15.10.2020 Liikenne Kuulostaako taksilain korjaussarja tutulle? Ehdotuksissa muun muassa taksamittari, pakollinen koulutus ja taksikupu Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Reilut kaksi vuotta sitten voimaan astunut taksilaki on puhuttanut laajaa joukkoa alusta alkaen. Sanna Marinin hallitus esittää nyt eduskunnalle lukuisia muutoksia taksilainsäädäntöön, joilla on tarkoitus korjata nykyisen lain aiheuttamaa taksipalveluiden tason heikentymistä. Vuonna 2018 voimaan astunut taksilaki vapautti huomattavasti takseihin kohdistuneita vaatimuksia. Nykyisen hallituksen mielestä toimet ovat tuoneet mukanaan ongelmia, joita täytyy korjata uudella taksilailla, jonka esitys annettiin eduskunnalle 15.10.2020. Muutosten tavoitteena on kaikkia asiakkaita palveleva ja luotettava taksiliikenne.Nykyisen taksilain epäkohdat liittyvät Liikenne- ja viestintäministeriön mielestä etenkin turvallisuuteen, harmaan talouden torjuntaan, hinnoittelun läpinäkyvyyteen ja taksien saatavuuteen.– Taksisääntelyn korjaussarjan tarkoitus on luottamuksen palauttaminen niin asiakkaiden kuin taksitoimijoiden keskuudessa. Taksit ovat monelle tärkeä liikkumismuoto, joten palvelua koskevasta epävarmuudesta tulisi päästä eroon, liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka toteaa.Taksipalveluiden laatua ja turvallisuutta pyritään lakiehdotuksessa parantamaan taksinkuljettajilta vaadittavalla kokeella. Kokeen sisältöä ja järjestämistapaa kerrotaan nyt olevan täsmennetty. Muutoksen tavoitteena on, että kokeella pystyttäisiin arvioimaan aiempaa paremmin alalle tulevien kuljettajien perusosaamista ja kykyä toimia erilaisten asiakasryhmien kanssa.Oman osaamisensa täydentämiseksi kuljettajat voisivat myös käydä laissa määritellyn erityisryhmien kuljettajakoulutuksen, jossa koulutettaisiin kuljettajia toimimaan turvallisesti erityisryhmiin kuuluvien asiakkaiden kanssa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyHinnoittelua halutaan selkeämmäksiHinnoittelua kokevia velvoitteita on lakiehdotuksessa yhdistetty. Tämän avulla asiakkailla uskotaan olevan paremmat mahdollisuudet taksimatkan hinnan arvioimiseksi.Taksikyydin hinnan tai hinnan määräytymisen perusteet olisi yhä ilmoitettava ennen matkan alkua. Jos kyydin hinta ei ole kiinteä, olisi hinnoittelussa käytettävä tiettyä hinnoittelurakennetta ja esitettävä esimerkkimatkan hinta. Hinnan määrittelyyn olisi käytettävä mittauslaitedirektiivin mukaista taksamittaria.Liikennepalvelulaissa määriteltäisiin lakiehdotuksen mukaan kaikista taksikyydeistä verovalvontaa varten kerättävät tiedot. Tiedot tulisi kerätä taksamittarin, tai muun lain ja määräysten mukaisen laitteen tai järjestelmän avulla.Yrittäjillä tulisi olla Y-tunnus jo taksiliikenneluvan myöntämisvaiheessa ja luvan edellytyksiin tulisi velvollisuus suorittaa yrittäjäkoulutus ja -koe. Koulutuksen tarkoituksena on parantaa alalle tulevien taloushallinto- ja liiketoimintaosaamista ja varmistaa yrittäjien riittävä perusosaaminen yrityksen velvoitteisiin liittyen.Valvonnan tehostamiseksi ajoneuvossa tulisi olla aina mukana taksiliikennelupa tai sen jäljennös. Kuljettajan vastuuta mukana pidettävistä asiakirjoista lisättäisiin ja velvoitteiden rikkomisesta voitaisiin määrätä liikennevirhemaksu.Tutut kuviot vanhasta laistaJos suurin osa edellä mainituista toimenpiteistä saa muistelemaan vanhaa taksilakia, niin tähän eivät yhtäläisyydet lopu. Lakiehdotuksessa taksivalaisin tulisi pakolliseksi tietyin poikkeuksin taksin tunnistamisen ja taksitoiminnan valvonnan helpottamiseksi.Lakiehdotus toisi myös mukanaan hintatietojen toimitusvelvollisuuden taksiyrityksille ja välityskeskuksille. Tämä parantaisi viranomaisten tilannekuvaa taksipalveluiden saatavuudesta ja hinnoista.Ehdotusten on suunniteltu astuvan voimaan vuoden 2021 alussa, mutta porrastetusti. Taksipalveluiden hintaa ja taksamittareita koskevat muutokset tulisivat ehdotuksen mukaan voimaan vasta 1.6.2021. Myös koulutusvelvoitteiden täyttämisen ja y-tunnuksen hankkimisen muutoksiin liittyy siirtymäaikoja.Lähde: Liikenne- ja viestintäministeriö Kuvituskuva: Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 2.5.2025 Uutinen Volvo aloittaa 1,6 miljardin säästökuurin – irtisanomisilta ei vältytä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot - toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa