiä matkoja, eivät akut ehdi latautua ja ongelmia seuraa.Auton käyttötapojen muuttuminen yhdistettynä talvisiin haastaviin sääolosuhteisiin voi aiheuttaa yllättäviä hankaluuksia autoilijoille. Ne on havaittu myös Autoliiton tiepalvelussa.– Se, että autoilla ajetaan vähemmän, näkyy selkeimmin siinä, että apuvirtaa on tarvittu huomattavasti tavallista useammin. Useampi kuin joka viides tehtävä on ollut apuvirta-avustuksia, kun viime vuonna niiden osuus oli 15 prosentin luokkaa, Autoliiton operatiivinen päällikkö Lauri Oksanen taustoittaa.– Esimerkiksi rengasrikkoja tapahtui tänä vuonna avustusmääriin suhteutettunakin vähemmän.Kuluva koronan kurittama vuosi on ylipäätään ollut autoilijoiden avustustarpeiden näkökulmasta normaaleja vuosia hiljaisempi, odotetustikin. Oksanen kertoo, että avustuskeskukseen on tänä vuonna tähän mennessä tullut lähes viidennes vähemmän puheluita kuin normaalivuonna. Valtaosa pudotuksesta on kohdistunut huhti–toukokuulle, jolloin avustuspuhelut vähenivät liki puolella.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPyhäpäivien jälkeen kasvuaKoronan liikkumisvaikutuksista huolimatta tänäkin vuonna on ollut havaittavissa, että pyhäpäivien jälkeen avustuksissa seuraa kasvua.– Pyhien jälkeinen päivä tekee aina piikin, sillä ihmiset eivät ala hoitaa asioitaan pyhinä, vaan usein odottavat seuraavaan arkipäivään, jos autolla ei ole pakko liikkua, Oksanen toteaa.Tiepalveluapu on luonteeltaan teknisen ensiavun antamista tiellä pulaan jääneelle ajoneuvolle. Apu voi käsittää vian etsimisen ja pikkuvikojen korjaamisen. Autoliiton yleinen tiepalvelu palvelee puhelimitse numerossa 0200 8080. Autoliiton jäsenille ja Plus-jäsenille on omat jäsenkortista löytyvät palvelunumeronsa.Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 19.2.2025 Uutinen Yksi maailman tunnetuimmista ja plagioiduimmasta tavaramerkeistä syntyi 100 vuotta sitten 19.2.2025 Kuluttajat Fordin Ecoboost-moottorien jakopääongelmat puhuttavat – Ford on Briteissä myöntänyt massiivisen virheen, Suomessa ei 18.2.2025 Taksit Taksilaki ei toimi, koska sitä ei valvota 18.2.2025 Uutinen Ladat kokoontuvat taas Kangasalla – tällä kertaa muistellaan myös Heikki Silvennoista 17.2.2025 Liikenneturvallisuus Viidellä keinolla tieliikenteen kuolemat vähenevät vuoteen 2030 mennessä 14.2.2025 Yleinen Tiedätkö mikä on Suomen yleisin autoverotettu ajoneuvo? 13.2.2025 Liikenteen verotus Autoveron tuotto 2024 laski roimasti – sähköistyminen ja autokaupan vaisuus vaikuttavat 13.2.2025 Uutinen Yhdysvaltalaisten autopomojen mukaan Trumpin tariffit luovat ”kuluja ja kaaosta” 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 18.2.2025 Autoilu Ida-Liina ja Elias halusivat eroon Teslasta: ”Elon Muskin sekoilu alkoi riittää” 19.2.2025 Kuluttajat Fordin Ecoboost-moottorien jakopääongelmat puhuttavat – Ford on Briteissä myöntänyt massiivisen virheen, Suomessa ei 18.2.2025 Uutinen Ladat kokoontuvat taas Kangasalla – tällä kertaa muistellaan myös Heikki Silvennoista 18.2.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: me kysyimme, te vastasitte – lukijoiden kokemukset Mercedes-Benz W124 -korimallista 19.2.2025 Koeajo Koeajo: Fiat Grande Panda – neljä metriä makeaa elämää 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 18.2.2025 Autoilu Ida-Liina ja Elias halusivat eroon Teslasta: ”Elon Muskin sekoilu alkoi riittää” 19.2.2025 Kuluttajat Fordin Ecoboost-moottorien jakopääongelmat puhuttavat – Ford on Briteissä myöntänyt massiivisen virheen, Suomessa ei 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 13.2.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguan – onko lataushybridin pikalataamisessa mitään järkeä? 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 18.2.2025 Autoilu Ida-Liina ja Elias halusivat eroon Teslasta: ”Elon Muskin sekoilu alkoi riittää”