21.3.2016 Liikenne Maailman huonoin tie – 1,9 kilometriä kurjuutta Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Fordin testikeskukseen Belgiassa on rakennettu testiteitä 25 eri maan olosuhteita mukaillen 80 kilometrin verran. Kaksi kilometriä on pyhitetty maailman huonoimmalle tielle. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Autovalmistaja Ford kertoo teitä riivaavien kuoppien olevan kasvava ongelma autoilijoille eripuolilla maailmaa. Väitteensä tueksi Ford kertoo hinaspalvelujen raportoineen kuoppien aiheuttamien vaurioiden lisänneen autoilijoiden avunpyyntöjä huimasti. Autovalmistaja kertoo tilanteen tukistavan myös autoilijaa taloudellisesti erilaisten korjauskustannusten muodossa. Viime vuonna yksistään Isossa-Britanniassa Royal Automobile Club hälytettiin apuun yli 25000 kuoppiin liittyvässä vikatilanteessa – lähes 25 prosenttia useammin kuin vuonna 2014. Euroopan teiden heikon kunnon ja puutteellisen ylläpidon arvioidaan käynnissä olevan Euroopan Komission mukaan vaikuttavan ainakin joka kolmanteen onnettomuuteen vuosittain. Ford testaa huonoilla teillä Fordin testauskeskus Belgiassa on ryhtynyt toimeen testaamalla maailman pahimpien kuoppien ja muiden haastavien pintojen aiheuttamia vaikutuksia merkin autoihin. Lommelin testialueella on 80 kilometriä testiratoja ja yli 100 erityisen haastavaa pintaa, jotka on luotu 25 maan mallien mukaan. Mukana on myös 1,9 km kuoppaista tietä, jota väitetään maailman huonoimmaksi. Kuvia katsellessa tulee mieleen, että mallia on taatusti haettu Suomesta. Maailman huonoimmaksi esitetyn tien surkeat pinnat näyttävät siinä määrin tutulta. Virallisesti kerrotaan Fordin insinöörien etsineen karmeita tieolosuhteita Itävallasta, Ranskasta, Saksasta, Italiasta, Venäjältä, Espanjasta, Sveitsistä ja Isosta-Britanniasta sekä Aasiasta, Australiasta, ja Pohjois- ja Etelä-Amerikasta. Jousitusta rääkkäävän radan tarkoitus on auttaa insinöörejä suunnittelemaan järeämpiä alustarakenteita ja kehittämään uusia innovaatioita, jotka tekevät autoista kestävämpiä. 70 km/h kuopasta kuoppaan Fordin ajoneuvoissa Euroopassa on nyt saatavana aktiivinen jousitus (Continuous Control Damping), joka säätää jousitusta, jos se havaitsee pyörän joutuneen kuoppaan, ja suojaa näin jousitusta vaurioilta. Fordin rengaspaineen valvontajärjestelmä (Tyre Pressure Monitoring System) puolestaan hälyttää, jos rengas puhkeaa, ja ajovakaudenhallintajärjestelmä (Electronic Stability Control) auttaa kuljettajaa säilyttämään auton hallinnan esteenväistötilanteessa. Samankaltaisia innovaatioita on toki muillakin autovalmistajilla. Testauksen aikana rataa kierretään hissuttelun sijaan reippaalla vauhdilla. Testiajo 70 km/h nopeudella kuvaa liikennetilannetta riittävällä tarkkuudella. Samalla mitataan jousitukseen ja komponentteihin kohdistuvaa kuormitusta ja rasitusta.Eurooppalainen mallisto testataan BelgiassaKaikki Fordin Euroopan malliston autot testataan Lommelissa. Vuositasolla testaus tarkoittaa autovalmistajan henkilökunnalle kuusi miljoonaa ajokilometriä vuodessa. Esimerkiksi uuden Transitin testauksesssa rata ajettiin läpi yli 5 000 kertaa. Tahkoamisen tavoitteena oli simuloida 10 vuoden ajorasitusta kolmessa kuukaudessa.Testilaitoksessa on myös korkeiden nopeuksien rata, suola- ja mutakylpyjä sekä korkean ilmankosteuden tiloja ruostumistestejä varten. Prototyyppiajoneuvoja ajetaan myös muualla. Valmistaja haluaa testituloksia -40 asteen pakkasesta aina vastaavaan lukuun paahteen puolella. Belgiassa tämä ei onnistu, joten osa testeistä jalkautetaan eri puolille maailmaa.Lähde ja kuvat Ford Lue lisää Kaikki artikkelit 14.2.2025 Yleinen Tiedätkö mikä on Suomen yleisin autoverotettu ajoneuvo? 23.1.2025 Liikenne Turvavyö suojaa ihmiskehoa musertavilta voimilta 21.12.2024 Liikenne Synkkiä lukuja liikenteestä – lasten tieliikennekuolemat hälyttävässä kasvussa 17.12.2024 Liikenne Taksivälittäjä paljastaa: näitä arkisia ja vähemmän arkisia esineitä asiakkaat unohtavat takseihin 16.12.2024 Liikenne Rekisterikilpiin näkyviä muutoksia – Y-kirjain uusiksi, traktorimönkijöille uusi kilpityyppi 12.12.2024 Uutinen Siltarikko jätti saarelaiset pulaan – Autoliiton tiepalvelu auttaa sillan yli vuorokauden ympäri 10.12.2024 Liikenne Taas mennään! – Operaatio Lumihiutale auttaa joulunajan liikenteessä 6.12.2024 Uutinen Iäkkäiden henkilövahingot yleistyivät 4.12.2024 Liikenne Bussivuoro Paltamosta Kajaaniin kello 16.10 jatkuu ainakin kesään 2026 Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.2.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguan – onko lataushybridin pikalataamisessa mitään järkeä? 14.2.2025 Yleinen Tiedätkö mikä on Suomen yleisin autoverotettu ajoneuvo? 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 13.2.2025 Vene 25 Båt Vene 25 Båt: Arrofoil 25 Cabin - tämä ruotsalainen hydrofoilivene säästää sähkön sijasta rutkasti bensaa 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 10.2.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: 3-ovinen Mercedes-Benz 300 GE, jota kauneusleikkaus on koittanut nuorentaa 22 vuodella 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle