6.6.2017 Liikenne Kyselytutkimus paljasti parhaiten pysäköivät ja yleisimmät törttöilijät Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Joka neljäs EasyParkin kyselytutkimukseen vastanneista kertoi rikkovansa pysäköintisääntöjä tietoisesti. Pysäköintipalveluja tarjoavan EasyParkin sähköiseen liikennekyselyyn vastasi yhteensä 1 008 suomalaista. Toukokuussa 2017 toteutettuun kyselyyn vastasi 516 naista ja 492 miestä. Kyselyn aiheena olivat pysäköinti- ja liikennerikkomukset sekä yleiset liikennemielikuvat. Pysäköinnin suhteen joka neljäs vastaaja myöntää rikkovansa tietoisesti lakia, sillä arvelee kiinnijäämisen olevan epätodennäköistä. Miehet ottavat riskin naisia useammin, sillä miehistä joka kolmas kertoo kokeilevansa onnea laittoman pysäköinnin suhteen. Naisista pysäköintirikkeitä harrastaa joka viides. Automerkeistä eniten pysäköinnissä hölmöilevät BMW-kuljettajat, joista peräti 41 prosenttia kertoo pysäköivänssä lainvastaisesti. Kakkossijalta löytyy Škoda 34 prosentilla ja Mercedes-Benz yltää kolmanneksi 29 prosentin tuloksella. Mersujen kanssa samaan kategoriaan kuuluvat myös Volkswagen- ja Toyota-kuljettajat 28 prosentin väärinpysäköinnillä. Kun vastaajilta kysyttiin saatujen parkkisakkojen määrästä, oli BMW jälleen edustettuna ykkössijalla. Kakkossijalla olivat tällä kertaa Toyota-kuljettajat ja jaetulla kolmossijalla Škoda ja Audi. Eniten sakkoja tulee 30–39-vuotiaille, joista joka neljättä oli muistutettu pysäköintisäännöistä virhemaksulla viimeisen vuoden aikana. Vähiten sakkoja saavat yli 60-vuotiaat, joiden pysäköintisuoritusta arvosteltiin vuoden aikana vain joka kymmenennen kuljettajan kohdalla. – Tiedämme sekä kokemusperäisesti että aikaisemmista selvityksistämme, että pysäköinti tapahtuu usein kiireessä. Jos vielä kaikessa tohinassa joutuu etsimään vapaata parkkipaikkaa, voi laiton pysäköinti houkuttaa entistä enemmän. Joillain saattaa kyseessä olla pelkkä kokeilunhalu tai uhkapeli pysäköinninvalvojaa vastaan. Se ei kylläkään ole kovin järkevää, koska tässäkin uhkapelissä yleensä pelinhoitaja lopulta voittaa ja vie potin, EasyPark Suomen toimitusjohtaja Stefan Anderson toteaa. Muiden pysäköintiä arvosteltaessa ykkössijalla ovat Toyota-kuljettajat, Volvon ja Volkswagenin saadessa muut mitalisijat. Huonoimpina pidetään saksalaisia premiumeja: BMW, Mercedes ja Audi. – Kysyimme suomalaisilta myös minkä auton kuljettajat heidän mielestään ovat parhaita parkkeeraajia. Siitäkin huolimatta, että Toyotaa ajavat itse kertovat saavansa toiseksi eniten sakkoja, kanssa-autoilijat rankkaavat heidät ykköstilalle. Toiseksi parhaat parkkeeraajat löytyvät Volvon ja kolmanneksi parhaat Volkswagenin ratin takaa, Anderson kertoo. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Rikkomuksia myös liikenteessä Kun pysäköinnin sijaan kysymykset kohdistetaan yleisesti liikennerikkeisiin, nousee ykkössijalle Mercedes-Benz. Tähtikeulan kuljettajista lähes joka neljännes on saanut sakkomaksun. Seuraavalta sijalta löytyvät BMW-kuljettajat ja kolmossijaa pitävät Škodaistit. Puhtoisimmin ajosuorittavat Volvolla, Nissanilla ja Fordilla ajavat. Muiden ajosuoritteita arvioitaessa nousevat Toyota-kuljettajat ykkössijalle, kun kyse oli muiden liikkujien huomioinnista. Kakkoseksi selviytyi Volkswagen, Volvon seuratessa kannassa. Huonoiten muita liikkujia ottivat huomioon jälleen BMW, Audi ja Mercedes. Vastaajista 57 prosenttia piti BMW:tä huonoimmin muita huomioivana, Audeista ei pitänyt kolmannes ja joka viides nimesi Mercedes-Benzin. – Poikkeuksetta kaikki autoilijat antoivat itselleen huomattavasti paremmat käyttäytymisarvosanat kuin muille merkeille. Tosin BMW:n kuljettajissa oli ilmeisen paljon peiliin katsojia, koska heistä itsestäänkin neljännes oli sitä mieltä, että ei mene hommat aina ihan uin Strömsössä. Näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että automerkistä riippumatta kaikilla on parannettavaa, Anderson toteaa. Turvallisuusimagossa ykkösenä Volvo Kyselyn vastaajista joka neljäs arvioi, että Volvo-kuljettajat ovat turvallisimpia. Kakkossijalle yltää jälleen Toyota ja jaetulla kolmossijalla turvallisten kuljettajien suhteen ovat Volkswagen ja Mercedes. – Volvon turvallisuusviesti on selvästi mennyt perille sekä kuskeille että kanssa-autoilijoille. Itse Volvolla ajavista 66 prosenttia kertoo, että juuri he ovat turvallisimpia kuljettajia. Tulosten perusteella voi päätellä, että Ilmeisesti turvallisen tyylinen ajotapa välittyy myös muille liikenteessä kulkeville, EasyParkin Stefan Anderson päättää. Lähde: EasyPark Kuvat: Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 18.1.2026 Uutinen Brysselin autonäyttely 2026 – muun muassa Kia EV2, Honda Prelude, sähkö-Hilux ja Xpeng P7+ 18.1.2026 Matkailuajoneuvot Uusia matkakoteja tarjolla – Caravan-messujen 10 mielenkiintoista uututta 17.1.2026 Uutinen Matkailuintoa ulkomaille on, vaikka rahat olisivat tiukassa 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt 16.1.2026 Liikenne Auton turvajärjestelmät: kaista-avustin voi estää vakavan onnettomuuden 16.1.2026 Liikenne Liikenneturvallisuus: kuljettaja tärkeimpänä lenkkinä 16.1.2026 Uutinen Näin me matkailimme 2025 – mutta mikä oli suosituin matkakohde? 15.1.2026 Sähköautot Tutkimus osoittaa – suomalaiset ajattelevat sähköautojen olevan rikkaiden etuoikeus Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 20.1.2026 Sähköautot Polestar tutki sähköautoilun myyttejä – yksi niistä istuu sitkeässä kuin terva 19.1.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Audi R8 V10 Decennium - yksi 222 juhlamallista V10:n 10-vuotisjuhlan kunniaksi 18.1.2026 Klassikko Idän Porsche 80-luvun lopulta hurmaa simppelillä ja pelkistetyllä olemuksellaan 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 18.1.2026 Klassikko Idän Porsche 80-luvun lopulta hurmaa simppelillä ja pelkistetyllä olemuksellaan 15.1.2026 Päivän kuva Päivän kuva: ”Voisitko auttaa minua pääsemään takaisin tielle?” 10.1.2026 Kuluttajat Talvipakkanen paljasti vian ja Škodan Adblue-järjestelmä lakkasi toimimasta – kuluttaja vaati myyjäliikettä vastuuseen 4.1.2026 Päivän kuva Night Panel: Saabin oivallus, jota kaipaa yhä pimeille teille 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt 27.12.2025 Laivat Tältä näyttää 35 vuoden ikään ehtinyt Silja Serenade vähemmän perinteisessä juhlavalaistuksessa